Rakkaudentunnustus Antti Asplundille eli kaikkea stigmoista, seksitaudeista, uskonnoista, uskomuksista ja tasavertaisuudesta

10659340_10152731745871095_5972521636654624475_n.jpg

Mulla on uusi rakkaus. Sen nimi on Antti Asplund. Kesällä Asplund lanseerasi HETEROPHOBIA-malliston, joka välittää sanomaa tasavertaisuudesta. Perjantaina Asplund debytoi musiikkipuolella biisillä GUM, joka puolestaan muistuttaa turvallisen seksin tärkeydestä. Nämä ovat mulle tärkeitä ja läheisiä aiheita, joista tietoisuutta pitää levittää, ja jos se voidaan tehdä muotia, musiikkia ja muita taiteenlajeja yhdistämällä, niin I friggin’ luveeeeeeeeet!

Heterophobian malliston nimenä voi yksisilmäisesti tulkita heterovastaiseksi. Minusta se itse asiassa peilaa vain maailmalla usein täysin tai hiljaa hyväksyttyjä ilmiöitä kuten homofobiaa, transfobiaa tai ksenofobiaa; entä jos kaikki se, mikä sisältyy heteroseksuaalisuuteen olisi pelättyä ja vihattua? Miksi ihmiset ylipäätään suhtautuvat erilaisuuteen, olipa kyse ihonväristä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta tai etnisyydestä ennakkoluuloisesti? Miksi jokainen vieras ja erilainen ei näyttäydy mahdollisuutena nähdä ja oppia jotain uutta ja kaunista? Tämä pätee moneen suuntaan. Myös ikäisiäni kristityiksi tunnustautuvia katsotaan joissain piireissä helposti epäluuloisesti, leimaten. Olen kurkkuani myöten täynnä tuota vastakkainasettelua homot vs. kristinusko. Yhtä lailla kuin umpimielisiä kristittyjä kannustetaan suhtautumaan avaramielisesti hlbgtiq-väkeen, niin suosittelen hlbgtiq-kansan umpimielistä osastoa suhtautumaan avaramielisesti kristityiksi tunnustautuviin. Meitä on aika moneksi nykyään.

Stigmatisoivaa voi olla myös kantaa seksitautia. Useat seksitaudit ovat täysin parannettavissa esimerkiksi antibiooteilla. HIV:tä pystytään toistaiseksi vain hoitamaan, ei parantamaan kokonaan.

Ystäväni aviomies on HIV-positiivinen. Se ei määritä hänen elämäänsä, seksielämäänsä, ei oikeastaan yhtään mitään. Hänen täytyy vain saada lääkityksensä ja käydä säännöllisesti tsekkailemassa, että tietyt kehosta mitattavat arvot ovat kohdallaan. Pariskunta on halunnut lapsen. Sitäkin on tehty perinteisellä menetelmällä kotisängyssä (no okei, en ole kysynyt, missä ovat kuksineet). Vaimolle tartunnanestolääkitys ja vauvaa tekemään vaan. Tiesitkö tämän olevan mahdollista?

Entä tiesitkö, että HIV-positiivinen äiti voi synnyttää lapsen tartuttamatta virusta vauvaan?

Muistan nettideittipalstalla törmänneeni kysymykseen, deittailisitko ikinä HIV-positiivista. Aika moni oli vastannut, että ei. Tiesivätkö he vastatessaan mitään yllämainituista?

Seksitauteihin (tai minusta kammotermi ”sukupuolitauteihin”, jota kieltäydyn käyttämästä) liittyy paljon epätietoa, ennakkoluuloja, uskomuksia, väärää tietoa ja ennen kaikkea stigmoja. ”HIV on homomiesten juttu.” Ei ole. Ei ole riskiryhmiä, on riskikäyttäytymistä (= suojaamaton seksi). Jos kulttuurissa suhtaudutaan kielteisesti homoseksuaalisuuteen ja/tai tietoa miesten kanssa seksiä harrastavaista miehistä ei saa levittää ”homopropagandana”, niin tietoa turvaseksistäkään ei ole. Tartunnan saaneet ihmiset  olivatpa suuntautumiseltaan tai sukupuoleltaan mitä vaan – eivät stigman takia uskalla, osaa tai eivät välttämättä voi hakea apua mistään. Toistan: ei ole riskiryhmiä, on riskikäyttäytymistä. Homovastaisuus ja stigma lisäävät riskikäyttäytymistä. Olen kuullut tapauksista, joissa heteromiehet kieltäytyvät käyttämästä kondomia, koska voisivat tulla leimatuiksi homoiksi, koska vain homolla voi olla tarve käyttää kondomia. Mikä viheliäinen noidankehä typerien stigmojen ja tietämättömyyden vuoksi.

Kristityt leimataan helposti seksi- ja ehkäisykielteisiksi. Tiestikö, että Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen lähetysseura esimerkiksi tekevät aidsin vastaista työtä? Nyt tiedät.

Kun ei ole asiallista tietoa, syntyy uskomuksia ja ennakkoluuloja. On ihmisoikeus saada tietoa seksitaudeista, niiden tarttumisesta, ehkäisystä ja hoidosta. On ihmisoikeus saada hoitoa ja tulla hyväksytyksi tartunnasta huolimatta. On ihmisoikeus saada elää ilman leimaa otsassa sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa, etnisyytensä ja uskontonsa kanssa.

Jos tässä vaiheessa vielä mietit, miten pääsin Antti Asplundista kirkon tekemään aidsin vastaiseen työhön, niin…ööö…kattokaa tossa alla on Antin suunnittelma ristikoru ja teaseri GUM-biisistä!

Olkaa tyylikkäitä, avarakatseisia ja ihania! Muah!

asplund_cross.jpg

ANTTI ASPLUND GUM OUT 5.9.2014 from Antti Asplund on Vimeo.

Hemuli

 

 

 

Muoti Seksi Suosittelen Trendit

Pala leipää, tilkka viiniä

leipää ja viiniä.png

Jumalanpalvelusten suhteen olen muuttunut. Ennen kävin niissä kuullakseni hyviä saarnoja.  Olin kova opponoimaan papin puhetapaa ja sitä, oliko hänellä tähdellistä sanottavaa. Usein petyin. Odotin jotain uutta oivallusta.

Opponointi edellä tuli osallistuttua messuihin varmaan siksi että olen niin paljon halunnut muuttaa kirkkoa nykyaikaisemmaksi ja  houkuttelevammaksi. Sitten oli pakko myöntää, etten itsekään aina keksi mitään uutta sanottavaa. Eivätkä kaikki uudistukset ole hvyäksi.

Sanoma on vanha. Ja kantaa juuri siksi.

On ollut pakko oppia hyväksymään kirkon ja kollegoiden vajavaisuuksia. Ja mikä vaikeinta: omia vajavaisuuksia. Ehkä olen myös väsähtänyt uudistuksiin.

Tänään mietin, mikä on riittävä syy muuttaa vallitsevia oloja kirkossa. Eihän kirkon tehtävä ole olla cool. Paavali opettaa Jeesuksen seuraajia elämään kristillisesti.  Galatalaiskirjeen kuudennen luvun toisessa jakeessa hän huudahtaa kesken kaiken: ”Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain”

Me papit saarnaamme kyllä syntien anteeksiannon välttämättömyydestä ja siitä kuinka moka on lahja. Täydellisiä ihmisiä ei ole – ja silti me kirkossa pelkäämme liikaa mokia. Niitä pitäisi uskaltaa tehdä enemmän. No, uudistusyritykset ovat tätä, tehdään vaikka voi mennä pieleen.

Moka kääntyy lahjaksi usein vasta ehtoollispöydässä. Missään muualla eri ikäiset, eri tavoin ajattelevat ja uskovat ja erilaisin temperamentti- ja toimintatavoin varustetut  eivät ole yhtä paljon samalla viivalla. Yhtä Kristuksessa – ainakin tämän hetken. Se on lahjaa. En ymmärrä ehtoollista järjelläni, en kaikkia kollegojani ja lähimmäisiäni, en edes itseäni. Mutta tässä mystisessä sakramentissa voin hetken olla kokonainen.

Siksi nykyisin minusta on tullut ehtoollisfani. Messussa se on minulle kokokohta. Usein siellä pöydässä tai juuri sieltä noustessani olen saanut kokea, että taakat on otettu pois. On kevyempi olla. Mieleen tulee vuosien takainen sairaalasielunhoidon harjoittelujakso. Sinä kesänä sain ensimmäistä kertaa jakaa itsenäisesti ehtoollista potilaille. Eräs pitkäaikaispotilas psykiatriselta osastolta kertoi minulle pitkin kesää: ”Kuule, sen jälkeen kun sä annoit mulle sitä ehtoollista, mulla on ollu paljon kevyempi olla”.

Tänään olen menossa nauttimaan Herran Pyhää ehtoollista Pop- messuun Töölön kirkkoon klo 18.00. Menen sinne juuri myös siksi, että saan ehtoollisen lisäksi nauttia sellaisesta musiikista, josta itse pidän. Ja tiedän, että näen siellä myös tuttuja. Messu ruokkii myös sosiaalisia tarpeitani. Onhan siellä myös jatkot, jossa ehdin ehkä jutella jonkun kanssa. Ja saan pientä purtavaa. Myös muuta kuin leipää ja viiniä.

 

– Minna T.

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Suosittelen