Sairasvuode

Vuosi sitten elin ehkä materiaalisesti riisutuinta elämää koskaan. Olin juuri saapunut Nepaliin, tavarani olivat jääneet jonnekin välille Ulan Bator – Peking – Kunming – Kathmandu. Olin juuri saapunut arkeen, johon ei kuulunut lämmin suihku, lämmitys tai 24 tuntia vuorokaudessa juokseva vesi. Siihen kuului kaksi kertaa päivässä sama ruoka, käsinpestävät pyykit ja noin kolmekymmentä tavaraa, jotka minulla oli käsimatkatavaroissa.

Lentoyhtiöiden asiakaspalvelut vastailivat (minusta) erittäin epäsäännöllisesti ja epäjohdonmukaisesti, eikä minkäänlaista varmuutta tavaroiden sijainnista tai saapumisesta osattu sanoa, syy oli milloin minussa, milloin missäkin lentokentässä.

Viikon puhelinselvittelyiden jälkeen lähdimme lentoyhtiön toimistoon. Etsimme sitä jonkin aikaa perinteiseen tapaan ihmisiltä kysellen ja lopulta päädyimme rakennukseen, jonka kaksi alinta kerrosta oli tukirakenteita lukuun ottamatta purettu. Toimisto sijaitsi kolmannessa kerroksessa, jota parhaillaan purettiin. Ymmärrät varmaan, jos sanon, että luottamukseni tavaroiden saapumiseen ei ollut kovin suuri.

Opin ja opettelin pyytämään apua, siinä oli tekemistä. Samaan syssyyn sairastin sen ensimmäisen, ainoan ja viimeisen kunnon vatsataudin ja olin neljä päivää vaakatasossa, silloin sitä apua vasta tarvittiinkin.

Lainahöyhenissä

Älä nyt väärin ymmärrä – se oli aika hyvää aikaa. Olin ensinnäkin onnellinen perille pääsystä. Monivuotinen haaveeni oli toteutunut mitä kauniimmalla tavalla. Nukuin myös uskomattoman pitkiä ja syviä yöunia kutiavista ötököistä huolimatta. Pankkikorttini jäi pankkiautomaattiin, mutta toinen toimi. Tuhosimme kolme sim-korttia, ennen kuin saimme toimivan sellaisen puhelimeeni, se ei kuulemma haitannut ketään.

Minulla oli silti kaikkea tarpeeksi, koska ympärilläni oli. En edes tiedä, kuinka monen ihmisen vaatteita lainasin, keneltä milloinkin lainasin peittoa tai tyynyä tai sängynlaitaa. Lahjaksi silloin saatu yöpaita on edelleen käytössä.

Tuo vuodentakainen aika on jäänyt vahvasti mieleeni siitä, että miten hyvä laitetaan kiertämään. Palveluksia on niin vaikea tasata, mahdotonta yrittää laskea ja antaa takaisin toiselle yhtä paljon. Helpompi on jättää laskematta, antaa avun tulla, ottaa sen vastaan niin kuin osaa ja laittaa eteenpäin kun ja jos on mahdollisuus. Epätasapaino on ehkä sen ainoa varma ominaisuus, eikä sen kanssa ole aina helppo elää. Onneksi saa aina silti haaveilla siitä, että hyvä kiertämällä edes joskus kohtaisi niitä, jotka sen minulle antoivat.

Tavarani tulivat juuri kun oloni parani, erityisen iloinen olin kamerasta ja astmalääkkeistä. Pankkikortin sain takaisin, puhelin ja vatsa toimivat hienosti koko loppuajan. Lahjat eivät loppuneet siihen yöpaitaan eikä tavaroiden saapumiseen, enkä minä osannut koskaan oikein sanoa, kuinka ihmeelliseltä se tilan, tavaroiden ja arjen jakaminen tuntui. Minä silti yritin jotakin siitä ajatuksesta säilyttää mukanani ja avata sitä ihmisille ympärilläni nyt.

-Juudit