Jokin aika sitten pastori Hanna Paavilainen kirjoitti Vantaan Lauri-lehdessä kokeneensa ulkopuolisuutta ja vierautta kirkossa ulkomailla käydessään. Juhlavuus ja kullatut kalusteet eivät koskettaneet. Itselleni tuli mieleen aivan päinvastainen kokemus Australiasta, enkä puhu nyt surffi-kirkosta tai videoscreeneistä ja bändeistä suurilla lavoilla, vaikka niitäkin ihmettelin. Parhaiten jäi mieleeni vaatimaton ja rähjäinen kirkko Melbournessa.

Sen oli perustanut Pastori John Smith. Hänellä oli jumalanpalveluksessa nahkarotsi ja hän kuului itse perustamaansa moottoripyöräkerhoon nimeltä God’s Squad eli Jumalan joukkio. Hän selitti meille, että hänen seurakuntansa ihmiset eivät koe olevansa tervetulleita hienoihin kirkkoihin. Kirkko oli kerrostalon alakerrassa. Kesken jumalanpalveluksen pidettin tupakkatauko, jotta ihmisten olisi helpompi keskittyä messuun. Lopuksi tarjottiin lounas. Seurakunnan jäsenet olivat ihmisiä, joiden elämä ei ollut mennyt hyvin ja suunnitellusti. Oli paljon huume- ja alkoholiriippuvuutta, köyhyyttä ja yksinäisyyttä.

Minulle jäi tuosta kirkosta mieleen kolme asiaa. Ensimmäiseksi, tupakkatauko kädenojennuksena ihmisiä kohtaan. Toiseksi, nainen, jolla oli mukanaan noin kymmenen rottaa. Ne kurkistelivat hänen takkinsa suurista taskuista. Ja kolmanneksi, pastori John Smith, joka soitti saarnansa päätteeksi Stingin laulun “Fragile”.

Kirkossa puhutaan ristin tiestä. Se tarkoittaa luopumista omasta hyvästä toisen hyvän tähden ja rakkauden tähden. Tuo kokemus sai minut miettimään, mikä on olennaista. Kuinka paljon olemme valmiit tekemään yhden ihmisen hyväksi, että hän saisi kokea olevansa tärkeä, että hän tuntisi olevansa rakastettu? Tämä on suuri kysymys kristitylle, kirkolle. Suuri kysymys minulle ja sinulle. Jokainen tarvitsee joskus sitä, että joku tulee meitä vastaan juuri siihen paikkaan ja elämäntilanteeseen, jossa olemme ja etsii meidät sieltä, minne elämä on heitellyt.

Laulun Fragile kertosäkeen sanat menevät näin suomeksi:
Uudelleen ja uudelleen sade putoaa maahan kuin kyyneleet putoaisivat tähdestä.
Uudelleen ja uudelleen sade kertoo meille kuinka hauraita olemmekaan.

-Katja-Maaria
Kuva: Pekka Kaskinen