Kun humanismi ei riitä

IMG_2565.JPG

Lukiossamme vieraili vanha nainen, rauhankasvattaja. Istuimme pimennetyssä juhlasalissa ja odotimme näkevämme ja kuulevamme kauhuista ympäri maailman, olihan vieraamme kiertänyt avustustyöntekijänä kriisipesäkkeitä usean vuosikymmenen ajan. Vanha nainen puhui tunnin ajan levollisella äänellä siitä, mitä kaikkea kaunista on olemassa näyttäen samalla kuvia iloisista lapsista, suloisista eläimistä ja kauniista maisemista. Hänen mielestään me ahdistuneet ja tiedostavat taidelukiolaiset tiesimme jo riittävästi ja tunsimme liikaa. Ainut mitä tarvitsimme jaksaaksemme elää, toimia ja rakastaa, oli lohtu. 

Lukiessani uutisia hirvittävästä ihmisen toiselle ihmiselle aiheuttamasta kärsimyksestä ei humanismi riitä maailmankatsomuksekseni. Näinä hetkinä huokaan yhä uudestaan ”Hyvä Jumala, hyvä Jumala, hyvä Jumala!” osaamatta jatkaa rukousta mitenkään. Näinä hetkinä tiedän olevani kristitty. En siksi, että pelkäisin oman itseni puolesta ja ajattelisin vain kristittynä pelastuvani. Tai siksi, että kristittynä voisin siirtää vastuuta asioista jollekin toiselle taholle, seurakunnalle, kirkolle tai Jumalalle.

Vaan siksi, että vain Jumalan luona saan lohdun. On yhä olemassa rakkaus, mitä tahansa me ihmiset teemmekin sen peittääksemme. Hyvä Jumala, armahda ihmisiä Palestiinassa, Israelissa, Afganistanissa, Ukrainassa ja kaikkialla maailmassa. 

https://www.youtube.com/watch?v=BBeXF_lnj_M

Erbarme dich, mein Gott, 
Um meiner Zähren Willen! 
Schaue hier, Herz und Auge 
Weint vor dir bitterlich. 
Erbarme dich, erbarme dich!
 

Have mercy, my God, 
for the sake of my tears! 
Look here, heart and eyes 
weep bitterly before You. 
Have mercy, have mercy!

(J.S.Bach: Matthäus-Passion, BWV 244)

 

– Mirka Maaria

Kulttuuri Musiikki Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta

Kirjoitus pojista

saippuakuplapoika.jpg

Viime viikolla kirjoitin tyttöjen oikeuksista. Vaikka maailmassa on enemmän maita, joissa tyttöjen oikeudet ovat heikommat kuin poikien, tarvitsevat ja pojat ja miehetkin puolestapuhujaa. Kirjoitin aikoinaan miehen itkusta. Siitä kuinka kasvatamme poikamme niin, että tunteiden näyttäminen ei ole pojille yhtä sallittua kuin tytöille. Kun kaikki pitäisi kestää niin kuin mies, monet mahdollisuudet kapenevat.

Uudessa-Seelannissa oli tutkittu, mitkä ovat niitä elämänalueita, joissa pojat ja miehet ovat tyttöjä ja naisia heikommalla oksalla. Kaikki tuossa tutkimuksessa mainituista seikoista istuvat myös Suomen olosuhteisiin. Pojat ovat tyttöjä alttiimpia kuolemaan nuorena moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa. Tämän asian osalta olemme saaneet tänä kesänä jo useamman kerran Suomessa surullisia uutisia. Noin puolet nuorten miesten ajamista kolareista on ns. yhden auton kolareita. On ajettu liian lujaa ulos tieltä. Sanotaan, että miesten onnettomuuksien syynä on usein näyttämisen halu. Turvavöitä miehet käyttävät naisia vähemmän ja kiinnijääneistä rattijuopoista 90 % on miehiä. Mutta mistä kumpuaa tämä uho ja näyttämisen halu?

Tutkimus kertoi, että vangit ovat Uudessa-Seelannissa miehiä. Niin meilläkin. Tilastokeskus on tilastoinut vankien sukupuolijakauman Suomessa edellisen kerran 2008. Silloin kaikista vangeista miehiä oli 91,2 %. Liittyykö tämä siihen samaan uhoon ja vanhaan opetukseen tosimiehistä, jotka eivät itke? Kirjoitin aiemmin, että ainoat paikat missä mies saa itkeä ovat urheilukisat ja oman lapsen syntymä. Lasten suhteen kuitenkin on Suomessa sama tilanne kuin mainitsemassani tutkimuksessa. Isien oikeudet ovat äitien oikeuksia huonommat. Ja vielä heikommat ovat isien oikeudet huoltajuuskiistoissa. Äitiä pidetään automaattisesti parempana huoltajana ja liian moni isä joutuu vasten tahtoaan elämään tilanteessa, jossa ei saa nähdä lapsiaan ollenkaan.

On monta muutakin tilastoa, joissa miehet johtavat: itsemurhat, sairaudet, lyhyempi eliniänodote, heikompi koulumenestys, masennus, syrjäytyminen, riippuvuudet ja asunnottomuus. Nuorista syrjäytyneistä 64 % on miehiä. Ehkä tarvitsemme nyt enemmän puhetta miesten oikeuksista. Jos tilanne olisi toisinpäin, naiset kuolisivat auto-onnettomuuksissa, täyttäisivät vankilat, syrjäytyisivät ja eivät pääsisi opiskelupaikkoihin yhtä hyvin kuin miehet, heille riittäisi puolestapuhujia mielenosoituksiin saakka. Puhutaan myös poikien puolesta.

Nanna H.

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli