Aika katsoa peiliin

kehot.jpgKun olin pikkutyttö, isoäitini juotti minulle äidiltäni salaa kermaa. Rimpulakeholla ei kuulemma päässyt naimisiin. Miehet pitävät pyöreämmistä. Ostin jokin aika sitten kahden vuoden jäsenyyden uudelle kuntosalille. Pakettiin kuului myös kaksi ohjattua treeniä personal trainerin kanssa. Heti ensimmäisen kerran jälkeen hän sanoi minulle, että minun kannattaisi ostaa 20 kertaa lisää hintaan 1300€. Aika kallista minä sanoin. Mutta minun kannattaa kuulemma sijoittaa tällainen summa ihan itseeni naisena.

Rimpulakehostani huolimatta olen päässyt naimisiin. Tuntuisi itsekkäältä sanoa vaivoin kalastetulle puolisolle, että käytin kahden yhteisen lomamatkan verran omaan napaani hankkimalla parikymmentä ohjattua verryttelyhetkeä. Lehtien otsikoita seuraamalla ihmisen vuoden kierto on sellainen, että kesäksi pitää hankkiutua kuntoon, kesän jälkeen pitää päästä eroon kesäkiloista, joulun jälkeen joulukiloista ja uuden vuoden lupauksena uusi vartalo.

Pyöreät ihmiset sanovat, että heitä kohdellaan painon vuoksi välillä ilkeästi. Ihmiset tuijottavat, pitävät laiskana, työpaikka voi mennä ohi painon vuoksi ja kaikki ajattelevat, että pyöreä ei voi olla tyytyväinen ulkonäköönsä. Mutta me olemme tympeitä monenlaisille kehoille. Pari viikkoa sitten ravintolapöydässä minulle ventovieras nainen sanoi, että en ole naisen painoinen, vaan ala-asteikäisen painoinen. Useamman kerran olen työssäni kuullut myös tokaisun, miten voi olla noin laiha pappi. Ajatellaan varmaan, että kun lehtien kuvissa naiset on hoikkia, niin laihat tykkäävät siitä, että heidän painoaan julkisesti kommentoidaan.

Jenny Pääskysaaren lapselleen tekemät lupaukset ovat kiertäneet Facebookissa viime viikkoina. Yksi niistä on, että hän lupaa olla arvostelematta kenenkään vartaloa lapsensa kuullen. Facebookissa silmiini osui joitakin viikkoja sitten toinen ketju, jossa arvosteltiin Gisele Bündchenin H&M:lle tekemiä bikinikuvia. Ihmiset haukkuivat avoimesti häntä rumaksi luuviuluksi, joka näyttäisi paremmalta, jos söisi enemmän. Gisele itse ei ketjua ole lukemassa, mutta joku toinen hänen mallinen voi olla.

Onko enää edes luvallista olla tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on? Milloin olette viimeksi tavanneet tavallisen ihmisen, minkä tahansa kokoisen, joka on sanonut että on tyytyväinen vartaloonsa? Eikö voisi vain myöntää, että minulla on eripari rinnat, selluliittia ja ryppyjä ja kehoni on oikein kelpo. Onneksi taivaan porteista voi päästä ilmaiseksi sisälle kaikenlaisilla vartaloilla ja perillä punnitaan vain sydän.

Nanna H.

Kauneus Oma elämä Mieli Meikki

Kesä, eli suviseurat ja muu aika

IMG_0757.JPG

 

Tiesittekö, että Blåfieldin Ville osaa kirjoittaa? Ja muuten osuvasti osaakin, tällä kertaa kipukohdista. Tunnistan tilanteen niin hyvin. Se aihepiiri lähestyy. Se oli minulle pitkään hengellis-kulttuurinen taustani, vanhoillislestadiolaisuus. Jotenkin erityisen jännittävä hetki oli aina syksyisin koulun ensimmäinen päivä. Opettaja kyselee, ja kukin vuorollaan vastaa, tai kirjoittaa aineen: ”Minun kesälomani”.

Kesälomat kun kietoutuvat suviseuroihin. Kesäloma on minun aikakäsityksessäni jaettavissa seuraavasti: aika suviseuroja ennen, suviseuroihin valmistautuminen, suviseuramatka, suviseuroihin saapuminen, suviseuroissa oleminen, suviseuroista lähteminen ja aika suviseurojen jälkeen.

Ville kirjoittaa osuvasti:

Kyse ei olekaan siitä, sattuisivatko ympärillä olevat ihmiset muuttamaan käsitystään sinusta vaikka osallistuisit avoimesti kaikkiin keskusteluihin. Kyse on omakuvasta: Olenko valmis olemaan heille myös tätä? Olenko valmis vastaamaan jatkokysymyksiin?”

On helppoa vaihtaa puheenaihetta ja säätää keskustelua niin, että pysytään vain kevyissä aiheissa. Olen erittäin taitava smalltalkissa.

On ollut avartavaa ja ennen kaikkea vapauttavaa huomata, tajuta ja ymmärtää, että kipukohtia on muillakin. Muunlaisiakin kuin vanhoillislestadiolaisuutta. En ole yksin on ehkä yksi maailman tärkeimmistä kokemuksista. On ollut hoitavan hyväntuntuista huomata, että kun saa jostain rohkeuden olla ihmisille myös sitä, saa yleensä myös paljon enemmän ymmärrystä. Totta on, että paljon ennakkoluuloja liikkuu, ja kun ei itse niitä kaikkia vahvista, voi reaktio olla joskus hämmennyskin. Hämmennyksestä seuraa tosin hyvin usein hienoja asioita – asioiden uudelleentarkastelua, kysymistä, oppimista ja näkökulmien laajenemista.

Se, mistä joutuu vaikenemaan, muuttuu helposti kiveksi ja taakaksi. Se, mistä tuntuu, että ei oikein osaa edes vastata, painaa paljon.

En osaa tarkasti sanoa, missä vaiheessa olen opetellut ääneen sanomaan. ”Olen vanhoillislestadiolainen.” Pitkään sen kanssa synonyymi minulle oli ”Olen uskovainen”. Nuiden käsitteiden on tarvinnut käydä aika kaukana toisistaan, jotta olen voinut oppia molemmista ääneen puhumaan, erottamaan ne toisistaan. Olen tullut vähän valmiimmaaksi olemaan sekä sitä että tätä. Huomaamaan, että minulla on sanottavani siihen, mitä olen.

Nyt on menossa se suviseuroihin valmistautumisen aika kesästä. Minun suviseurani ovat samanlaiset kuin viime vuonna, vain pari päivää ja yksi yö paikalla ja sitten takaisin kotiin töihin. Huvittavaa on se, että vaikka en paikalla olekaan lauantaista-maanantaihin, hahmotan silti sen ajan suviseuroiksi ja en oikein osaa tehdä suunnitelmia, jotka alkaisivat maanantaina. Ainakin se on lomani ensimmäinen päivä, ehkä se ei sellaisia tarvitsekaan.

-Juudit

Suhteet Oma elämä Mieli