Normaalit käytöstavat

conchita_wurst_0.jpg

Hän on minusta kaunis, äärimmäisen viehättävä, minun kauneuskäsityksessäni normaalia kauneutta. En aio näyttää esimerkkiä siitä, minkä näköinen ihminen on minusta ruma ja epänormaalin näköinen, sillä se olisi huonoa käytöstä.

Normaali tarkoittaa matematiikassa pintaa tai janaa vastaan kohtisuorassa olevaa suoraa tai vektoria. Tilastotieteessä normaalijakauma on jakuva todennäköisyysjakauma, joka on määritelty ja jatkuva kaikilla muuttujan reaaliarvoilla. Jos satunnaismuuttuja X on normaalijakautunut, niin merkitään  X ~ N (µ, σ2).

Normaali on hirmuisen kätevä termi matematiikassa ja tilastotieteissä, mutta aivan hirvittävän epäkäytännöllinen puhuttaessa kenenkään ulkonäöstä. Jokaisella kun on oma käsityksensä normaalista ja epänormaalista ulkonäöstä, tai rumasta ja kauniista. Kauneus on katsojan silmissä, samoin ruma. Kaikilla on oma kauniinsa ja rumansa, ja se on täysin normaalia. Eikä kukaan voi pakottaa toista pitämään samoja asioita viehättävinä tai epäviehättävinä kuin itse.

Muistan, kuinka lapsena opetettiin, että jos vaikka bussissa näkee hassun näköisen ihmisen, niin jutellaan siitä sitten yhdessä kotona, mutta ei siellä bussissa huudella. Normaaleja käytöstapoja.

Hemuli

Kulttuuri Musiikki Uutiset ja yhteiskunta

Toisinkin olisi voinut käydä

 

 

Juuri äsken poikani juoksi sisälle itkien ja verta suusta vuotaen. Harjanvarsi oli juostessa osunut suuhun. Ei hätää, otetaan kylmäpussi, kyllä se tästä. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Hetken syliä,

                 hetken kylmäpussia,

                                       hetken kyyneliä.

Halit. Ja menoksi taas. Ei käynyt onneksi pahemmin. Heippa äiti.  

Vielä muutama vuosi sitten tämä kaikki oli minulle unelmaa. Sellaista unelmaa, josta en ollut varma, tuleeko se koskaan olemaan osa minun arkeani.

Sitten sain lapsilahjoja jopa kaksi. Ihmeellistä. Tiedän, että olen kovin onnekas.

 

luke_ja_leia_2.jpg

Tässä he ovat, elämäni suurimmat lahjat.

Eilen Lapsettomien lauantain tapahtumassa pohdin, mitenköhän olisin ratkaissut lapsettomuuskriisin, jos adoptio ei olisi ollut mahdollista ja/tai bioyllätystä ei olisi syntynyt? Olisinko jäänyt loputtoman surulliseksi? Katkeraksi? Tai hyväksynyt lopulta, että minun elämässäni kävi näin? En osaa vastata. Mutta luulen, että jotenkin olisin asian työstänyt. Ainakin puhunut siitä loputtomasti. Itkenyt ja puhunut. Hakeutunut ehkä töihin lapsien pariin? Vaikea sanoa.

Äitienpäivänä olen surullinen niiden puolesta, joiden toive lapsesta on jäänyt toetutumatta. Olen surullinen niiden puolesta, joilla ei ole äitiä tai lasta tai mummoa tai ketään, kenen kanssa viettää äitienpäivää (sellaisia onttoja olivat minun äitienpäiväni muutama vuosi sitten. Äitienpäivä oli vuoden mustin päivä). Erityisen surullinen siitä, että niin moni ei voi puhua surustaan. Yksinäisyydestään. Heitä on paljon. Ei ole ketään, joka ottaisi vastaan yksinäisyyden. Eihän silloin voi puhukaan. Jos ei ole kuulevia korvia.

Tänään olen  kiitollinen. Tiedän, että oma äitini rakasti minua ja sisaruksiani. Omalla inhimillisellä tavallaan. Rakkaus kantaa kuolemankin yli. Toivon, että rakkaus kantaisi myös omia lapsiani. Niin ja, että heidän keskinäinen läheisyys ja kiintymys pysyisi. Että heillä on sitten toisensa, joihin he voivat turvautua jos ja kun minä ja isänsä höperöityvät.

 

– Minna T.

– Kuva: Minna T.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Uutiset ja yhteiskunta