Missä on sinun sielusi maisema? Millainen se on tällä hetkellä?

Onko siellä tilaa, vai pakahtumiseen asti asioita, onko siellä avaraa, vai näetkö taivaanrantaa asioiden paljoudelta? Onko siellä intohimon värejä, ilon värejä, tummia sävyjä, harmaata? Onko siellä vihreää, onko sinun hyvä olla siellä?

Miltä siellä kuulostaa? Millainen äänimaailma on sinun mielenmaisemassasi tänä päivänä? Onko siellä melu, hiljaisuus, onko siellä musiikkia, minkälaisia luonnonääniä? Kuuletko itsesi, sen mitä kaipaat?

Kuinka sinä liikut sielunmaisemassasi? Oletko hätäinen, stressaantunut, onko vaikea keskittyä? Oletko rauhallinen, katselet ympärillesi ja tunnet mitä näet? Tanssitko, haluaako kehosi liikkua, raivosta, ilosta, onnesta, elämänjanosta?

Siellä voi olla tumma, epämääräinen alue, jota et oikein hahmota etkä ymmärrä. Juuri siinä on ehkä jotakin tärkeää.

Kotoisa maisema on minulle sydämen lepopaikka. Se on paikka, jossa löydän rauhan, sisin löytää peilin, joka puhuu kuin minun omaa kieltäni. Oman elämäni taustakuva. Kieli, jonka kautta tavoitan merkityksiä. Tuttu, ihana tuoksu. Siitä on tullut osa minua, ja myös kieltä, jolla kuvaan uskoani. Näköala, jonka kautta aavistelen Jumalaa.

Kun Jumalasta puhutaan Raamatussa, käytetään paljon maisemakieltä ja luontokuvia. Ne sanoittavat uskoa ja luovat visioita. Niiden kautta voi puhua haparoiden asioista, joille ei ole aina sanoja. Niiden avulla voi puhua rakkaudesta, kaipuusta, kodista. Nämä vertauskuvat eivät vanhene, vaan vuosisatoja vanhat, ihan toisenlaisessa maassa kirjoitetut psalmitekstit onnistuvat koskettamaan tämän päivän ihmistäkin.

Kuten tämä:

Ps. 36: 5-9 Herra, sinun armosi on avara kuin taivas, pilviin ulottuu sinun totuutesi.  Vanhurskautesi on vuoria korkeampi ja oikeutesi kuin syvyyksien syvyys. Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra.
Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.

Kerroin täällä joskus Huilimessusta, ja meillä on nyt Vantaan Hämeenkylän kirkossa toinen, 18.5. klo 16. Saarnassa kyselen, mitä sielunmaisema ja luonto viestittävät nuorelle muotoilijalle, Jesse Perttulalle ja runoilijalle, Anna-Mari Kaskiselle. Tiedossa on myös hyvää musiikkia, josta vastaavat Mikko Hintsala ja kitaristi Juuso Kallioranta. Että tervetuloa vain!

-Katja-Maaria
Kuva: Anna Äystö