Mielikuvajumppaa

jutta.jpg
Liityin jokin aika sitten puolueeseen. Se tuntuu vähän nololta. Pystyn samaistumaan ihmiseen, joka liittyy kirkkoon, eikä halua siitä juuri kenellekään kertoa. Ainakaan niille, jotka ovat luultavimmin eri mieltä. Enkä edes tullut suuremmin puolueuskoon, ihan vaan päätin virallistaa kannatuksen.

Puolueista on paljon mielikuvia:

Kokoomus – menestyneet jäbäleissonit, Vihreät –  trendikkäät yhdenasianintoilijat, Keskusta – maatilanisännät, SDP – hapsottavatukkaiset ja omenavartaloiset keski-ikäiset miehet, Vasemmistoliitto – hapsottavatukkaiset vähän nuoremmat miehet, Perussuomalaiset – viitsinkö edes sanoa, Kristillisdemokraatit – Päivi Räsänen, RKP – ne ruotsalaiset.

 Jos joku puolue vielä näiden lisäksi on, niin siitä kertoo eniten se, etten nyt muista sen olemassaoloa.

Pinttynyt mielikuva kirkosta: vanhoilliset paasaavat jeesustelijat.

Mikään mainituista mielikuvista ei vastaa todellisuutta. Mutta tiukassa ne ovat ja miten turhauttavaa onkin, että mielikuvan muuttaminen on niin loputtoman vaivalloista ja hidasta.

Jutta Urpilainen on valtionvarainministeri ja SDP:n puoluejohtaja vuodesta 2008. Se on älyttömän kova juttu nyt 38-vuotiaalle naiselle. Huomenna tilanne voi olla toinen, mikä ei mielestäni lupaa hyvää SDP:lle. Jännittävä äänestys tulossa.

(Seurakuntavaalit näkyvät kaikkien puolueiden kokouksissa tänä vuonna.)

Minna J.

Hyvinvointi Mieli Uutiset ja yhteiskunta

Nukkumatin valtakunnassa

nukkumatti.jpg

Edesmenneellä mummollani oli vanha unikirja erään piirongin laatikossa. Se oli ruskeaa haurasta paperia ja joitakin unisymboleja oli ympyröity. Katselin pienenä kirjaa salaa ja sen selaaminen tuntui jännittävältä. Yhdistin sen jotenkin taikuuteen. Mummoni oli valtavan hurskas nainen, jopa ahdistavan uskonnollinen. Pidin pienenä erikoisena, että mummoni kaltainen nainen oli tulkinnut uniaan.

Unen maailmaa on vaikea kuvailla toiselle. Oma uni saattaa tuntua niin todelta itselle, mutta maailmassa ei ole ketään muuta kuin unennäkijä itse, joka on kyseisessä paikassa käynyt. Miten siitä voisikaan kertoa niin, että toinen todella ymmärtäisi. Uni voi olla niin voimakas, että jos on unessa rakastunut, saattaa valveillakin olla aamupäivän hyvällä tuulella. Ja järkytys painajaisesta on ajanut minut aikuisena itkun kanssa ravistelemaan äitiäni, koska unessani elvytin häntä ja se tuntui niin todelta.

Raamatussa on monia kertomuksia unien tulkinnasta. Esimerkiksi Vanhassa Testamentissa Joosef on unien tulkitsijana faaraon hovissa. Raamatussa unet kertovat merkittävistä tulevaisuuden tapahtumista. Suhtautuminen uniin vaihtelee kristinuskon piirissä. Jotkut ajattelevat, että unet voivat olla viestejä Jumalalta. Miksipä ei, mutta itse kuuluun pikemmin niihin, jotka ajattelevat unien olevan alitajunnan tuotetta ja eletyn elämän prosessoimista. Martti Luther olisi toivonut, että Jumala ei olisi lähettänyt hänelle unia ollenkaan. Mietin, että onko hän nähnyt painajaisia. Aamurukouksessaan hän aina kiitti, jos ”paha vihollinen ei ollut saanut häneen yöllä valtaa”.  Kirkkoisä Augustinus oli sitä mieltä, että himo ei kuulu kristityn elämään mutta hän näki kuitenkin öisin seksiunia ja oli siitä kummissaan. Ehkä himo olisi tullut uniin vähemmän, jos sitä ei olisi valveilla kieltänyt itseltään.

Länsimaissa uniin suhtaudutaan niin, että ne ovat vähemmän totta kuin valveilla tapahtuneet asiat, sillä nehän ovat vain unta. On kuitenkin kulttuureja, joissa unen maailma saa paljon suuremman roolin ihmisen elämässä.  Uni on yhtä suuri osa päivää kuin valve. Kyllä mekin keskustelemme unistamme, mutta pikemmin niin, että päivittelemme unemme hulluutta erikoisen unen jälkeen, kuin elämämme hulluutta yöllisen seikkailun jälkeen. Kun en vielä asunut puolisoni kanssa samassa kaupungissa, toivoin aina iltaisin, että saisin unessa viettää hänen kanssaan aikaa. Joinain öinä se toteutui. Hyviä päiviä sellaiset, kun on unessa onnellinen.

Nanna H.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Suosittelen