Mihin hyvään sinä uskot?

seurakuntavaalit2014_banneri_200x200_1_3.jpg

 

Katsoin koskettavan leipäjonodokumentin. Dokumentin ohjaaja Mikko Piela sai idean ohjelmasta seisoessaan itse leipäjonossa vuosina 2010-20111.

Pielan dokumenttielokuva Kuka välittää? kuvaa köyhyyttä itähelsinkiläisen Myllypuron leipäjonon kautta. Piela ei katso leipäjonolaisia pitkin nenänvartta. Köyhien sijasta hän keskittyy auttajiin.

”Yhteiskunnan turvaverkoissa on nyt suuret silmät, joiden läpi tippuu koko ajan keskiluokkaa toimeentulotuelle ja leipäjonoon. Toivon, että katsoja tajuaisi, että siellä on hänen itsensä kaltaisia – ja miettisi, että miksen voisi olla enemmän sellainen kuin auttajat.”

Moni luulee, että Hurstin leipäjono on ainoa, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan eri  leipäjonoja on Suomessa 170 ja niissä käy viikoittain yli 20 000 ihmistä. Leipäjonojen ruokkimat ihmiset ovat vielä runsaammat kun jonottaja ruokkii saamillaan antimillaan myös perheensä.

 

leipajonossa.jpg

 

Kyllä kyllä. Kuka tahansa voi tippua myös leipäjonoon, niin kuin ohjaaja Mikko Piela.  Lukuisisita opinnoista ja osaamisestaan huolimatta töitä ei vain ollut. Paljon huonoa säkää sitäkin enemmän.  Mutta kuka tahansa voi myös auttaa.

Minäkin olen joutunut/saanut olla sekä leipäjonossa että monenlaisissa auttajatehtävissä. Kun olen ollut avun tarpeessa, apua on tullut usein yllättäviltä tahoilta. Usein  sellaisilta, jotka ovat itse jotakin vaikeaa kokeneet. He ovat tienneet miltä kipu ja puute tuntuu  Jotkut läheiseni ovat nauraneet kun olen kertonut käyneeni leipäjonossa. Nauraneet. No, nauru saattaa pulpahtaa epäkypsältä ihmiseltä silloin kun ei tiedä miten asioihin suhtautuisi.

Olen vuosia saanut olla myös auttajana. Pappina, terapeuttina ja opettajana en koe asiaa niin, että minä vain olisin näissä kohtaamisissa antajana tai auttajana. Seurakuntalaisiltani, asiakkailtani ja oppilailtani olen oppinut valtavasti elämästä. Ja saanut paljon lämpöä. Monenlaista hyvää.

Me olemme kaikki samassa veneessä.

Ensi syksynä on taas seurakuntavaalit. Seurakuntien luottamushenkilöillä on valtaa päättää, mihin seurakuntien määrärahoja käytetään ja mihin toimintaa suunnataan. Riisiapua vai kriisiapua on yksi seurakuntavaalien sloganeista. Ilman riisiä tulee  kriisi ja kriisi tuo mukanaan usein myös riisittömyyden. Mutta mitä supistaa jos on pakko? Tai miten määrärahoja voisi kasvattaa?

usko_hyvan_tekemiseen.jpg

Voisitko sinä olla yksi tuleva päättäjä? Voisitko asettua ehdokkaasi tulevissa seurakuntavaaleissa? Sillä on väliä, ketkä seurakunnan (=sen jäsenten) asioista päättävät.  Minä ainakin toivon, että päättäjissä olisi niitä, jotka välittävät ihmisistä ja Jumalasta, yhteisestä tulevaisuudestamme. Toivon, seurakuntien diakoniatyö ottaa jatkossakin kopin niistä, jotka syystä tai toisesta jäävät sosiaaliturvan ulkopuolelle.

 

kts. video diakoni Antti Kulmalasta

– Minna T.

Suhteet Oma elämä Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

Kenen joukoissa seisot?

hartaus.jpg

Tämä kuva haastaa, kutsuu toimimaan. Kukin näkee siinä kutsun mihin haluaa.Toimimaan. Uskomaan.
Mutta mihin? Millä keinoin ja millä hinnalla?
Jos et jaksa lukea, kuuntele mun juttu täältä.

Kenen joukoissa sinä seisot?

Minä olen uskovainen, kristitty ja Jeesuksen seuraaja. Ihan ammattilainen. Pappi.
Jos vielä jatkat lukemista, niin mitä jos sitten tässä on jotain, mitä et allekirjoita?

Entä sitten ketä saan tässä kutsua samoihin joukkoihin? Mitä heidän olisi allekirjoitettava?
Miten Jeesus kutsui opetuslapsia joukkoihinsa?

”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia”.

Ei tässä  tarvinnut sitoutua kovin paljoonkaan.

Pojat näyttivät lähtevän helposti mukaan ja Raamatun sivuilta voi lukea, että he kasvoivat vasta vähitellen uskossaan. Matkan varrella sattui ja tapahtui. Yksi näistä Jeesuksen ensimmäisistä seuraajista, Tuomas, vaati omin silmin nähdä todistuksen ylösnousemuksesta, muuten hän ei uskonutPietari, näitä samoja uskottuja, jopa kolmeen kertaan vakuutti, ettei tuntenut tällaista henkilöä kuin Jeesus, saati sitten olisi yksi hänen seuraajistaan.

Mutta Jeesus ei kieltänyt keneltäkään tehtävää, johon hän oli nämä kalastajat kutsunut. Hän istui viimeisellä aterialla ystäviensä kanssa, jotka nukkuivat, vaikka hän tiesi, että viimeiset hetket olivat käsillä.

Jeesus ei tuominnut omaa lähipiiriään. Ei vaihtanut viestinviejiä reippaampiin. Hän ei ajatellut, että josko olisi aika pitää yhteistoimintaneuvottelut, vähän tehostaa toimintaa. Hän ei laskelmoinut sitä, että olisiko tässä kahdentoista joukossa, Galilean oppinein joukko, joka osaisi oikein julistaa ja omalla esimerkillään kertoa nuhteettomasta elämästään, ja että he olisivat vielä laajalti tunnettuja siitä. Eivät kalastajat olleet yhteiskunnanihaillumpien ammattien joukossa. Kiertolaiselämä tuskin nosti näitä pisteitä.

Tai ehkä he olivatkin tunnettuja kristillisestä elämästään, esimerkkejä sellaisista eläjistä, joita Jeesus ympärilleen toivoi.  Ihmisiä, jotka oliva tuskossaan heiveröisiä, pelokkaita, huolestujia, jotka häpesivät tunnustaa tuntevansa kansavillitsijää. Inhimillisiä hahmoja, jotka tajutessaan kieltäneensä ystävänsä itkivät ja ehkä vasta silloin ymmärsivät jotain olennaista siitä kenen kanssa olivat liikkuneet. Kenen mukaan olivat lähteneet ja jättäneet työnsä.

Ehkä Jeesus valitsi joukkoihinsa heitä, jotka murtuivat, tunsivat ja antoivat siten ihmeelle ja toisilleen tilaa. Ihmisille, joille rohkeus kasvoi kokemustensa myötä. Kokemusten myötä kasvaneesta rohkeudesta kertoo se, että ensimmäisenä ylösnousemusta todistivat naiset, joilla ei ollut yhteiskunnassa edes todistamisen oikeutta. Siinä joutui nousemaan tehtävänsä tasalle. Yllättäen.

Sellaista kirkkoa rakennetaan toivottavasti tänäänkin. Sellaista, jossa on tilaa kasvaa kokemustensa myötä. Tähän kirkkoon liitytään kasteessa. Kaste antaa tilaa kasvaa uskossaan. Elää ja kokemustensa kautta vahvistua.

”Tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni”, sanoi kapinallinen maailmanmuuttaja, riitojen sovittelija, vääryydestä kärsijä.  Hän pyysi seuraajiaan kertomaan kaiken. Ihan kaiken: epäonnistumiset, pettämiset, epätäydellisyyden. Kerrotaanko kaikki tämä? Vai halutaanko häpeästä vaieta? Ja onko edelleen tilaa ymmärtämättömille, epäilijöille ja valinnoissaan erehtyville?

Vai mahtuuko mukaan vain uskossaan kasvaneet sekä kristillisestä elämästään tunnetut, joille esimerkkinä on vasta kokemustensa kautta kasvaneet, apostolisista uroteoista tutut, uskonsa puolesta jopa kuolemaan lupautuneet.

Kun minä kastan, kun kutsun joukkooni, Kristuksen kirkkoon, haluan kertoa siitä, että tämä yhteisö uskoo jokaisen puolestakin. Minulla on aikaa odottaa,  ja uskossaan vahvat jaksavat kantaa, eivätkä tee toisten taakkaa entistäkin raskaammaksi.

Rukoilen, että sellaisen yhteisön kohtaa jokainen, jonka olen tähän yhteisöön liittänyt.

Tämä virsi toimii rukouksena.

//www.youtube.com/embed/lIoNIPr7SKI

-Ulla O.

P.s. Yle Radio 1:ssä kesäperjantaisin klo 18.50 toukokuusta heinäkuun loppuun inspiroidutaan kuvista.
Kurkkaa kuvia, jos ne inspiroisivat kuuntelemaan hartauksia.

Hyvinvointi Mieli Syvällistä