Kumpaa vastustaisit – homoutta vai köyhyyttä?

1555424_567849246638447_1705675097_n.jpg

Kuvan ja blogini otiskon vastakkainasettelu on räikeä. Rahan käyttö, poliittinen toiminta, teot asioiden puolesta/vastaan ovat suhteellisia. Mutta energia ja toiminta, minkä asioiden vastustamiseen käyttää…kaikki on suhteellista, mutta joidenkin asioiden vastustaminen näyttäytyy minulle suhteettomana, juuri niin räikeän suhteettomana, mitä vastakkainasettelu voi olla.

Miksi joku jaksaa käyttää energiaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen vastustamiseen niin paljon, kun saman energian voisi käyttää vaikka köyhyyden vastustamiseen? Ei mahdu minun ymmärrykseeni, vaikka olen melko ymmärtäväinen kaikenlaisen ihmistoiminnan suhteen.

Noin viikon kuluttua kisataan Euroopan parhaasta viisusta. Itävallan kilpaviisun laulaa parrakas nainen / drag queen / transsukupuolinen / naiseksi pukeutunut mies / mieheksi pukeutunut nainen – minä en edes tiedä hänen biosukupuoltaan saati sukupuoli-identiteettiään, koska se ei ole oleellista minulle eikä tämän kirjoituksen kannalta. Tämä esiintyjä on kuitenkin jo saanut joissakin maissa aikaan sen, että kerätään adressia viisun esittämisen estämiseksi, tai vaaditaan, että esiintyjän pitäisi päättää, onko mies vai nainen.

Miten joku viitsii kuluttaa kaloriakaan energiaa siihen, että aloittaa vaikka adressin tällaisen asian takia? Ihminen, jolla on parta ja mekko on niin uhkaavaa, että sitä vastustaakseen jaksaa nähdä vaivaa. Miksi? Tekee mieli asettaa vastakkain ne köyhät nälkäiset lapset – miksi eivät käytä samaa energiaa sellaisten olemassa olon vastustamiseen (enkä nyt tarkoita niiden lasten lahtaamista vaan köyhyyttä ja nälänhätää vastaan tehtyä työtä)? Miksi jaksaa vastustaa parta+mekko -yhdistelmää, mutta samaa jaksamista ei ole paljon uhkaavamman asian puolesta?

Kyllä, helvetin suhteetonta energian haaskausta.

Kuinka paljon energiaa sinä uhraisit tämän (alla) telkkarissa esittämistä vastaan? Laskepa kymmeneen ja mieti järjellä toisen kerran, josko sittenkin kuluttaisit samaiset kilojoulet vaikka niihin nälkäisiin lapsiin.

//www.youtube.com/embed/ToqNa0rqUtY

Hemuli

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Pissaa repussa vai rakkauden täyteistä elämää?

maisema.jpg

Kysymys on näkökulmasta.

Minua itkettää. Onnesta. Viikonlopun aikana olen saanut  paljon ymmärrystä ja hyväksyviä katseita mieheltäni. Ja niiltä muitlakin. Tulin kuulluksi ja ymmärretyksi. Samassa elämäntilanteessa olevien kanssa  sain jakaa arjen haasteita. Ja helmiä.   Sehän se on minun ikuinen tarve, loputon suorastaan: Tulla kuulluksi ja kuunnella.  Olen saanut nauraa ja itkeä. Yhteenkuuluvaisuuden tunne ja vertaistuen merkitys. Niiden vaikuttavuuteen uskon niin satasella. Parisuhdejutuissa ja monissa muissa. En tiedä, mikä voisi olla sellainen elämän osa-alue, johon vertaistuki ei olisi avuksi?

kaksi_tiella.jpg

Minua itkettää myös se, että näin ympärillä pariskuntia, jotka katsoivat toisiaan lempeästi, pariskuntia jotka uskaltavat olla eri mieltä, uskalsivat tunnustaa epävarmuutensa ja osaamattomuutensa vaikeissa keskinäisissä asioissa. Halusivat kehittyä puolison tukemisessa. Pariskuntia ihanine lapsineen. Vaativine lapsineen. Oma kolmevuotiaani pissasi viikonlopun aikana isoveljensä repun päälle – vahingossa. Sellaista voi sattua lapsiperheissä. Kaikenlaista voi sattua. Siksi kai ne samaiset vastuulliset vanhemmat näyttivät väsyneiltä monet. Niin kuin minäkin.  Pikkulapsiperheen arkirumba, työt, kotityöt, mummojen ja arjenapulaisten puute.  Kyllä se väsyttää. Ei sille mitään mahda.

Nämä samaiset ihanat hoitavat tunnollisesti lapsensa, kotinsa ja työnsä. Ja rakentavat taloja ja remontoivat. Se kuulostaa kovalta työmäärältä kun sen ääneen luettelee. Talorumbasta melkein  selvinneenä ihmettelen, mikä ihme saa meidät suomalaiset ryhtymään tällaisiin ekstrakuormittaviin projekteihin silloin kun lapset ovat pieniä. Riskit uupumiseen, erkaantumiseen, sairastumiseen, taloushuoliin ja eroon ovat isot.

silitys.jpg

Silloin kun on tällaisia ulkoisia parisuhdetta kuormittavia asioita, silloin varsinkin pitäisi pysyä sydämensä valitun kanssa samalla puolella, etsiä molempien parasta. Ja lasten tietysti. Lasten paras on useimmiten se, että vanhemmilla synkkaa.  Että arki voisi olla vakaa ja turvallinen ja lämmin.  Sopivan ennustettava.

Kahdeksan pariskuntaa, 15 lasta ja lapsista hyvin huolehtivat isoset ja lastenohjaaja. Kiitos isoset ja lastenohjaaja, te mahdollistitte vanhempien kahdenkeskisen ajan. Kiitos Porvoon suomalainen seurakunta ja Kataja ry.

Hyvinvointipakkini on nyt juuri hyvässä mallissa. Arkeeni otin mukaan oman kehityshaasteeni. Minulle ja meille se on se, että käymme viikon alussa tarkemmin läpi viikkosuunnitelmat: milloin on perheen yhteistä aikaa, milloin rakennus- ja remppa-aikaa, milloin aikaa vain meille kahdelle ja milloin aikaa itselle. Priorisointia ja itsekuria. Sitäkin tämä elämänvaihe vaatii. Huoh.

Lapset ovat vain kerran pieniä, vain kerran he oppivat pyöräilemään, vain kerran innostuvat ensimmäistä kertaa perhosista, vain kerran ottavat ensi askeleet ja löytävät lorujen hauskuuden.

Puolisoakaan ei saisi ottaa itsestään selvyytenä. Ei häntä varsinkaan. Hänetkin on ihana löytää uudestaan.  Siihen voin itse vaikuttaa, etteivät tärkeimpäni muutu itsestäänselvyyksiksi tai heistä ei ala tuntumaan siltä.

Leirin iltapalapöydässä kolmevuotias istuu syliin ja kysyy: Ketä sinä äiti rakastat? En usko, että kukaan voi kuulla rakkauden tunnustuksia liikaa. Arkihaasteeni olkoon myös tämä: Sanon enemmän ääneen rakkautta ja välittämistä.

kivet.jpg

 

 

 – Minna T.

Parisuhdekursseista lisää mm.  täällä ja täällä

 

Suhteet Rakkaus Mieli Uutiset ja yhteiskunta