Mä mokasin – taas

pp_0.jpg

Miksi ihminen tekee samoja virheitä uudelleen ja uudelleen? Miksi minä en opi?

Aina silloin tällöin kuulee sanottavan, että moka on lahja. Varmasti ja ei todellakaan! Kyllä niitä kepeitä mokia kestää, ne vapauttavat ja tekevät hyvää, mutta entä sitten ne omat pimeimmät huoneet: ankeimmat ajatukset, törkeät teot ja terävimmät viillot. Kaikki se, minkä ei haluaisi olla olemassa ollenkaan, minkä katsominen tekee kipeää ja minkä ehdottomasti haluaisi piilottaa toisilta.

Sunnuntaina lauletaan kirkoissa Hoosiannaa. Alkaa suloinen joulun odotus, on pehmeää kynttilänvaloa ja lahjojen antamista ja saamista. Ja sitten tulee taas valo ja kevätaurinko. Mutta tänään on vielä marraskuu ja viime sunnuntai oli tuomiosunnuntai. Kyllä, kirkkovuodessa on ihan oikeasti sellainen pyhä kuin tuomiosunnuntai.

Jostain syystä tämä pyhä on minulle yksi rakkaimmista, vaikka Hoosiannan laulamisessa on aina ihan oma erityinen riemunsa.

Tuomiosunnuntain sanomassa minua sykähdyttää ajatus siitä, että tässä maailmassa, jossa tuomitsemme toisiamme milloin mistäkin, on joku, joka on oikeudenmukainen tuomari. Että tässä maailmassa, joka on usein hirvittävän epäoikeudenmukainen, on joku kohta, jossa oikeudenmukaisuus toteutuu. Että jokainen meistä, minä ja sinä, olemme vastuussa teoistamme ja tekemättä jättämisistämme.

Toiseksi rakastan ja pelkään tätä tekstiä siksi, että se muistuttaa meitä siitä, ettei ole meitä ja muita. Se muuttaa näkökulman koko elämään. Kristus onkin siellä, missä kukaan meistä ei haluaisi häntä nähdä. Muissa, mutta myös meissä itsessämme.

Siksi tämä pyhä sulattaa minut aina. Minut ja ne pimeimmät huoneeni: ankeimmat ajatukseni, törkeimmät tekoni ja arkisen välinpitämättömyyteni, toistuvat mokani ja kaiken sen, minkä katsominen tekee kipeää ja minkä ehdottomasti haluaisi piilotta toisilta.

Tähän osuu armo. Joku kestää katsoa kaiken tämän. Antaa taas uuden mahdollisuuden. Ja kutsuu puhumisen sijasta toimimaan, tekemään ja jakamaan.

 

//www.youtube.com/embed/8M6JQlrrmlo?feature=player_detailpage

 

Kaiken tämän jälkeen on riemullista laulaa Kerkko Koskisen Hoosiannaa. Jouluradio soi 1.12. alkaen Helsingissä 102,0 MHz, Espoossa 89,7 MHz ja Vantaalla 102,0Mhz. Ja Hoosianna soi joka ikisessä kirkossa sunnuntai-aamuna.

Mari Inka

Suhteet Oma elämä Musiikki Uutiset ja yhteiskunta

Voihan räkä!

kuva_12.jpg
”70% ihmisistä myöntää kaivavan nenäänsä.”
”Kuivan rään syöminen vahvistaa ihmisen immuunijärjestelmää.”
”Suudelma sisältää 250 eri bakteerilajia.”
”Ihmisen suussa on enemmän bakteereja kuin maailmassa ihmisiä.”

Karmivaa! Yök! Tyttäreni on lukenut hihkuen koko viikon tuon nimistä kirjaa, joka sisältää ”faktoja” pääosin eri eritteistä. Siitä on riittänyt riemua moneen keskusteluun. (Muistan itsekin rakastaneeni vastaavia kirjoja alakoululaisena, mikä siinä onkin että ne niin kiinnostaa.)

Se miten pussaaminen muuttuu hyi-yök – osastosta johonkin mikä on ihanaa,  sitä saa onneksi lasten kohdalla vielä odottaa. Toisaalta 2v, joka estoitta kaivaa nenäänsä ja syö räkää kaikkialla oppii (toivottavasti) pian kätkemään tämän. (Tietääkö joku muuten miten tuon saisi lopetettamaan?)

Itsekin muistin ajatuksen liittyen räkään:
”Vastasyntyneen sieraimissa ei ole koskaan ollut räkää. Jokaisen henkilöhistoria on tarina pilalle menemisestä. Armo tarkoittaa sitä, että pilalle saa mennä. Ei tässä neitseelliset ole kenenkään sieraimet. Kirkko on armon yhteisö, jossa toinen toteaa toiselle, että et ole okei, mutta en ole minäkään.”
(Jaakko Heinimäki: Outo hartauskirja)

Sekä suudelmaan:
”Suudelma edellyyttää suhdetta ja kosketusta. Emme voi suudella sanansaattajan välityksellä. Samalla tapaa on eri asia tietää, mitä on kristinusko kuin olla kristitty. Sekin edellyttää suhdetta ja kosketusta. Uskon suudelma on mahdollinen. Olen usein suudellut puolisoanikin, vaikken häntäkään tunne läpikotaisin.”
(Jaakko Heinimäki: Outo hartauskirja)

Räkäpäiviin voimaa ja paljon pusuja, bakteereista huolimatta!

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään