Luukku 8: Mihin menevät ne, jotka eivät mene taivaaseen?
Kahdeksannesta luukusta löytyy kysymys, joka on yhtä olennainen kuin vaikeakin. Siinä kysytään taivaasta ja helvetistä. Jos ihminen ei pääse taivaaseen, niin minne hän menee? -kysymystä seuraa jatko: mitä evankelisluterilaisen kirkon oppi tästä sanoo?
Me evankelisluterilaiset uskomme, että pelastumisemme on Jumalan teko, vain ja ainoastaan Jumalan teko. Ihminen ei voi siihen millään tavalla vaikuttaa. Tämä on kai Lutherin kirjoitusten ydin. Lisäksi opetuksemme mukaan Jumala on rakastava ja armollinen Jumala. Hän rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa meidän puolestamme.
Okei, jos siis
1) uskomme armolliseen Jumalaan ja
2) uskomme pelastumisemme olevan tuosta armollisesta Jumalasta kiinni,
niin luonteva jatko olisi, että
3) kaikki pelastuvat,
sillä eikö rakastava Isä tahtoisi kaikki lapsensa luokseen?
Kyllä, mutta.
Jumala kunnioittaa ihmisen päätöstä olla kuuntelematta Jumalan kutsua, joten ihminen voi valita kadotuksen, vaikka Jumala haluaisi kaikkien pelastuvan. Täytyy kuitenkin muistaa, että ihminen ei voi ikinä tietää Jumalan tuomiota, joten me emme voi sanoa kenenkään yksittäisen ihmisen kohdalla, meneekö hän taivaaseen vai helvettiin.
Taivas ja helvetti. Pelastus ja kadotus. Sanapari on ladattu täyteen merkityksiä: taivaallista harppumusiikkia tai tuskallista hammastenkiristystä. Ne ovat ihmisen luomia mielikuvia Raamatun ja perimätiedon pohjalta. Pelastus on se olotila, johon Jumala meidät luodessaan tarkoitti eli yhteyteen itsensä kanssa. Kadotus on sen vastakohta eli ikuista eroa Jumalasta. Koska Jumala on kaiken olemassaolomme perusta, niin eron Jumalasta voisi ajatella olevan olemattomuutta, katoamista. (Tähän me emme kuitenkaan tunnustuskirjojen mukaan usko. Älkää kysykö minulta miksi.) Helvetti ei siis ole paikka, johon Jumala lähettää ihmisen ja jossa ihmistä ikuisesti kidutetaan, vaan se on rakkaudeton tila, jonka ihminen itse valitsee.
Kun tähän lisää vielä sen, että uskomme Jumalan olevan kaikkivaltias (joka voisi sen puolesta siis pelastaa kenet tahansa), niin joku osa ajatusketjussa pettää joka tapauksessa.
Opillinen viidakko ei totisesti ole mielipaikkojani. Oppi näyttäytyy minulle ihmisten aina jollain tavalla ontuvana tulkintana Jumalan tahdosta. Vaikka opilla on (kai) oma kiistämättömän tarpeellinen paikkansa, niin helposti se tekee uskosta ja Jumalasta ihmisen näköisen järjestelmän, jonka avulla ihminen yrittää päätellä, mitä Jumala mistäkin ajattelee. Eikä siinä mitään, Jumalan tahdon pohtiminen omassa elämässä kuuluu jokaisen uskovan elämään. Ikävän usein kuitenkin etsimme opista niitä asioita, joiden perusteella voisimme sanoa muille maan asukeille, miten he ovat matkalla tulimereen.
Loppujen lopuksi, lopen kyllästyneenä ja pää lopullisen pyörällä totean, että minua itseäni ei oikeastaan edes kiinnosta koko helvetti. Ei minua kiinnosta suuremmin taivaskaan. Jumala ja minä, taivas ja helvetti, kaikki on olemassa tässä hetkessä.
Ymmärrän, että elämän näyttäessä helvetillisyyttään taivaan olemassaolo lohduttaa.
Niin näitäkin naisia:
http://www.youtube.com/watch?v=k4Wt3poFTIY
http://www.youtube.com/watch?v=cerqD0zDISg
Sitä minun on vaikea ymmärtää, että ihminen ei arvosta tämänhetkistä elämäänsä niin paljoa, että eläisi sen rehellisesti, itseään ja muita kunnioittaen. Elämä, Jumalan lahja, voi olla jo deadlinen tällä puolen taivaallista.
ps. Onneksi saamme olla keskeneräisiä, sillä jos joku niin tämä kirjoitus on sitä. Teen siitä paremman lisäämällä linkin, joka vie meidän keräykseemme. Osallistua voi vaikka eurolla.
– Mirka Maaria
