Eipä juuri ollut juttua, jossa ei Jeesus olisi aikanaan käyttänyt esimerkkiä nyt vaikka viininviljelystä, perhesuhteista tai esimerkiksi sinapinsiemenestä. Hän siis istui ja jutteli niitä näitä, elämästä. Mitä muuten nyt sitten esti kivittämästä naista ja pyysi tuomitsijoita katsomaan peiliin.

Että mitä se Jeesus siitä sinapinsiemenestä,  jota käytetään etikkasäilykkeisiin ja sinapintekoon? No, jos olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran mikään ei olisi mahdotonta.

Uskonsankaria, joka selviytyy  tilanteesta kuin tilanteesta voittajana, ei tässä nyt kuitenkaan taideta hakea. Vainot ja kuolemat roomalaisten areenoille tuskin johtuivat uskonpuutteesta.

Mutta voiko sellaista määrää arvioida itsekään saati kukaan muu, että mitä se on,  pienen siemenen verran uskoa? Sellaisissa tilanteissa kun sen huomaa, että se riittää, sitä ei tarvitse todistella tai osoittaa, sen vain tietää.

Ei siihen sinapinsiemeneen mahdu koko oppihistoriaa ja Raamattua kaikkine selityksineen tai vastausta elämän ja tieteen kaikkiin kysymyksiin.

Siihen sinapinsiemeneen mahtuu se, että uskaltaa elää niin, ettei joka päivä pelkää taivaan tippuvan päälle, tai läheisen kuolevan siksi mitä minä tein tai jätin tekemättä.  Elämä saa syvemmän tarkoituksen ja samalla rohkeuden etsiä, kokeilla ja oivaltaa.  Murehtiihan sitä, mutta aina silloin tällöin muistuttaa jokin sinapinsiemenen kokoinen, murehtimalla ei elämä pitene, ei sen kyynäränkään vertaa. Mikään ei olekaan ihan mahdotonta.

Takinkääntäjän talossa –blogissa nimimerkki 233 miettii miksi kuuluu kirkkoon ja  mitä ajattelee uskosta ja Jeesuksesta. Siitä se ajatus sitten lähti.