kuva: Katja Salminen

Olen nähnyt juuri sen katseen usein – tyhjän, tylsistyneen, toivottaman. Ja kuullut  viimeisillä rohkeuden pisaroilla sanotut sanat: ”Mut on aina jätetty yksin  – ja varsinkin silloin kun olisin apua eniten tarvinnut”.

Ne ovat kovaa kuultavaa pariterapiassa tai lapsen suusta vanhemmilleen. Läheskään aina niitä ei sanota. Sellainen salaisuus kätketään usein itseltäkin. Kätketään ja toistetaan. Hylätyksi tulleet hylkäävät kuin selkäytimestä hyvän läheisyyden. Siksi minun on erittäin helppo uskoa perisyntiin, siihen kaikkeen pahaan, joka on periytyy sukupolvilta toiselle.

Tänään on pitkäperjantai. Siksi koen, että minun on ihan pakko puhua täälläkin tästä kamalasta hylkäämisteemasta. Kaikki muu olisi feikkiä. Pitkäperjantaina Jeesus kuoli. Kuolintapa oli kivulias ja kiduttava. Sitä ennen hänen lähimmät ystävänsä hylkäsivät, pettivät ja kavalsivat. Eikä sekään riittänyt. Ristillä Jumalakin hylkäsi poikansa. Huudot Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? eivät olleet metaforaa tai muuta draamakieltä. Jeesus todella oli Isänsäkin hylkäämä.

Me hylätyksi tulleet selittelemme omia hylkäämisiämme usein siten ”etten mä tarkoittanut” tai ”en mä tajunnut kuinka pahalta se tuntui”. Mutta Jumala todella tarkoitti totaalisen poikansa hylkäämisen. Sen kuului mennä kuulemma niin. Muuten Jumala ei olisi Jeesuksessa kärsinyt ja kuollut  meidän puolestamme. Siksi Jeesuksen kuolema oli totaalisesti Jumalan teko meidän puolestamme. Näin järjetön suunnitelma ei voi olla kuin Jumalan keksimä. Ansioton rakkaus meidän puolestamme.

Risti haastaa meidät rakastamaan elämässä niin, että sattuu ja välttämään hylkäämistä henkeen ja vereen. Jokainen joka on joskus kokenut kumpaa tahansa: ansiotonta hylkäämistä tai  ansiotonta hyväksyntää, tietää, että  ne jättävät pysyviä jälkiä.

 Perjantaisin täällä luvattiin kirjoittaa perheistä ja parisuhteista. Kyllä juuri niin.  Jos armo ja anteeksianto  ja toisen hylkäämättä jättäminen eivät näy arjessa niiden ihmisten keskellä joiden kanssa elämme, niin kannattaako näistä sitten edes kirjoittaa tai puhua?