2. luukku: Miten voin auttaa?

WP_20141124_11_52_46_Pro 1.jpg

Joulukalenterimme toisen luukun kysymyksen esitti Maaren S blogista 439 päivää. Kysymys kuuluu: onko jotain keräyksiä mihin voi osallistua tai voiko ylipäänsä kirkon kautta antaa apua/avustusta muille?

Aivan ensimmäisenä haluaisin mainita kirkon (ympäri vuoden ja joskus vuorokauden) tekemän diakoniatyön. En todellakaan itse käsitä sen laajuutta ja merkitystä, olen törmännyt siihen monta monituista kertaa aika kummallisissakin paikoissa. Seurakuntavaalien yhteydessä kerrottiin että diakoniatyöntekijät tapasivat ihmisiä luottamuksellisesti 650 000 kertaa, kerhoissa on tavattu miljoona (1 000 000) kävijää, perhetyössä autettu 17 000:a perheenjäsentä.

Diakonian toimintatavat vaihtelevat paikkakunnittain, se saattaa olla esimerkiksi velka- tai perheneuvontaa, vankiladiakoniaa tai päihdekuntoutusta, vammais- tai mielenterveyspalveluita, laitosdiakoniaa, asuttamispalveluita ja niin edelleen. Ota yhteyttä paikallisen seurakuntasi diakoneihin tai kehen tahansa työntekijään jos koet, että sinulla olisi tarvetta jollekkin näistä muodoista, tai jos voisit olla siinä mukana.

Olen ymmärtänyt että aika monelle pelkästään tämä on jo syy maksaa kirkollisveroa. On myös näkemyksiä, joiden mukaan yhteiskunta on liian riippuvainen kirkon diakoniatyöstä ja se pitäisi järjestää uudelleen. Jos sinä haluat tukea tätä työtä, voit tehdä sen täältä .

Erityisiä joulunajan keräyksiä nostan esille kaksi.

Kauneimmat joululaulut on suomalaisille ehkä tutuin. Sen järjestää Suomen lähetysseura. Tänä vuonna varoja kerätään kehitysmaiden äideille

Kirkon ulkomaanapu järjestää toisenlaisen lahjan lisäksi mahdollisuden toisenlaiseen jouluunSen yksinkertaistettuna ajatuksena on vaihtaa lahjat lahjoituksiin, jotka menevät kehitysmaiden köyhimpien ihmisten koulutukseen.

Minun on helppo kannustaa sinua mahdollisuuksiesi mukaan osallistumaan näihin keräyksiin. Kirkko edustaa minulle (ideaalina) rakkauden jatkuvaa esilläpitämistä ja heikoimman puolelle asettumista. Maailmanlaajuiseen epätasa-arvoon puuttumista ja totuttujen toimintatapojen koettelemista, onko tämä miten on aina tehty, todella hyvä? Nykyistä suomalaista evankelis-luterilaista kirkkoa on helppoa ja yleistäkin kritisoida näiden arvojen unohtamisesta, suuntaan tai toiseen. Se on hyvä, ilman sitä muutos ja keskustelu olisi nykyistäkin hitaampaa ja mahdottomampaa.

-Juudit

Suhteet Oma elämä Hyvä olo

1. luukku: Miksi viiniksi haluaisin Jeesuksen muuttavan veden?

 

vesijaviini.jpg

Evankeliumitekstin innoittamana nautin lasillisen viiniä ja toisen vettä, cheers!

Looking For Mr. Darcy -blogin mitä ihastuttavin kirjoittaja Pari sannaa kysyi, että jos viettäisin päivän Jeesuksen kanssa, niin mitä viiniä haluaisin hänen tekevän vedestä. Hahaa, näen tässä tilaisuuden pieneen raamattutuntiin. Nyt tarkkana, mä opiskelin raamatuntutkimusta pääaineena yliopistossa, mun pitäis olla haka tässä! Jos menee ihan mäkeen, niin köh…opinnoista on aikaa ja mä keskityin Vanhaan testamenttiin.

Kertomus Kaanan häistä (Joh. 2:1.12) esiintyy vain Johanneksen evankeliumissa, mikä on Raamatun evankeliumiteksteistä nuorin ja eroaa merkittävästi muista kolmesta. Se on sävyltään kerronnallisempi, tarinallisempi. Muut kolme evankeliumia ovat hyvin yhtenäisiä keskenään, mutta Johanneksen evankeliumin teksti yltää suurempaan draaman kaareen. Se syö sen uskottavuutta, kun tutkitaan historiallista Jeesusta, mutta aatteen kannalta suuret kertomukset ovat yleensä vaikuttavampia ja tärkeämpiä kuin historiallinen totuus.

Veden muuttaminen viiniksi Kaanan häissä on Jeesuksen ensimmäinen julkinen ihmeteko. Häistä loppuu viini, ja Jeesus muuttaa vettä viiniksi vieraille juotavaksi.

Minua liikuttaa tekstissä sen kuvaama juhlan luonne ja Jeesuksen inhimillisyys. Kun viini loppuu, ja Jeesuksen äiti kehottaa poikaansa näyttämään ensimmäisen kerran jumalallisen luonteensa, Jeesus ensin torjuu äitinsä ehdotuksen. Näen siinä inhimillisen pelon ja epäröinnin, kun pitäisi astua suuriin saappaisiin. Jeesus sähähtää äidilleen, että tämä antaisi hänen olla. Jeesus oli aloittaessaan julkisen toimintansa noin kolmekymppinen. Kuvitelkaapa itsenne, kaikki kolmekymppiset, että tänään pitäisi nousta julkisuuteen tärkeään tehtävään. Huomenna tietäisitte lööppien huutavan teistä ja maailman seuraavan jokaista liikettänne. Minusta on liikuttavaa, että Jeesusta jännittää. Pelasta maailma ja silleen.

Marian reaktio tähän Jeesuksen reaktioon on myös kovin lempeä. Hän ei sano mitään, ilmoittaa vaan palvelijoille, että kun Jeesus tulee takaisin, nämä toimisivat kuten hän pyytää. Vanhempi tuntee lapsensa. Ehkä Maria oli tottunut, että Jeesus oli äkkipikainen, tiesi, että tätä jännitti, mutta luotti, että tämä myös keräisi rohkeutensa.

Teksti ei kerro, mikä saa Jeesuksen muuttamaan mielensä, mutta lopulta hän pyytää palvelijoita täyttämään astiat vedellä ja muuttaa sen viiniksi. Yksi vieraista toteaa, että se on parempaa viiniä kuin edellinen, ja että tämä on tavatonta, koska yleensä paras viini juotetaan vieraille ensimmäiseksi ja huonompi humaltuneelle sakille. Ehkä paremman viinin myöhemmäksi jättäminen on vertaus siitä, mitä kristinusko lupaa, armoa ja taivasta maallisen vaelluksen kaikkine vaivoineen jälkeen. En tiedä. Miksi vieras huomauttaa asiasta, en myöskään osaa sanoa. Haluaako hän moittia sulhasta vai kehua tätä?

Minua huvittaa, että kristillisyys on ajautunut maineeseen, jossa suhde alkoholiin nähdään ongelmallisena. Kaanan häiden kertomus on osoitus, että alkoholi on ollut tavallinen osa juhlimista juutalaisuudessa ja varhaiskristillisyydessä jo kauan sitten. Se on niin olennainen osa juhlia, että ihmeiden teko kannattaa aloittaa muuttamalla vesi viiniksi. Juhlille on aikansa ja arjelle toinen. Viinille on aikansa ja vedelle toinen.

Jos hengaisin Jeesuksen kanssa, ja se mulle lotrais vedestä viiniä, niin toivoisin valkkaria pinot gris -rypäleistä. Riesling olis kakkosvaihtoehto. Ja voin jakaa tässä hyvän sääntöni suhteessa veteen ja viiniin, mikä edesauttaa lievittämään darraoireita: jokaisen nautitun alkoholiannoksen jälkeen lasi vettä ennen seuraavaa. Pysyy nestetasapaino jotenkin kohdillaan.

Hemuli

Suhteet Oma elämä Kirjat Suosittelen