Asuin kesän 2010 Keniassa Nairobin slummissa paikallisen kaverini Joen luona. Kuten uskoa saattaa, moni asia tässä kombossa oli outoa puolin ja toisin. Mutta ette ikinä arvaa, mikä oli oudointa!

Joe oli 25-vuotias eikä ollut koskaan syönyt pizzaa. Hän ei edes tiennyt, mitä se on. Tässä vaiheessa lienee hyvä mainita, että telkkari kyllä toimi ja esitteli länsimaista kulttuuria nairobilaisille, ja vaikka Joe asuikin Itä-Nairobin köyhien alueella, hän kävi säännöllisesti Nairobin keskustassa, joka on kuin mikä tahansa länsimaalainen suurkaupungin keskusta ja pizzaa on saatavilla. Mutta Joe ei tiennyt, mitä pizza on. Minua se nauratti. Miten joku ei voi tietää, mitä on pizza, jos on 25-vuotias ja länsimaalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä.

Joe äiteineen sen sijaan naureskeli, että minä en ollut koskaan syönyt ugalia. Se on maissijauhosta valmistettua taikinamaista ruokaa. Itä-Afrikassa se tunnetaan juuri ugalina, mutta esimerkiksi Länsi- ja Keski-Afrikassa fufuna. Sitä voidaan valmistaa maissin lisäksi tärkkelyspitoisten juuresten kuten maniokin tai jamssin jauhoista. Kaikki Afrikassa ovat maistaneet ugalia tai fufua. Minä olin 29-vuotias enkä edes tiennyt, mitä se on, vaikka minulla on Helsingissä kirjastot, internetit sun muut, millä päästä käsiksi tietoon. Todennäköisesti jossain on ravintolakin, joka myy ugalia tai fufua.

Tämä ruokamaailmojen tarkastelu konkretisoi sen, miten olemme oman kulttuurimme ”uhreja” kaikki. Emme valitse, mihin synnymme, emme aina voi vaikuttaa, millaiselle tiedolle tai ruoalle altistumme. Minulla oli varaa lentää Keniaan, Nairobiin maistamaan ugalia. Joella ei olisi ollut varaa lentää Helsinkiin, ei edes Italiaan syömään pizzaa. Työskentelemällä viikon siten, kuin hän työskenteli, hänellä olisi ollut varaa syödä pizzaa Nairobin keskustassa. Tilanne ei ole tasapuolinen, vaikka tietämättömyytemme toistemme kulttuurien ruoista oli. Me, joilla on varaa, voimme vaikuttaa siihen, miten kulttuuriikokemuksia vaihdetaan, tietoa jaetaan, mahdollisuuksia lisätään kaikille.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi joku pitää uhkana, kun Suomeen muuttaa ihmisiä toisista maista. He eivät aina tule tänne kulttuurivaihtoon, mutta tahtomattaankin siihen joutuvat. Me menemme kyllä mielellämme kulttuurikylpyyn toiseen maahan ja sitten päivittelemme, kuinka matkustamien avartaa. Avartaako se sitä varten, että voimme sitten taas omassa maassamme, omien väristen ja etnisperäisten ihmisten kanssa päivitellä sitä, kuinka on avaraa mielessä? Eikö matkailu avarra osaltaan sitä varten, että on valmius kohdata uutta ja vierasta myös omassa kotiympäristössä?

Minä maistaisin ugalia ja muita uusia ruokia mielelläni myös naapurin tarjoamana enkä vain Afrikkaan matkustamalla. Ja pizzat tai karjalanpiirakat tarjoan, kun joku niille vieras naapuriini syystä tai toisesta eksyy. Mieli ei avarru matkustamalla vaan kohtaamalla uutta ja vierasta.

Hemuli