Satunnainen tarina

Oisko tulta?

Olin viime viikolla Porissa Suomi Areenassa. Suomi Areenasta joku twiittasi " Jos kaikki poliitikot ja muut julkkikset ripoteltaisiin metrin välein Porin kaduille...Mutta hehän ovat! " Päivystelin kirkon teltalla kansalaistorilla ja kuuntelin ihmisten juttuja, kun he ohikulkiessaan heittivät kommentin jos toisenkin papeille ja teltalla seisoskelevalle piispa Kallialalle. Kolme päivää Porin kaduilla papin kuteissa tarkoitti myös sitä, että pappina olin paikalla ihmisten kanssa keskustelemassa kahviloissa, teltalla, konserteissa ja puistonpenkillä. Monia hyviä juttuja siinä tuli juteltua, mutta myös monia erilaisia tunnepurkauksia nähtyä. Keskustelu kirkosta oli mediassa samaan aikaan päällä ja ihmisten tunteet asian suhteen näkyivät pettymyksestä ja raivosta kiitollisuuteen ja tsemppauksiinkin. Paljon oli myös niitä, joita käsillä oleva keskustelu ei hetkauta mihinkään suuntaan ja juttujen aiheet koskettivat ihan muita asioita.  

Ei siitä keskustelusta sen enempää, hyviä analyyseja on vaikka millä mitalla, ja mm. Joannakin jo bloggasi Lilyssä aiheesta. Kuitenkin yhden Suomi Areenassa käydyn keskustelun haluan tässä jakaa.

Ei sitä koskaan tiedä, millaisen ihmisen seuraavaksi kohtaa. Eikä sitäkään heti tiedä, kuinka merkityksellisen jäljen kukin kohtaaminen ihmiseen jättää. Joskus vain tilanteessa on sellaista erityistä, että ei voi olla ajattelematta Jumalan johdattaneen juuri sen ihmisen minun tielleni tänään. Nimittäin viimeisenä aamuna aamupalapöydässä tyhjässä leirikeskusksessa Porin lähellä, Porin hotellien ollessa tupaten täysiä, kohtasin ihmisen.  Siitä tapaamisesta olen kiittänyt jälkikäteen Jumalaa, vaikka se vähän hurahtaneelta kuulostaakin.  Olin ollut tämän muusikkonaisen konsertissa edellisenä iltana ja kuunnellut hänen sanojaan Jumalaan luottamisesta ja armosta niin, että kaikki käynnissä olevat mediakeskustelut jäivät kakkossijalle. Tyhjässä salissa aamupalapöydässä istuessamme me kaksi naista jaoimme tarinaamme ja lopuksi hän halusi rukoilla puolestani. Se kosketti vähän niin kuin sade, josta hän oli edellisenä iltana laulanut. Vaikka itsekin olen lukuisia kertoja rukoillut yhdessä ja erikseen, puolesta ja kanssa, tämä rukous oli lahja. Se muistutti, että elämässä merkityksellistä on lopulta se, että satunnaiset ihmiset haluavat toiselleen parasta, Jumalan siunausta ja suojaa. Rauhaa kohujen keskellä ja armoa sillekin, joka ensimmäisenä hyökkää.

Olen huomannut, että monen yksittäisen metelin takaa löytyy haave oikeudenmukaisemmasta maailmasta. Oikeudenmukaisuuden puuttuessa syntyy yksi jos toinenkin kohu. Oikeudenmukaisuuden puolesta pitääkin toimia, mieluummin kuunnellen ja toimien kuin omaa totuutta julistaen. Satunnaisilla tarinoilla voi olla yllättäviä rauhan seurauksia. 

Tapaamani Nina Åström laulaa tämän laulun lopullisesta rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Olkoon se tänään vaikkapa sinunkin satunnainen tarinasi. 

 

 

- Meri-Anna

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos tästä. Juuri näin voi elämässä tapahtua. Itse kirjoitin juuri hetki sitten "vain naamatutulle" ihmiselle, jonka kirjoitukset ovat minua koko kesän puhutelleet: " Kiitos siitä, että olemme kohdanneet." En vielä välttämättä tiedä, miksi olemme kohdanneet, mutta jollakin tasolla kohtaaminen on minua koskettanut.

Meri-Anna
Oisko tulta?

Vierailija, näinpä. Ihana tuo viesti, jonka olet naamatutullesi laittanut. Kummalista on juuri se, että todellisia merkityksellisiä asioita on monesti vaikea selittää. Ihmisessä on syvätaso, joka vaikuttaa meihin enemmän kuin ehkä aina haluaisimmekaan. Mukavaa kesänjatkoaa sinulle!

Kommentoi