Olen oppinut jotain uutta eilen. Juhannuksena ei ole pakko ryypätä, rällätä ja roikkua laiturinnokassa. Tarkoitushan oli viettää mökkijuhannus sivistyksen ulkopuolella ja dokata sen verran kuin kehtaa, mutta sattuneesta syystä (edellinen postaus) kävi toisin.

Vastoin Suomen lakia minä en ollut eilen humalassa. Tupakkaa poltin pitkästä aikaa niin että yskittää vieläkin ja söin asiaankuuluvan makkaran, mutta nämäkin tein kaupunkiolosuhteissa ja kaikkea muuta kuin hilpeällä juhannusmielellä.

Ihmeellistä on se, ettei nyt edes harmita. Niinkuin naapurintyttö eilen sanoi, täähän on viikonloppu siinä missä muutkin. Pakkoko se on väkisin juhlia? On ihanaa, kun ei ole krapula, eikä omatunnolla mitään turhaa tupakoinnin lisäksi. Ja sehän on aika pientä kuitenkin, eikö.

Oon iloinen niitten puolesta, jotka on eilen päässyt rantasaunaan, uimaan, syömään, juomaan ja iloitsemaan, mutta kateellinen en ole. Ehkä tämän oli tarkoitus mennä näin. Voihan olla, että toinen vaihtoehto olisi ollut istuminen uppoavassa veneessä keskellä juhannusukkosta niin tuubassa, etten olisi edes muistanut, miten uidaan rantaan. Kylläpä naurattaa.