kannattaa vähän pussata

Musta ja mun siskosta on otettu joskus vuonna varmaan ysikolme sellanen video, missä mä oon pukeutunut prinsessaksi, ja mun sisko prinssiksi. Se joutui aina olemaan prinssi tai muu poika, koska mä olin vanhempi ja tietysti määräsin. Aina jos me leikittiin pippelipoikaa ja pyllytyttöä (mikä oli meidän suosikkileikki), niin arvatkaa kumpi mä sitten olin.

Mutta siihen videoon. Mulla on ihanat mummun tekemät prinsessan vaatteet päällä, ja pikkusiskolla prinssin releet ja kruunu. Mä makaan lattialla kädet levällään ja hoen: ”Suutele minua, suutele minua, suutele minua”. Sisko istuu mummun sylissä sohvalla, nyrpistää nenää ja sanoo ”Emmä voi.”

Se on ihana muisto, eikä sellaisista oikein voi kirjoittaa kunnolla. Tekis mieli jakaa se video täällä, mutta kun se on vielä papan arkistoissa veehooässänä.

Aina jos mä haluan vähän suuteloida mun poikakaverin kanssa, mä sanon sillä videolta tutulla äänellä että suutele minua. Toimii muuten aina. Idean saa varastaa! Ja pussailu on kivaa. Jos haluaa hyvän mielen, niin kannattaa vähän pussata. Ja jos ei oo ketään pussattavaa, niin useimmilla on kuitenkin peili. Peiliä voi aina pussata. Sitä mä tein paljon kun olin sinkkukinkku. Siinä näkee samalla, miltä itse näyttää pussaillessa, eikä tarvitse sellasia sitten miettiä, kun joskus pääsee pussaamaan livenä jonkun ihan oikeaa suuta.

Pussailu on sellainen harrastus, josta tulee kahdelle ihmiselle samaan aikaan hyvä mieli, ellei pussaa väkisin. Ja voi sekin yllättää iloisesti. Toinen juttu, millä saa hyvää mieltä, on just niitten vanhojen videoitten katselu. Ja jotta olisi tulevaisuudessa mitä katsoa, kannattaa se kuvaaminen aloittaa jo tänään. Lapset on parhaita malleja, koska ne ei feikkaa, mutta muutkin pätkät on kivoja.

Meillä kävi tänään mun ystävä, yks kolmesta mun parhaasta. Mulla on noin kymmenen hyvää ystävää, sitten parikymmentä sellasta ihan ookoota, ja muutama huono. Mutta siis tämän aarretytön kanssa katsottiin sellaisia videoita, mitä ollaan kaveriporukassa kuvattu monen vuoden aikana. Siellä oli muhammedia rukoilemassa, pätkiä kaverin kotona pidetystä muotinäytöksestä (kannattaa joskus kokeilla laittaa pikkuhousut päähän, se poistaa estoja), ninjajänistä kaatuilemassa, rapukävelyä elixian parkkipaikalla, eroottisia käärmeenlumoojatansseja ja aika paljon kaikkea, mitä en muistanut koskaan tapahtuneenkaan.

Täytyy ehkä hankkia kunnon kamera, kun voitan ens keskiviikkona viking lotossa. Mutta sitä ennen tyydyn pussaamaan.

NIIN! JA ARVATKAA KUINKA ILOSEKSI TULIN! Jokunen ihminen oli tykännyt mun aiemmasta kirjotuksesta!!!!vau!!Tuli ihan hullun hyvä mieli, kivoja kilttejä ihmisiä:)))) Ja mä sain ekan kommentinkin!!HIhihii ilon päivä! mä otan vähän euroshopperin kolaa ja juhlistan iltaa hapankorpuilla:))))) kun karkkia ei ole

Suhteet Rakkaus Mieli Suosittelen

Mä saan aikaan.

Oon jo yli vuoden haaveillut tämmöisestä kirjoittamisesta. Voinko mä sanoa nyt kavereille, että bloggaan? Mun statushan nousis huimasti, jos oisin ”bloggaaja”! Vai onko bloggaaja edes oikea TERMI? Vaikka saahan sanoja keksiäkin. Mun mummu sanoi hiuslenkkejä rempuiksi; yksi remppu, monta remppua. Ja kun mun siskon jalka puutuu, se sanoo, että on huurua jalassa. Hyviä sanoja molemmat. 

Nyt mä siis sain aikaan laittaa ajatuksia muitten näkyville. Se on mulle iso juttu. Se tekee mulle hyvää. Mä tykkään olla esillä ja saada vähän huomiota, vaikkei mua kyllä itsevarmaksi voi haukkua. Liittyyköhän nämä asiat edes toisiinsa? Huh huh, olen sunnuntaiaamuisen sekava. Sitä paitsi join eilen kaljoja. Yksi kalja, kaksi kaljoja. Mun poikakaverin mielestä on kiva kun mulla on näitä ”maneereja”. Etten esimerkiksi puhu oikein.  ”Kela laitto mulle tänään rahoja”, ”Mä rakastan sut”, ”Tuo poika on varmaan ottanu yhden huumeen”. Semmoisia. Haenkohan mä jopa mun puhetavalla vaan huomiota? Ehkä, mutta kaikkea saa tehdä, kunhan ei loukkaa toisia. Täytyy olla hyvä. Täytyy olla tarpeeksi kiltti.

Mulla on nyt sellainen vaihe elämässä, että haluan tehdä asioita paremmiksi. Haluan tulla niin onnelliseksi kuin osaan. Haluan nähdä iloisia ihmisiä. En halua enää loukata. Enkä haluais kuulostaa tekopyhältä, mutta kuulostan. Paikkaan tilanteen. Kerron, minkälainen oon oikeasti. Hävettää jo valmiiksi. 

Mä oon tehnyt kamalia temppuja. Pettänyt mun parhaan ystävän, huoritellut mun siskoa, varastanut juttuja, haukkunut heikompia, syyttänyt muita omista ongelmistani, rikkonut tavaroita vihaisena ja loukannut toisia niin pahasti, ettei kenenkään tarvi sellaista kestää. Mä oon heittänyt lonkerot tahallaan toisen tytön päälle ja huutanut että ”LÄSKI!”, mä oon luntannut kokeissa, sylkenyt mun isäpuolen hammasharjaan, puhunut kamalia asioita sekä selän takana että mahan edessä. Mä oon käyttänyt toisia ihmisiä hyväksi. Mä oon satuttanu itseäni monella tavalla. Mä oon valehdellut ja paljon. Ja jättänyt kertomatta niin tärkeitä asioita, että se on rinnastettavissa valehteluun. Ajattelin nytkin jättää kaikista kamalimmat asiat kertomatta. Mutta en mä mikään ihmishirviö ole. Kaikki tekee pahaa, mutta ehkä ois aika alkaa tehdä hyvää.

Siitä mä tahdon kirjoitella. Siitä, että hyväksi voi opetella, ja itseään voi ilahduttaa monenlaisilla tavoilla, ja tulla sitä kautta kivemmaksi muillekin. Joku sanoi, että itse on aina tärkein ihminen elämässään. Jos ei huolehdi itsestään, ei voi huolehtia muista. 

Aloitetaan harjoitukset.

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään