Salaisuuslaatikko

Ostin kummitytölleni seitsemänvuotislahjaksi salaisuuslaatikon. Etsin sopivaa kuukausia. Lomallani Kreikassa tein päiväretken Meteoran luostarivuorille. Retkeen kuului myös pysähdys kerrassaan häkellyttävässä sveitsiläiskylässä. Todella siis kylässä keskellä Länsi-Kreikkaa, johon jostain oikusta oli rakentunut sveitsiläistä postikorttimaisemaa muistuttava pikkuinen kylä. Sen kujia talloessani astuin sisään pölyä ja tavararöykkiöitä turskahtelevaan kauppaan. Myyjä istui kahteen villatakkiin kietoutuneena kamiinan lämmössä näyttäen yhtä pölyiseltä ja unohtuneelta kuin tavarat hyllyillä. Ja siellä kaiken rojun keskellä nökötti tämä aarre. Ostin siihen pikkuisen lukon ja ojensin lahjan tänään.  

Jokaisella sisarusparven jäsenellä tulisi olla paikka, johon piilottaa aarteensa, olivatpa ne sitten karkkipussien jämiä, päiväkirja, parhaat keräilykortit, rakkauskirjeet tai ensimmäinen pullonavaaja (joita muuten ei juurikaan nykymaailmassa tarvita). Kummityttö oli innoissaan. 

Toinen osa lahjaa oli yhteinen retki elokuviin. Kävimme Tennispalatsissa katsomassa Boss babyn. Leffa oli aivan kauhea. Kökkö juoni ja vielä kökömpi, suorastaan korviasärkevän huono suomennos. Mukavaa oli yhdessäolo ja pienen tytön vilpitön ihailu. Aiheutimme pahennusta Stokkan leluosastolla ja täytimme yhdessä lastenannoksen ristikkoa.

Onnistuneiden lahjojen ydinongelma on niiden ylittäminen. Jouluhan on jo kohta ja tässä välissä kolmen siskonpojan synttärit. Seuraavana vuorossa on 11-vuotias poika. Täytyy tunnustaa, etten tiedä mitään yksitoistavuotiaiden poikien mielenliikkeistä. Kiinnitetäänkö huoneiden seinille vielä julisteita? Ja jos, niin keiden? You Tube-tähtien vai jalkapalloilijoiden? Olenko auttamattomasti liian vanha ja kalkkeutunut?