Voi olispa aikaa
jo kulunut tarpeeksi
kuukaudet menneet
ja sydän ois ehjä
tai ettei ois
hän lähtenyt sittenkään pois

Peiton alla on kuuma
sä haluat piiloutua
kaikki on auki
ja puhelin kiinni
mut sä et jää,
siihen et kuitenkaan jää

Jokainen yö vie aamuun
jokainen yksinäinen
valon jos sytyttää maailma herää

Tuolla on joku toinen
se vielä ei tunne sua
sinä et usko
mut ei sinusta riipu
et mitään voi,
mitään et kuitenkaan voi

Se tulee sua vastaan
kävelee samaan huoneeseen
kaikki on uutta
ja samalla vanhaa
Et mitään voi,
mitään et sillekkään voi

Jokainen yö vie aamuun
jokainen yksinäinen
valon jos sytyttää maailma herää

Hei jokainen yö vie aamua päin
sä luulet et sua varten ei rakkautta oo enempää

mut se vielä tulee, etkä voi mitään

Voi olispa aikaa
jo kulunu tarpeeksi
kuukaudet menneet
ja sydän ois ehjä
tai ettei ois
hän lähtenyt sittenkään pois

(Antti Tuisku ”Yksinäinen”)

Tästä tuli mun talven eron jälkeinen voimabiisi. Luulin inhoavani Antti Tuiskua, mutta jokin tässä biisissä osui juuri siihen hetkeen ja tunnesopukkaan, kun ajoin työmatkalta kotiin Turun moottoritietä kevätillan hämärtyessä ympärillä. Itkin ajaessani.

Tapasimme Kukkaistytön kanssa viime kesänä, Tinderin kautta tietysti. Tapaamista oli edeltänyt useatkin vähemmän hyvin sujuneet treffit erinäisten tyttöjen kanssa, joten en odottanut suuria ensimmäiseltä tapaamiseltamme. Olin jälleen myöhässä (olen aina) ja Kukkaistyttö oli jo silminnähden ärsyyntynyt. Ilta oli omituinen. Viimeiseksi erotessamme hän totesi kuivakkaasti ”sä et sentään ole yhtään ärsyttävä”. Että mitä siitäkin nyt pitäisi ajatella.

Seuraavat treffit kuitenkin sovittiin, ehkä ilmassa oli kuitenkin jo tuolloin toiveikkuutta. Olimme kiinnostuneita samoista asioista: musiikista, teatterista, taidenäyttelyistä, kirjoista, ajankohtaisista ilmiöistä. Toiset treffit sujuivatkin paremmin ja hiljalleen, hyvin, hyvin hiljalleen suhde syveni. Päätimme yhdessä edetä toisin, kuin kumpikaan koskaan aiemmin. Tutustua toisiimme ennen seksiä, tapailla pitkään ennen sitoutumista. Puhuimme paljon, pussailimme, halailimme, ostimme suloisia lahjoja. Koko juttu kesti puolisen vuotta, kunnes totesin, ettei tässä ole se ihminen, jonka haluan. Aloin jälleen kutistua, muuttua valjummaksi versioksi itsestäni. En rakastunut, vaikka kovasti yritin rakastuttaa itseäni.  Ero oli repivä ja kauhea, kaksiosainen taistelu, jossa sain kolmen tunnin tykityksen epäonnistumisistani ja epämiellyttävistä ja epäilyttävistä luonteenpiirteistäni.

Seksiä harrastimme tasan yhden kerran housut jalassa. Se oli hämmentävää. Nainen alla ja päälläni tuntui ja näytti Venukselta (en uskaltanut tosin sanoa sitä ääneen, ettei painostaan ilmiselvästi huolestunut ihminen loukkantuisi vertauksestani rehevään ja naisellisuutta uhkuvaan jumalattareen). En varmasti koskaan ole ollut niin kiihottunut ja toisaalta kauhuissani. Liikuin pehmellä iholla, pyöreät rinnat kämmennilläni ja kieleni alla. Vienosti hajuvedeltä tuoksuva kaulan kuoppa, korvannipukka, lantion kaari. Kaikki tuntui oikealta ja oudolta. En saanut housuja jalastani.  Tunnelman lässäytti analyysi suorituksestani. Vaikka yksityiskohtainen syväluotaus oli myötämielinen (muun muassa ”pelkäsin tämän olevan ihan heteroseksiä, jossa makaat lahnana, mutta sä yllätit mut tosi positiivisesti” ja ”se tuntui hyvältä”), en uskaltautunut uuteen yritykseen, välttelin koko aihetta. Kaksi epävarmaa ja rikkinäistä ei täydennä ja korjaa toisiaan.

Varmasti tästä kaikesta päätäni sekoittavasta sotkusta johtuen raahasin ne viisi miestä kotiini. En ole koskaan ennen harrastanut yhden illan juttuja. Seksi on aina ollut osa parisuhdetta ja siihen juurruttamista. En muista näiden miesten nimiä. Yhden ammatin ja sen, että yksi haisi hevoselta. Mutta tämä muutaman viikon episodi helli ruhjottua itsetuntoani. Valitsin parhaimman näköiset miehet, päätin itse miten edetään. Sain pukeutua villin viettelijän rooliin, olla paheellinen ja estoton. Se oli hetken hauska roolileikki.

Opin kuluneen vuoden aikana paljon siitä millaisen suhteen haluan. Ehdottomasti naisen. Avoimen, itsevarman, älykkään, hellän naisen. Intohimo musiikkiin, kirjoihin ja teatteriin on välttämätöntä. Ulkonäköseikoilla on melko vähän merkitystä, pään sisäinen maailma on paljon kiehtovampaa ja kiihottavampaa.

Nyt olen ollut puoli vuotta yksin. Ei treffejä, ei Tinderiä. Paljon Netflixiä, HBO:a, musiikkia, kirjoja, kissanrapsutusta ja töitä. Unelmoin edelleen sellaisesta ällöromanttisesta ilotulituksena räiskähtelevästä rakkausyliannostuksesta.

Luin iltapuhteikseni Rose Marie Peaken ja Outi Santavuoren toimittaman kirjan ”Entiset heterot- Kuinka löysin itseni sateenkaaren alta”. Kirja oli itkettävän ihana. Meitä on muitakin! On lohdullista ja vapauttavaa huomata, että meitä myöhäisheränneitä (kyllä, kuten yksi kirjoittajistakin toteaa, on nimityksellä epäilyttävän uskonnollinen kaiku) on tuolla maailmassa useita. Meitä, jotka ajauduimme heteronormatiiviseen maailmaan, imeydyimme siihen mukaan ja vasta vuosikymmenten päästä oivalsimme jotain merkittävää itsestämme.

Kuvan kissa on yksi osa itsenirakennusprojektia Kuluneiden kahden vuoden aikana olen oppinut itsestäni valtavasti. Yksi merkittävimmistä havainnoistani on lesbouteni lisäksi ollut, että en tarvitsekaan turvamiestä. Sellaista harmaankarheaa norjalaisvillapaitaihmistä, johon kääriytyä, joka kantaisi kaiken painavan ja minut. Se voin olla minä itse ja sellaiseksi olen hiljalleen muuttunut.

Näiden vuosien aikana olen muuttanut pieneen hirsimökkiin, jossa ei ole lähikauppaa tai julkisia liikenneyhteyksiä, mutta ihastuttava suuri piha ja eräänlainen perheyhteisö, johon kuulua. Mökki on omakotitalojen ympäröimä, jotain maalaisidyllin ja kaupunkielämän välimaastossa. Olen sisustanut sen väreillä, jotka itse valitsin ja esineillä, jotka tuottavat iloa olematta käytännöllisiä. Olen opetellut hiomaan, maalaamaan ja kantamaan.

Värjäsin hiukseni punaiseksi. Löysinkin pienen punatukkaisen tytön itsestäni. Se tyttö on rohkea, asettaa rajoja, avaa suunsa, ei häpeä jatkuvasti olemassaoloaan. Hiukseni ovat kasvaneet, haluan niistä auringossa läikehtivän tulimeren.

Seurustelin naisen kanssa. Onneton suhde, josta myöhemmin lisää. Suhteen kariuduttua päätin sydän vereslihalla antaa miehille vielä mahdollisuuden. Punatukkainen tyttö latasi Tinderin, etsi seksiseuraa ja kokeili muutamaakin miesoletettua, mutta ei. Seksi kyllä onnistuu ja voin vilpittömästi kertoa nauttivani ihailusta, siitä, että joku himoitsee minua, toisen kehon painosta ja omasta pienuudestani, mutta intohimoa tai yhteyttä, orgasmista puhumattakaan, ei niihin viritelmiin sisältynyt.

K.:n kanssa olemme etäisiä ystäviä. Käymme kerran kuussa ulkona syömässä. Hän on edelleen olemassa, oma itsensä. Karhea, älykäs ja vakaa. Toinen kissoistani, Pantteri, kuoli 15-vuotiaana kylpyhuoneeseeni. Soitin K:lle itkuisen puhelun lattialta Pantterin vieressä maaten. Pakkasin itkusta nikotellen jo kangistuneen ruumiin pahvilaatikkoon ja ajoin eläinlääkäriin. Siitäkin selvisin. Aika monesta olenkin jo selvinnyt.

Vaihdoin toistamiseen työpaikkaa. Kolmivuorotyö päivystyksen kaaoksessa ja jähmeässä hierarkiassa tuli 17 kuukaudessa nähtyä. Nyt koulutan ja suunnittelen. Sitä rakastan. Palaan yliopistolle ja teen tutkintoni valmiiksi. Valtiotieteiden maisterilla on laajemmat mahdollisuudet muuttaa maailmaa.

Elämä on ollut ihmeellistä. Vaikeaa ja surullista ja pelottavaa. Onnellista, seesteistä ja iloista.