Helsingin Sanomissa (11.12.2014) pääkirjoitussivuilla kerrottiin talousjärjestö OECD:n tuloeroraportista.

”– haittaako tuloerojen kasvu talouskasvua. OECD:n vastaus on, että kyllä haittaa.”

Rikkaiden etumatkaa muuhun väestöön ei pidetty niinkään ongelmana. Paitsi talouskasvua, myös yleistä hyvinvointia haittaa sen sijaan köyhien köyhtyminen. Tyytymättömyysprosentti kasvaa työttömyyden rinnalla.

Ihmiset eivät voi hyvin jos eivät koe oloaan merkittäviksi, hyödyllisiksi ja ”tuottaviksi” (tämä on ehkä vääränlainen sana, koska vie ajatuksen tehokkuuteen ja tuotannon maksimointiin). Nämä ilmenevät tietysti monella elämänalueella: merkittävä voi olla työssä, omassa sosiaalisessa ympäristössä tai vaikkapa parvekepuutarhan hoitajana.

Merkityksellisyyden tunnetta ja siten myös tyytyväisyyttä on kansallisella tasolla helpointa pitää yllä kouluttamalla ja sitä kautta työllistämällä kansalaisia. Yleensä koulutus myös johtaa muiden elämänalueiden tasapainoiseen kehitykseen: monet tärkeät ihmissuhteet syntyvät kouluaikana, ensimmäiset työpaikat ja omat rahat ansaitaan opintojen rahoittamiseksi, koulun vuoksi muutetaan pois lapsuudenkodista.

Miksi sitten kouluista säästetään?

Seisoin kirjoittamassa tätä yliopiston kirjastossa. Ehdottomasti yksi lempipaikoistani Helsingissä! Kirjaston remontti on mielestäni esimerkki hyvästä resurssien käytöstä: moderni kirjasto ei ollut ehkä kaikista halvin, mutta opiskelijoille sitäkin hyödyllisempi investointi.

Esimerkiksi otan lukiot, koska niistä minulla on kokemuksen kautta sanottavaa. Täysin toinen asia olisivat tietysti ammattikoulut, oppisopimuskoulutus, ammattikorkeat…

Helsingissä lukioiden kustannustehokkuutta pyritään lisäämään kampus-mallilla. Siinä lukioita yhdistetään noin neljän ryppäisiin, joissa harvinaisemmat kurssit järjestetään keskitetysti. Kuulostaa fiksulta.

Ystäväni olisi halunnut kirjoittaa ensi kevään ylioppilaskirjoituksissa pitkän ranskan. ”Ei ole resursseja, kursseja ei järjestetä lainkaan tällä kampuksella.” Eli käytännössä järjestely ei kuitenkaan takaa kaikille samoja mahdollisuuksia.

Lukioiden tehokkuutta ja arvoa pyritään myös vertailemaan, osaksi kustannustehokkuuden vuoksi. Tutkintotulosten ja arvosanojen kehityksen lisäksi vertaillaan myös niin sanottua arvonlisää. Tätä ovat esimerkiksi valinnaisten taito- ja taideaineiden kurssien määrä ja lukioiden maine.

Olen itse musiikkilukion kasvatti. Erikoislukioiden opetus on kallista, tiedetään, mutta arvonlisää pidetäänkin korkeana. Eivät silti kaikki koe tulleensa oikeaan paikkaan: muutamat vuosikurssilaiseni vaihtoivat ihan tavallisiin lukioihin tai ammattikouluihin ensimmäisenä lukiovuotenaan, ja syynä taisi olla kavereiden puute. Tyytyväisyys juontuu lopulta aina yksilötason kokemuksista.

Jos koulutuksesta säästetään ja opiskelupaikkojen määrää vähennetään, jostain niinkin triviaalista kuin yksilötason kokemuksista ei voida edes puhua. Jos nuoret tipahtavat peruskoulun loputtua ulos yhteiskunnasta, miten he voivat kokea olevansa merkittäviä? Kaikki kaipaavat merkitystä itselleen: jos se ei löydy yhteiskunnan täysvaltaisena jäsenenä olemisesta, se etsitään muualta.

Koulutus ei kuitenkaan aika takaa merkityksellisyyden tunnetta. Kirjoitin Hesarissa 9.9.2014 ilmestyneessä mielipidekirjoituksessa tyhjyydestä, joka yllätti ainakin minut täysin lukio-opiskelun loputtua. Alkoi lähes puolen vuoden täysi epävarmuus: olin kyllä koulutettu, mutta siitä huolimatta hukassa.

Hyvinvointivaltion ja länsimaisen hemmotellun tytön ongelmia. Tiedän. On varsin helppoa kääntää ajatukset vaikkapa kliseisiin köyhiin Afrikan lapsiin jotka eivät edes pääse kouluun, kyllä. Näennäisratkaisu nuorille, jotka yltäkylläisyydessä pohtivat elämälleen suuntaa. Muuta ajateltavaa, ne Afrikan lapset. Helppoa muistuttaa omien ongelmien vähäpätöisyydestä muihin verrattuna.

En halua päästää itseäni helpolla.

Mielipidekirjoituksessa nimeni alla komeilee tittelini, arvoni: teologian ylioppilas. Ikävä kyllä se symboloi minulle helpolla pääsemistä, ja se taas tuntuu kiittämättömältä. 

Koulutuspaikka ei tuonutkaan suoraan merkitystä elämälle. Tästä lisää myöhemmin.

Anna