Tuhahduksista ja silmien pyörittelystä

Olin joogassa. 

Ohjaaja oli uusi. Hän suuntautui selvästi joogan henkiseen puoleen, josta en suuremmin itse välitä. Alkurentoutuksessa ja keskittymisessä tuntui vähän epämukavalta hymistä pyhää om-tavua muiden mukana.

Siispä jätin hymisemättä.

Tästä on mielestäni kyse, kun eletään monenlaisten uskontojen ja maailmankatsomusten ympäröimänä. En kokenut mitään tarvetta tuhahdella tai pyöritellä silmiäni muiden hyminälle tai ohjaajan puheille chakroista ja energioiden virtaamisesta. 

En ole mitenkään erityisen liikunnallinen ihminen, saatika välineurheilija. Salikassiksi kelpaa Marimekko.

Useimmiten minulle tulee tuhahtelijoista, tuputtajista, käännyttäjistä ja kovaan ääneen kritisoijista mieleen vain se, että heillä on taustallaan jonkinlaista epävarmuutta. Jos suhde omaan elämänkatsomukseen on selvä, muiden voi antaa ajatella asioista mitä haluavat, vaikka itse kokisi olevansa varmasti oikeassa. Tietysti oma asiansa on vaikkapa kristinuskon lähetyskäsky, joka kehottaa kertomaan evankeliumia kaikille kansoille: kyse on kuitenkin siitä, miten muille puhuu. 

Avoimuus rikastuttaa elämää. Nykyajan synkretismi ei velvoita ihmisiä kuulumaan orjallisesti tietyn uskonnon piiriin: siten on mahdollista katsoa ympärilleen avoimesti, kokeilla ja pohtia ilman rajoituksia, minkälainen kuva maailmasta on itselle sopivin. Elää omaa totuuttaan, kuten sanotaan. 

Kun avaa korvansa ennakkoluulottomasti ja jättää muiden ihmisten leimaamisen erilaisen elämänkatsomuksen vuoksi, voi kuulla myös itseä puhuttavia asioita. Aina ei tarvitse omaksua uudenlaisia kantoja, vaan niiden kautta voi myös pohtia omiaan. 

 

”Hengittäkää syvään. Antakaa chakrojen virrata. Teistä tuntuu siltä, kuin koko maailma olisi avoin ja kaikki olisi mahdollista.

Ja niinhän se onkin.”

 

Eipä ollut uusi, mullistava oivallus, mutta hyvä muistutus kuitenkin.

Rauhallista joulun ajan alkua,

Anna