Sillä minun mieleni, se ei ole kaunis
Vaikka ulkokuori niin hämääkin

Olen itsekäs, aivan niin kuin kauriit ovat:
kylmä, ankara ja itsekäs
Olen yrittänyt kieltää sen, mutta niin se on
Ahdistun ja revin sieluani riekaleiksi sen tähden
Melkein jo harrastus, voisi sanoa

Usva ei hälvene
Kompuroin keittiössä ja lyön taas pääni
Äiti huolestuisi jos tietäisi
( ”Taasko?” se kysyisi )

Ottaisin lomaa elämästäni jos vain voisin
Pullon halvinta punkkua joisin
 siitä juopuisin ja vain sen oisin

Kuuntelisin surkean melankolista suomibluesia
 ja kirjoittaisin.
Niin helvetisti minä taas kirjoittaisin
Niin kuin silloin sunnuntaisin
Tunneiksi hukkuisin päähäni
 ja pelkäisin sinne jääväni
Vaikka eipä se kai haittaisi.
Minuahan se ei haittaisi

Keinuisin pitkin kaltevaa asuntoamme
Nauraisin ääneen jutuilleni,
keskustelisin itseni kanssa:
– Mitä pidät tästä laulusta?
– Ai mitäkö minä pidän? No mutta kyllähän sinä sen tiedät, sinähän olet minä, höpsö!
Ja sitten nauraisimme makeasti niin, että viini vain hölskyisi laseissamme
Tai siis lasissamme
Ja paskat meillä mitään lasia edes olisi!
Vain pullonsuu ystävänämme

Keskustelisimme intiaaneista, holokaustista
Maailman politiikastakin jopa,
oi, se olisi niin hienoa!

Hulluus selittäisi niin paljon
Paljon enemmän kuin ikä