Aika on rahaa?
Aloitin eilen blogini ensimmäisen postauksen sillä, että nyt kun oon työtön, mulla on aikaa. Paljon aikaa vaikka mihin. Eilisen päivän perusteella ei nyt ole enää samat fiilikset, koska en ehtinyt tehä läheskään kaikkea mitä aioin. Tällekin päivää ois sitten vaikka mitä hommaa. Olis vaa kiva, että ehtis nauttimaan vapaa-ajastakin, muuten ei tunnu yhtään siltä, että aika on rahaa, vaan siltä, että enemmän aikaa = enemmän kotitöitä.
Eilen en ehtinyt (myöhään illalla Big Brotherin aikaan oisin kyllä ehtinyt, mutten enää viittiny/jaksanu) laittaa pyykkejä kuivumaan, eli kaks koneellista on vielä märkänä. Ja imuroin vasta puoli taloa. Mutta mitä ehdin illalla, oli kuitenkin iltaruoan laitto (kanasuikaleita ja riisiä, ei mitään vihanneksia), syöminen, tiskikoneen tyhjennys ja täyttö, puolen talon imurointi, hiusten kihartaminen, venäjän kielen kursseille, lasten hakeminen sukulaisilta iltahoidosta, lasten iltapalat ja nukkumaanmenorutiinit, itselle kipollinen muromysliä iltapalaksi, tv:n ääreen joskus puoli kymmenen kieppeillä. Laitoin 23 nukkumaan, että saisin 8 tunnin yöunet.
Ukko herätti viieltä ihan tahallaan. Pienen äksyilyn jälkeen sain unen päästä kii ja kello soi 7:ltä. Pojulle päivävaatteet. Pappa haki Pojun päiväkotiin, ehti siis sinne aamupalalle. Itse söin kaksi paahtoleipää ihan vaa margariinilla. Meikkaus ja vaatteet. Mun piti olla Mimmin koululla kaheksan aikoihin opettajaa tapaamassa, vanhempain vartti. Kesti noin puoli tuntia. Kotona sitten luin netistä iltasanomat ja iltalehen sekä käväisin facebookissa. Nyt olis aika tehä kotihommia, eilen keskenjääneet ja myös tälle päivälle suunnittelemani. Työkkärissä, eli TE-toimistossakin pitäis jossai välissä lähiaikoina käyä: oon siis jo ilmottautunut työttömäksi, mutta kävisin keskusteleen tarkemmin mun jatkosuunnitelmista. Ja se työnhakeminenkin pitäis aloittaa eli työhakemusten rustaaminen. En oo ees vielä ehtiny käyä kurkkaan mol.fi:stä avoimia työpaikkoja!
Tällä kertaa lisään kommentilla loppupäivän tekemiset. Tiskikoneen taisin täyttää jo tässä välissä aamua. Opiskelinkin aamulla vielä tunnin venäjää. Sitten lämmitin itselleni Kitchen Joy Thai Cube: chicken tikka masala -pakaste-eineksen. Mun mielestä nää thai cubet on laadukkaita, ja kohtuullisen pienikalorisia (kyseessä olevassa n. 500 kcal). Kynnet lakkailin tässä välissä. Lähin sitten käväseen TE-keskuksella, mutta siellä ei kyllä mitenkään työnhaku edistynyt, puolen vuoden päästä uusi aika, nothing else. Kotona sitten ainakin laitoin vihdoin ne kaks koneellista pyykkejä kuivumaan. Istahdin myös sohvalle ootteleen, että Mimmi ois valmis kauppareissulle. Haettiin Poju päiväkodista ja käytiin Prismassa. Käytiin myös melkoisella autoajelulla, kun piti löytää eräs omakotitalo sellaiselta alueelta, jossa en oo ennen käynyt. Tehtiin yhet vaihtokaupat sielä. Kotona sitten söin eilistä riisiä tonnikalan kera (aika riisipitoista nyt ollut) ja yhen vanukkaan (uups, sori, 150 kcal). Lapsille paistelin nugetteja, ja söin niitäkin vielä kolme kappaletta. Perheen kanssa keskustelua ja sellaista. Katselin myös mol.fi:stä avoimet työpaikat: tällä paikkakunnalla ei mitään mun ammattia vastaavaa. Tutkittiin Mimmin kans ainakin tunti nettikauppoja, tilattiin Mimmin synttäreitä varten koristeita ja rooliasua ja muuta krääsää decorahouse.comista ja pilailupuoti.comista. Maksoin pari laskua verkkopankissa. Nyt vois katsoo telkkaria.