Lihaksista, kauneusihanteista jne.
Tiedän. Tämä aihe on kaluttu niin loppuun kuin vaan on mahdollista. Kaikilla tuntuu olevan oma mielipiteensä siitä. Uusia treeniblogeja pulpahtelee pinnalle kuin sieniä sateella. Olen monissa muissakin asioissa aikamoinen peesaaja, joten miksi tämäkään olisi poikkeus hyväksi havaittuun sääntöön. Kadehdin valtavasti niitä ihmisiä, jotka osaavat/tajuavat ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ensimmäisinä, itse en kuulu kyseiseen edelläkävijöiden ryhmään. Mulla kestää aina hetki prosessoida omia mielipiteitä asiasta kuin asiasta, ennenkuin uskallan kirjoittaa siitä esim. tänne blogiin.
//www.youtube.com/embed/_0qwwvyoa0U” width=”420″>
Tästä vähän taustamusaa <3
Miä en ole treenibloggaaja, vaikka tällä hetkellä (ja tietysti vaihtelevalla menestyksellä myös ennenkin) treenaus kuuluu isona osana mun elämään. Mulla ei siis ole mitään järin informatiivista tai maatajärisyttävää sanottavaa tästä jo jonkun aikaa jyllänneestä fitness-ilmiöstä ja sen seurauksista. Aihe on kuitenkin sydäntä lähellä tietyiltä osin, ja siksi ajattelin lähestyä sitä omalta kantiltani tässä postauksessa. Oiskohan tässä nyt tarpeeksi jaarittelua ja päästäis itse asiaan?
Jotkut ihmiset ovat selkeästi sitä mieltä, että mikä tahansa kehonkuva on haitallinen, jos sitä tuputetaan (sosiaalisessa) mediassa tarpeeksi. Että aina pitäisi olla ahtautumassa johonkin tiettyyn muottiin ulkonäöllisesti. Itse koen, että tää nykyinen täydellinen naisvartalo on kuitenkin hurjan paljon terveempi vaihtoehto runway-mallien luisille olemuksille. Tosiasia vaan on, että terveellisesti toteutettuna ihan kaikista ei vaan voi tulla laihoja. Koska ruumiinrakenteita on just niin monta kuin on ihmisiäkin, se on vaan hyväksyttävä, ettei kaikilla ole edellytyksiä näyttää tältä ilman todella rajuja keinoja (tässä ei nyt siis puhuta pituudesta vaan painosta).
Vahva, jäntevä ja kiinteä sen sijaan voi tulla melkein jokaisesta. Juttelin tossa eräänä viikonloppuna ystäväni Liisan kanssa (ollaan oltu kavereita yläasteelta asti) treenaamisesta ja vartalosta ylipäänsä. Liisa kysyi multa, että minkälainen miä loppujen lopuksi haluaisin olla. Mulla on ollu erilaisia vaiheita tän oman kehoni kanssa, yhdessä vaiheessa halusin olla samankokoinen kuin kuusitoistavuotiaana (n. 54kg)
…ja tietenkin joinakin heikkoina hetkinä kadehtinut myös superhoikkia ja siroja ystäviäni toivoen, että voisin olla myös ns. heiteltävissä olalle ilman murtuneita selkärankoja jne. Mietin vastausta hetken, ja sanoin: ”Vahva.”
Liisa hymyili ja sanoi, että siä oot sanonu noin lukiosta asti. Mun abivihkokuvauksessa luki että mun hauiksen ympärysmitta on suurempi kuin mun älykkyysosamäärä. Eihän se tietenkään ollut, enkä siis ollut edes missään hyvässä kunnossa fyysisesti, mutta se kuvasi sitä henkistä asennoitumista treenaamiseen ja niitä tavoitteita, jotka on jollain alitajunnan tasolla pysyneet siis samana viimiset reilu kymmenen vuotta. Nyt kun asiaa ajattelee tarkemmin, niin aiemmin olen kai pitänyt voimakasta ja vantteraa vartaloa hyvänä kakkosvaihtoehtona, koska laihaa musta ei näköjään voi tulla ilman jonkinsortin syömishäiriötä.
Tällä hetkellä oon aika pitkälti sovussa asian kanssa. Oon 164cm pitkä(/lyhyt) ja mun ihannepaino on kai jotain 56-60kg luokkaa. Tiedän nyt jo pitkän linjan kokemuksella, ettei mun hyvänolonpaino ole lähelläkään tota. Oon villissä nuoruudessa kokeillu vaikka mitä dieettejä ja laihdutusmetodeja, onnistunukkin hetkellisesti pudottamaan painoa sinne kuudenkympin puolelle, vannonu pyhästi ettei se enää koskaan tule alkamaan seiskalla, repsahtanut, päästänyt sen alkamaan kasilla, aloittanut taas yhden lukemattomista projekteista kunnianhimoisilla tavoitepainoilla ja deadlineillä ja epäonnistunut.
Vaa’an lukeman tunnustaminen kavereille (ja blogissa) ei oo koskaan ollu mulle ongelma, koska oon teinistä asti ollut henkisesti hoikka. Olin alipainoinen seiskaluokalle asti, ja mun pää ei koskaan kerennyt melko nopeasti kasilla nousseen painon mukaan. En koe olevani lihava. Ylipainoinen kyllä, mutta en missään nimessä lihava. Olen perustellut mm. liikkumattomuutta, roskaruokaa ja muuta hedonismia sillä, että onhan maailmassa paljon lihavampiakin ihmisiä ku minä. Et miähän oon terve. Ei mulla ole mitään ongelmaa oikeesti. Tissithän painaa 2,5kg/kpl. Eiks niin?
Tällä hetkellä painan edelleen sen saman 77kg mitä kesälläkin PT-jakson päättyessä. Pyrin treenaamaan 4xviikossa, ja olen nyt keskittynyt pelkkään salitreeniin. Paino ei ole enää issue. Tiedän, että jos onnistuisin pudottamaan vaikka viitisen kiloa rasvaa pois, niin jo saavutetut tulokset näkyis paaaaaljon selkeämmin. Se ei kuitenkaan ole nyt prioriteetti no. 1, ja olen käynyt vaa’allakin viimeksi herraties koska. Ekaa kertaa piiitkään aikaan mulla ei ole tavoitepainoa. Tai on, haluan nostaa 60kg penkistä. Siihen on vielä puolet matkaa, mutta niinkuin allaolevassa biisissä sanotaa, you’re in the middle of the ride, everything’s gonna be allright.
Ps. Kuvituksena kuvia elämän varrelta, selkeää jojoilua huomattavissa. Tuntuu, että vihdoin alan olla tasapainossa.