Vanhan liiton kuulumisia
En muista, koska viimeksi olisin kirjoittanut ihan vaan jokapäiväisen elämän kuulumisia. Musta on ehkä tuntunut, ettei postaus ole julkaisukelpoinen, jos siinä ei ole mitään maatajärisyttävää sisältöä, mutta tykkään itse lukea kaikista eniten juuri niitä arjesta ja normaalista elämästä kertovia postauksia muidenkin blogeista. Let’s practise what we preach, shall we?
Olen nyt päristellyt menemään kuukauden verran uudessa työpaikassa ja voin hei kertoo, että ehkä ekaa tai maksimissaan tokaa kertaa elämässä tuntuu, että palaset on loksahdelleet kohdilleen töiden suhteen. Mulla on tällä hetkellä loistava sekoitus omaa päätösvaltaa ja luovaa työtä kuvaamisen muodossa, sekä mielenkiintoista, motivoivaa ja haastavaa duunia sosiaalisen median parissa! Saan viettää päivät kotona, ja tuntuu jopa rikollisen kivalta ”lomailla” toimistoaikoina, vaikka teenkin töitä viikon jokaisena päivänä. Mulla ei ole virallista työaikaa, vaan olen vähän niinkuin koko ajan töissä. Se ei kuitenkaan tunnu rankalta tai ahdistavalta, koska työtehtävät ovat minulle niin mieluisia ja pääsen tarjoamaan osaamistani työkavereille, jotka oikeasti arvostavat sitä. Mulla on pitkästä aikaa tärkeä ja tarvittu olo.
Tokihan vähemmän työtunteja tarkoittaa myös vähemmän tuloja. Onkin ollut varsin haastavaa totutella pienempään tulotasoon, ja suhteuttaa menoja sen mukaisesti. En kuitenkaan ole huolissani, sillä tekee mulle ihan hyvää tottua ajatukseen, etten voikaan ostaa impulsiivisesti asioita, joita en todellakaan tarvitse. Haluostaminen on vaihtunut tarveostamiseen. Olen lisäksi mukana vuoden mittaisessa ”Älä osta uusia vaatteita”-haasteessa, ja toistaiseksi olen lipsunut vain yhden t-paidan verran, ja sekään ei ollut minulle, vaan Markolle. Ostin sen Lenin luotsaamasta Cashcow:n pop up shopista, joten syyllisyys lievittyi tuotteen ekologisuuden ja pienten liikkeiden tukemisen myötä roimasti.
On ollut jännä huomata, että uusien vaatteiden ostaminen ei olekaan mulle elinehto, ja että mulla todella on kaikki mitä tarvitsen! Olen toki himoinnut tekoturkistakkia ja yhtä ihanan isoa villapaitaa, mutta silti kävellyt tai klikannut pois kaupasta ilman niitä. Päätoimiseksi hillitsijäksi on osoittautunut ajatus ”tarvitsenko minä tätä?”, ja useimmiten vastaukseksi ”En.”. Nyt kun rahaa on aiempaa vähemmän, mun täytyy myös miettiä tilanteessa niitä muita tärkeitä asioita joita samalla rahalla saisi. En voi enää kuluttaa surutta rahaa itseeni, kun yhteiset menot kuitenkin täytyy hoitaa.
Meillä on alettu laittaa pihaa ja taloa talvikuntoon kylmien säiden myötä. Korjasin pihapömpelistä kaikki tekstiilit talvisäilöön pesun kautta, ja ostin pari callunaa terassin koristukseksi. Marko aikoo viikonloppuna haravoida (mulla on pari asiakasta, mutta osallistun toki mahdollisuuksien mukaan…… yeah right! :D) ja kantaa pihakalusteet autotalliin lumelta ja pakkaselta turvaan.
Yksi sinnikäs kärhönkukka uhmaa kylmää säätä. Äiti ihmetteli, miten jotkut ihmiset yrittävät saada kärhöjään kasvamaan kaikin keinoin, ja meillä ne tunkevat ilman mitään huolenpitoa terassilautojen välistä ja kiipeilevät ruusupuskaa pitkin. Hassu juttu muuten, Marko huomautti yks päivä vähän aikaa sitten, että ruusussa on nuppu (oon joskus sen istutuksen jälkeen leikannut sen liian alhaalta, eikä se kuki. Ikinä.). Olin vähän hämilläni tuon sulkeissa mainitun seikan takia, ja menin katsomaan tapahtunutta ihmettä. Paljastuikin sitten, että kärhön kiipeilyretki oli päättynyt ruusunoksan päähän ja luultu ruusunnuppu olikin itseasiassa kärhönnuppu. Kärhön ansiosta ruusukin siis kukki edes kerran tänä vuonna.
Juuri kun tuolla yläpuolella vaahtosin vastuullisesta kuluttamisesta ja rahan säästämisestä, niin tässä nyt kerrottakoon, että hain eilen postista kotiin uuden kiinteäpolttovälisen 135mm yleislinssin.
Puolustuksekseni voin kuitenkin mainita, että nämä töitä varten ostetut kamat maksavat itsensä takaisin melko nopeasti. Olen myös todennut, että se joka halpaa ostaa, se paskaa saa. Kirjaimellisesti. Kävin eilen testaamassa linssiä tositoimissa varmaan mun uran kivoimmalla keikalla:
Olen henkeen ja vereen kissaihminen, mutta koska Marko on allerginen, sain aimo annoksen pentu-korvikehoitoa eilen erään kasvattajan luona piipahtaessani. Pennut ovat kahdeksanviikkoisia ja niin ihania, että mun sydän pakahtui! Ja ps. Kattokaa tota kuvanlaatua, 135mm oli yks parhaista sijoituksista ikinä!
Ensi viikonloppuna ei olekaan sitten mitään menoa. Aika ihanaa. Mulla on tosiaan ne pari asiakasta, mutta tieto siitä, ettei tarvitse lähteä mihinkään on tosi rauhoittava. Jos vaikka yrittäis vähän siivota?
… not!