Rasti seinään.

Miä vihaan lautapelejä. Niis on niin kauhee rupeaminen ja sit mua ärsyttää (joskus tuntuu et hälyttävästi muita enemmän) jos häviän. Lisäksi mun on jotenki vaikee omaksua sääntöjä ku ne luetaan mulle (tai vaikka lukisin ite!). Tulee idiootti-olo. 

Joskus aikoja sitten, jossain käsittämättömässä mielenhäiriössä menin ja ostin meille afrikantähden. Tänään sain yhtäkkiä vahvan fiiliksen, että nyt pelataan! Tuumasta toimeen:

Vaikka peliä on tullut tahkottuna lapsena paljonkin, niin yksityiskohdat ja tietyt säännöt olivat liuenneet päästä totaalisesti. Koin jälleen niitä aiemmin mainittuja idiootti-hetkiä päntätessäni sääntöjä ennen aloitusta. Alku lähti vähän kankeasti meikäläisen osalta, ja Marko sai jonkun hurjan potin löytäessään rubiinin paikassa, josta sai tuplarahat jalokiven osuessa kohdalle. Tein kuitenkin feenixlintumaisen nousun ja löysin Afrikantähden heti kättelyssä. Sovittiin kuitenkin, että kummankin pitää ensin päästä käymään Kapkaupungissa ennenku saan lähteä viemään pottia kotiin. 

Onnentähdet olivatkin linjassa meikäläiselle, ja vältin kaikki rosvot ja muut sudenkuopat ja voitin koko pelin! Tästä innostuneena haluttiin pelata vielä jotain muutakin, ja Marko löysi keittiön hyllyltä mun Haribo-joulukalenterista saamani Uno-tyyppiset nallepelikortit! Lätkittiin niitä varmaan viis peliä putkeen, kunnes molemmat olivat voittaneet melkein yhtä monta kertaa. 

Nyt päätettiinkin käydä ostamassa Markon Suomalaisen kirjakaupan lahjakortilla Monopoly classic ja Uno. Hurraa peliriippuvuus! :D