Merkittävän lihava ihminen
Me syötiin eilen sipsiä ja karkkia illalla pitkästä aikaa (ekaa kertaa varmaan kuukauteen itse ostettuna) ja aamulla mulla oli vahva tarve päästä vähän hikoilemaan niillä kerrytettyjä nesteitä pois. Lähdin salille, mutta ennen sitä katsoin uusimmat Jenny+-jaksot Areenasta. Niissä puhuttiin painoindeksistä lyhyesti, ja päätin käydä testaamassa painoindeksi.org huvikseni omani. Syötin pituuteni (164cm) ja tämänhetkisen painoni (82kg) ja sain tulokseksi 30,5, joka tarkoittaa merkittävää lihavuutta.
Tässä kuvassa näette merkittävästi lihavan naisen. Normaalipainon ylärajaan minulla on sivuston mukaan matkaa 14,8kg. Ja nyt, koska osa lukijoista on varmasti sivuston kanssa samaa mieltä, tässä kaksi asiaa jotka tiedostan täysin;
1. Olen ylipainoinen. Omasta mielestänikin minulla on n. 10kg pudotettavaa ja työskentelen (vaihtelevalla menestyksellä) tätä tavoitetta kohti. Tiedän myös sen, että jos haluaisin olla normaalipainoinen, eli alle 67,2kg, minun elämäni olisi pelkkää taistelua painonnousua ja luonnollista tilaani vastaan. Uskon syvästi, että hyvänolonpainoni joka olisi normaalilla liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla ylläpidettävissä, olisi n. 70-72kg.
2. Painoindeksien tosissaan ottaminen tai niistä mielensä pahoittaminen on typerää, sillä ne eivät pysty ottamaan juuri sinun henkilökohtaisia ominaisuuksiasi huomioon, vaan laskevat vain kylmän kliinisesti ”faktoja”.
SILTI tuntuu jotenkin huolestuttavalta, että näiden painoindeksilukujen perusteella joku vähän enemmän vaikutteille altis henkilö saattaa määritellä oman olemisensa ja olemuksensa ja tuntea olonsa huonoksi tai epäonnistuneeksi. Vähemmästäkin on triggeröidytty (hieno termi).
Musta on jännä, että näen peilistä niin eri asioita kuin mitä esimerkiksi valokuvat, painoindeksi ja vaatteiden koot kertovat minulle nykyään. Olen aikaisemmin jo kirjoittanut mun hoikan tytön mentaliteetista (en nyt jostain syystä löydä sitä postausta mistään), joka saa mut näkemään itseni paljon hoikempana kuin mitä ilmeisesti olenkaan. Se varmaan johtuu siitä, että olin teini-ikään asti tosi tosi hoikka, eikä vasta ns. ”aikuis-iällä” kehitetty ylipaino-ongelma ole kerennyt pureutua mun identiteettiin niin vahvasti. Tarkoittaako se, että minulla on hyvä itsetunto vai että olen vähän harhainen?
Yksi juttu, joka tuossa Jenny+:n terveysfasismi-jaksossa kalahti korvaan, oli lihavuus- ja diabetestutkija, professori Kirsi Pietiläinen sanoi, että jokaikisen epäonnistuneen laihdutuskuurin jälkeen keho treenautuu vastustamaan laihtumista entistä kovemmin. Sen perustehtävä on pitää kiinni rasvoista ja ylläpitää tai jopa kasvattaa ihmisen painoa, sillä se edelleen primitiivisesti ajattelee, että koska vaan voi ruuan tulo loppua hetkellisesti ja silloin on oltava varastorasvaa, johon tukeutua näiden rankkojen aikojen koittaessa. Varsinkin naisilla. Jojo-laihduttaminen (johon itsekin olen erittäin syyllinen) on siis ilmeisesti yksi iso syy siihen, miksi ”elämäntapamuutos” on niin vaikeaa tehdä sitten loppujenlopuksi.
Aina välillä heikkoina hetkinä mietin, että olenko vaan uskotellut itselleni, että esim. 65 kilon paino olis minulle mahdotonta saavuttaa, tai jossei nyt saavuttaa, niin ainakin ylläpitää. Vaatisiko se treeniä kuutena päivänä viikossa ja pelkkää rahkaa ruokavalioon? Kyllähän muutkin minun pituiseni ja vielä pidemmätkin naiset painavat viidestä- kuuteenkymmeneen kiloon ja elävät ihan normaalia elämää. Olenko minä vain laiska?