My wedding <3

Noniin, nyt yritän parhaani mukaan tiivistää tähänastisen elämäni onnellisimman päivän yhdeksi äärettömän pitkäksi postaukseksi. 

Kuvat ovat suurimmalta osin Tuomo Lampisen käsialaa, ja mukana myös ihanan Saku Järvisen otoksia. <3 Kiitos molemmille, olitte mahtavia! <3

Suunnitteluvaiheista, kosinnasta ja muusta häitä edeltävästä hössötyksestä on miljoona omaa postaustaan, joten en turhaan jauha niistä sen kummemmin.

Häät pidettiin siis Strömforsin Ruukissa, Ruotsinpyhtäällä lauantaina 26.5.12. Olin varannut meille huoneiston perjantaista sunnuntaihin, joten mentiin morsiustyttöpossen kanssa valmistelemaan, rentoutumaan ja tutustumaan paikkoihin jo perjantai-iltana. Olin luonnollisesti ollut häälomalla koko edeltävän viikon ja hoitanut viimeisiä asioita kieli vyön alla viilettäen Ikeassa, sovituksissa ja kukkakaupoissa, ja halusin rauhoittaa perjantai-illan parhaani mukaan itselleni ja mun tytöille. 

Askarreltiin jotain pientä, käytiin läpi lauantain suurpiirteistä aikataulua ja mitä hommia aamulla olisi vielä hoidettavana. Hyvän ruuan, seuran ja jättimäisen Colli-viinipullon siivittämänä ilta hujahti lauantain puolelle vauhdilla, vaikka tarkoitus oli käydä aikaisin nukkumaan. 

Lauantai-aamuna maltoin nukkua melkein kahdeksaan, vaikka kaikki varoittelivat etten varmasti saa unta ollenkaan häitä edeltävänä yönä. Höpö höpö, nukuin kuin tukki (koska huoneistomme sänky oli superpehmeä ja mukava, eikä Nelli kuorsannu).

Leni ahkeroi mekkojen parissa vielä hääaamunakin.. Reipas muru <3

Käytiin vuorotellen suihkussa ja syötiin aamupalaa rauhassa, kunnes kymmenen aikaan suuntasimme viimehetken kirkkoharjoituksiin tyttöjen kanssa.

Meillä oli maailmankaikkeuden paras pappi, Ruotsinpyhtään kirkkoherra Kirsi Oksanen. Oltiin niin täysin samalla levelillä ihan kaikesta, hän puhui tosi kauniisti meistä ja teki koko vihkitoimituksesta hyvin intiimin ja henkilökohtaisen, rennolla asenteella ja huumorilla sävytettynä. Vein hänelle kiitokseksi rasiallisen Macarons-pipareita, eniten pinkkejä tietysti (Kirsin lempiväri) :) Macaronsit olivat muuten nappivalinta party favoreiksi, ja myös huippumakoisia <3

Harjoituksien jälkeen käytiin katsomassa ravintolalla että kaikki on hyvin, siellä alettiin juuri kattaa pöytiä. Viime hetken ohjeistukset koristelun suhteen:

Meillä meni koristelujen ja paikkakorttien (ihanat pienet paperipussukat joissa oli päällä vieraan nimi ja sisällä macaron-keksi) paikalleenlaittamisen kanssa vähän pitkäksi ja Liisa joutui juoksemaan kirkkoon kun kellot jo soivat, mutta muuten aamun valmistelut menivät tosi jouhevasti. Kiitos siitä kuuluu meidän uskomattomalle morsiusposselle, joka meni kyllä yli ja ympäri kaikista ennakko-odotuksista joita mulla ikinä oli päivän sujuvuuden osalta. I love you guys <3 <3

Kun Titta (Prof Kotkan ihanaakin ihanampi jehu) saapui työkaverinsa Emmin kanssa laittelemaan hiuksia, jaettiin porukka kahtia. Osa meni koristelemaan katettuja pöytiä kukkasilla mun äidin kanssa sillä aikaa kun toisten hiuksia laitettiin kondikseen, ja sitten tehtiin vuoronvaihto. Nelli puuhasi mun meikin (<3 kiitos <3) ja meni sitten itse kampaukseen.

Joskus puolenpäivän jälkeen alettiin Titan kanssa väkertää mun hiuksia juhlakuntoon. Kiharista tuli MUHKEAT, ja päätettiin yhdessä ettei lisätä niitä klipsipidennyksiä loppujenlopuksi ollenkaan. Moni vieras oli kuitenkin kysellyt Titalta että onko mulla pidennykset päässä :)

Pukeutuminen aloitettiin reilu puoli tuntia ennen kirkolle lähtöä, ja olin siinä vaiheessa jo niin hermona ja paniikissa ettei korsettia voinut vetää niin tiukalle kuin alunperin oli tarkoitus.

Myöhemmin kuvista katsottuna mun olisi pitänyt pyytää tiukkaamaan sitä viimeistään ennen valokuvausta, mutta asetin oman mukavuuteni selkeästi ykkösprioriteetiksi myös loppuillasta. Jälkeenpäin vähän harmittaa, mutta näin pienestä en jaksa murehtia! Juuri ennen kirkkoon lähtemistä (mun pikkuveli kuskasi meidät sen n. 200 metrin matkan kämpiltä kirkolle äitin autolla :D) seisoin täydessä tällingissä puku päällä huoneistomme eteisessä, ja morsiusneidot suihkivat ympäri kämppää etsimässä laukkua, kenkiä, huivia, mitä ikinä. Leni (kaaso) pyyhälsi eteisen ohi olohuoneeseen, jossa meillä oli levitettynä kaikki meikit yms. ja yhtäkkiä sieltä kuului hirveä kiljaisu. Pelästyin ihan hulluna ja menin katsomaan mitä oli tapahtunut. Olin ihan varma että Lenin puvulle oli kaatunut jotain tai se oli vähintäänkin polttanut poskensa kihartimella tai jotain muuta karmeaa, mutta siellä se seisoi olkkarissa vahingoittumana ja tahrattomana. Kysyin että mitä ihmettä se huusi, ja vastaus kuului: ”Anteeks mut miä vaa oon niin INNOISSANI ku siä meet naimisii ihan just!”  

….

Täytyy vaan ajatella et eri ihmiset purkaa jännitystään eri tavoin. Leni kiljuu.

Ahtauduttiin Lenin ja mun puvun kanssa autoon ja ajettiin kirkon taakse, jossa mun iskä jo odotteli papin kanssa. Allaolevassa kuvassa käynnissä Zen-hengittelyharjoitus..

Muut morsiusneidot meni valmiiksi jo paikalleen alttarin viereen, jossa Markokin jo patsasteli paniikissa sulhaspoikineen.

Mehän ei siis nähty toisiamme (eikä puhuttu puhelimessa) koko aamuna, vaan ensimmäinen katsekontakti tapahtui kun kirkon ovet avattiin ja ruvettiin astelemaan iskän kanssa kohti alttaria.

En voinut katsoa sivuilleni ollenkaan kun olin varma että repeän huutoitkuun jos nään jonkun rakkaan siellä nyyhkimässä. Tuijotin vaan Markoa ja pappia vuorotellen. Iskä luovutti mut puolessavälissä käytävää…

…ja hoiputtiin Markon kanssa yhdessä alttarille.

Toimitus meni nopeasti ja sulavasti, itketti ja nauratti ja oli kaikenkaikkiaan tosi kaunis seremonia.

Vaihdettiin sormukset ja pussattiin tunteella…

… ja sitten Wagnerin pauhatessa käveltiin pois avioparina. <3

Kun jengi oli valunut ulos kirkosta, Toni esitteli meidät kaikille ensimmäistä kertaa herra ja rouva Tarkiaisina :)

Hieno hetki! Ilmapallojen kanssa kävi vähän hassusti kun einsteinit Eijamo ja Mäkelä  eivät osanneet käyttää heliumtankkeja. Ne jäivät siis kulkueestamme uupumaan mutta kaverini Heikin soittama akustinen kitara koko menomatkan ajan loi uskomatonta tunnelmaa.

Ravintolan luona oli onnittelujono…

…alkumalja ja iskän pitämä maljapuhe. <3

Melkein heti päästiinkin sitten jo syömään (siis miten siistiä saada ottaa ruokaa ENSIMMÄISENÄ, kun kuvauskeikoilla on aina viimeinen :D) ihan superhyviä safkoja, joita jengi santsasi ja kehui koko illan. 

Aterioinnin jälkeen käytiin kuvaamassa hääpotretit meidän virallisen kuvaajan Tuomo Lampisen kanssa.

Mulla oli tietysti etuna oma kuvauskokemus ja selkeä visio siitä minkälaisia ilmeitä, asentoja ja poseerauksia kuvaaja halusi ikuistaa.

Työskentely oli sujuvaa ja kommunikointi lähes sanatonta, niin helppoa oli toimia ammattitaitoisen valokuvaajan kanssa. Kiitos Tuomo, oot paras! <3

Kun kuvat oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä, oli aika tanssahdella ensimmäinen yhteinen tanssi avioparina. Meidän häävalssimme ei ollutkaan perinteinen valssi, vaan tämä Jason Mratzin ja Colbie Caillatin biisi:

http://www.youtube.com/watch?v=acvIVA9-FMQ

Kappaleen esittivät Markon bestman Toni Eurasto ja jo varmasti aiemminkin blogissa taivaaseen saakka kehuttu ihana Titta Hakala.

Hetki oli niin täynnä tunnelmaa ja rakkautta, että yksi Markon sulhaspojista joutui tosissaan rauhoittelemaan nyyhkyttävää Leniä.

Meidän tanssin jälkeen muut saivat liittyä seuraamme parketilla ja tanssimme koko porukalla ihania balladeja Titan tahtiin, juuri kuten halusinkin.

Tanssiosuus kesti noin tunnin verran, jonka jälkeen leikattiin kakku. Marko polkaisi ensin. Vääryyttä!!!

 

Kakku oli muuten ihan superhyvää, se oli tehty luovasti muunneltuna tästä reseptistä. Kaikki kehuivat ihanasti tutajavaa kakkua tosi maukkaaksi. 

Kakun ja kahvin jälkeen ihmettelin suuresti kun iskä kiipesi uudestaan lavalle mikin varteen. Se sanoi: ”Milka ja Marko, jotenki minust äsken tuntu etten saanu puheen kautta sanottua tarpeeksi, joten josko tää olis parempi keino…” ja bändi alkoi soittaa Johanna Kurkelan Rakkauslaulua. Olin kauhuissani et meinaaks se ihan oikeesti laulaa, kunnes juuri ennen lauluosuuden alkua mun pikkusisko Maiju yllättäen nappasikin mikin iskältä. Yllätyin…

…(ja helpotuin) niin valtavasti että puhkesin ihan hysteeriseen itkuun, joka ei sitten ottanut loppuakseen ennenkuin kappale oli ohi.

Niistin nenäni Markon takkiin varmaan kolme kertaa tanssin aikana.  

Kun olin hetken toipunut tästä massiivisesta tunnelatauksesta ja halaillut Maijua enemmän kuin tarpeeksi, oli aika seurustella vieraiden kanssa ja juoda yksi breezeri. Otettiin myös pari yhteiskuvaa morsiusneitojen kanssa:

Kauaa en kuitenkaan saanut lepäillä laakereillani kun naamioidut pukumiehet ryntäsivät pihalle aseet heiluen (eikä nyt mitään kaksimielistä).

Juh.. eiku siis yksi naamiomiehistä nappasi mut kevyesti heilauttaen olalle ja sitten mua vietiin juoksujalkaa lähimetsikköön.

Sillä aikaa kun itse join skumppaa ja söin vaahtokarkkeja ryövärijengin kanssa…

…oli Markon tehtävänä kirjoittaa biisi meidän parisuhteesta.

Jossain vaiheessa rosmot saivat luvan tuoda mut kuuntelemaan valmista hengen tuotosta ja se meni näin:

http://www.youtube.com/watch?v=–TONKox2Fc&feature=youtu.be

Videon kuvaajaa nauratti niin paljon, että kamera heiluu merisairauteen asti. Jotenkin se sopii tähän. :D Ryöstäjät olivat tyytyväisiä lauluun ja mut luovutettiin sovulla takaisin. Käteen tästä seikkailusta jäi mustat pitsistringit, jotka yksi naamiomiehistä oli itse käynyt seppälästä ostamassa :D 

Jonkin aikaa rentouduttamme oli vuorossa kaason ja Best manin puheet. Leni puhui kauniisti, nauratti ja itketti kohdeyleisöään…

…ja kruunasi puheensa omasta mielestään ystävyytemme tiivistävällä biisillä:

http://www.youtube.com/watch?v=q-9kPks0IfE&feature=related

Tässä kuvassa ollaan just tajuttu mikä biisi alkoi soimaan:

(toim. huom. Leni ei laulanut itse, vaikka se vähän lupailikin että se vetäisi No Limitsin. Pettymys oli valtava kun ei vetänytkään…) 

Toni puhui vähintäänkin yhtä koskettavasti ystävyydestään Markon (ja tietysti myös mun) kanssa, ja lauloi bändin säestämänä yhden meille tärkeimmistä biiseistä:

http://www.youtube.com/watch?v=GemKqzILV4w

On harmi ettei meillä ole videota Tonin omasta laulusta, mutta kaikki olivat keskittyneitä keinumaan musiikin tahdissa rivissä, kädet toistensa olkapäillä. Me katseltiin kyynelsilmin lavan edustalla Tonin esitystä…

…kun joku tuli koputtamaan mua olkapäähän, että tsekkaa näitä ihmisiä teidän takana. Tunnelma oli ihan uskomattoman kaunis. Kun Toni lopetteli biisinsä, ne halasi Markon kanssa pitkään.

Lavalla ei varmaan kovin montaa kuivaa silmäkulmaa ollut. 

Puheita seurasi MIELETÖN bilesetti Kymenlaakson (ellei koko Suomen) parhaalta coverbändiltä, Ihme4silta!

Kaikki tanssivat hulluina meidän valitsemien biisien tahtiin, ja muutama tanssirinkikin tuli ownattua ison hameeni kanssa :D Ihme että lavan lattia kesti kaikkea sitä hyppimistä ja tömistelemistä Foo Fightersin, Nirvanan, Bon Jovin ja Tehosekoittimen tahtiin. Jossain vaiheessa olin itse niin hikinen että Titta keri mun hiukset ylös isolle sykerölle. Totally worth it!!

Bändin tauolla heiteltiin kimppu ja sukkanauha ja kappas keppanaa, Lenihän se nappasi kimpun TAAS! :D

Uskomaton taistelija! Sukkanauha meni ansaitusti tiikeriloikan tehneelle Ossille, joka heilastelee mun serkun kanssa. 

Bändi jatkoi tykistystä heittelyiden jälkeen ja rytmi valtasi taas kaikkien vartalot. Jossain vaiheessa siirryttiin baarin puolelle katselemaan polttarivideoita, joita ei kehtaa täällä julkaista. Voi luoja mitä matskua. Varsinkin Markon video aiheutti järisyttävää myötähäpeää tuoreessa vaimossa. Mun videolta oli ovelasti (ja viisaasti) jätetty kaikki valonarka materiaali pois. Onneksi. Ilta jatkui biletyksen, boolin ja supermaukkaan iltapalan merkeissä, kunnes kello löi kaksitoista ja mun ja Markon oli aika poistua takavasemmalle. Pienen säädön jälkeen päädyimme aivan ihanaan kattohuoneistoon kylän toiselle laidalle. Sviitissä meitä odotti ruusunlehdin koristeltu vuode, korillinen herkkuja ja pieni pullo skumppaa. Voin kertoa että yöllä nukutti makeasti. 

Ensimmäiseen aamuun avioparina heräsimme levänneinä ja nälkäisinä, joten suuntasimme suihkun kautta Myllylle aamupalalle. Muu morsiusposse odotteli meitä pihalla ja kahmimme lautasillemme valtavat määrät ihania herkkuja seisovasta pöydästä. 

Päivä oli tosi kaunis ja nautittiinkin auringosta (ja ötököistä) hyvä tovi. Ruokailun jälkeen ajettiin autot ravintolan eteen ja pakattiin kamat pakseihin. Joskus yhden aikaan lähdettiin sitten loppujen lopuksi ajelemaan kohti Kotkaa. Kotona auton purkamisen jälkeen olohuoneessa odotti tällainen näky:

.. ja mulla lähti homma ihan lapasesta. Marko kantoi viimeistä kassia autostaan kun olin jo avannut kaikki lahjat. Paitsi yhden. En sentään ole kohtuuton! Karoliina avusti avaamisessa, ja käytiin läpi kortteja ja sitten se viikkasi kaikki lahjapaperit. Sellainen se on. Tässä muuten Karoliinan rusketusrajat rakkolaastarin alla:

Hahaha :D :D 

Kaiken kaikkiaan meidän hääpäivä oli niin onnistunut ja täynnä rakkautta, naurua, onnen ja liikutuksen kyyneleitä, loistavaa tunnelmaa ja ihania ihmisiä, etten olisi voinut toivoa yhtään enempää. KAIKKI meni juuri niinkuin pitikin, ja ne asiat jotka menivät vähän toisella tavalla kuin aluksi oli suunniteltu, menivät loppujenlopuksi paremmin! Isoin kiitos kuuluu meidän perheille ja ihan uskomattomalle morsiusposselle, joka teki kaikkensa ja enemmän että häät olisivat onnistuneet. Uskokaa pois, te ihanat asianomaiset, teitä tullaan lahjomaan runsaasti työpanoksestanne ja tuestanne <3 We love you, guys! <3

Kiitos kaikille mukana (fyysisesti ja hengessä) olleille, en voi sanoin kuvata kuinka hieno päivä meillä oli. Kiitos kiitos kiitos! Kiitos myös sinulle, joka jaksoit lukea tämän postauksen loppuun asti, ansaitset kymmenen pistettä ja papukaijamerkin urotyöstäsi! 

Rakkain terveisin, 

Milka Tarkiainen (os. Rantamo)