Älä lue tätä postausta…
.. koska se tulee olemaan juuri sellainen superturha täytepostaus (höystettynä kännykkäkuvilla) joita itsekin vihaan. Mulla oli eilen tämän vuoden (mahdollisesti) viimeinen täysmittainen hääkeikka, ja työtahti hellittää jatkossa muutenkin vähän. Se tarkoittaa lisäenergiaa treenaamiseen, bloggaamiseen (oikeista, mielenkiintoisista asioista) ja sosiaaliseen elämään, jotka ovat saaneet väistyä loppuunpalamista enteilevän väsymyksen tieltä lähiaikoina. Olen kerennyt/jaksanut lähteä treenaamaankin vaan pari kertaa viikossa, joka on todella paljon vähemmän kuin mitä tarkoitus oli. Mun saliohjelma on tehty siinä toivossa, että sitä päästäisiin toteuttamaan neljä kertaa viikossa. Pyhä aikomukseni on toteuttaa tämä vielä! 😀
Eilen aamulla kuitenkin ehdin tekemään 45min crossaritreenin vatsaosuudella höystettynä. Sali oli ihanan hiljainen ja sainkin puuhailla rauhassa koko setin ajan. Ylhäinen yksinäisyys mahdollisti myös häpeällisen #saliselfien nappaamisen.
Työrupeamani alkoi kolmelta vihkimisellä, josta rynnittiin studiolle ottamaan potretit, ja siitä sitten juhlapaikalle kuvailemaan juhlaa. Kyseessä olivat suomalais-meksikolaiset häät, ja ne olivatkin mukavaa vaihtelua perisuomalaisille hääperinteille.
Muunmuassa kimpunheitto ja sukkanauhatraditiot olivat HYYYVIN erilaisia kuin aikaisemmissa häissä. Iltakymmeneltä ajelin lyhyen matkan kotiin ja kaaduin kirjaimellisesti sänkyyn. Tänä aamuna olikin luksusta herätä ilman herätyskelloa ekaa kertaa kahteen viikkoon, ja vaan maata sängyssä ja katsoa L-koodia, (johon olen muuten totaalisen koukussa! Olen viikon sisään katsonut viisi ja puoli kautta ja nyt olen ihan hädissäni kun kuudes kausi lähenee loppuaan ja mitäs miä sit teen?!) vaikka kaksi elementtiä tuijotti syyttävästi ja huomiota/toimenpiteitä vaatien:
Koiraa rapsutin, pyykkivuorelle näytin kahdella kädellä keskaria.
Iltapäivällä mulla oli kaksi asiakasta ja pyhänä tarkoituksena oli lähteä heti niiden jälkeen (n. klo 16.30) salille treenaamaan. WhatsAppailu Lenin kanssa ja L-koodin tuijottaminen kuitenkin veivät voiton ja raahauduin salille vasta seiskan pintaan.
Pukuhuoneessa tajusin (mun oli siis määrä tehdä 45min crossaritreeni), että mulla ei ole kuulokkeita mukana, joka puolestaan tarkoittaa ettei pitkäaikaisesta crossailusta tule yhtään mitään. Onneksi kaverini Sanna tupsahti viereiseen crossariin kymmenisen minuuttia mun jälkeen ja treenattiinkin oikein tehokas puoltoistatuntia yhdessä.
Nyt makaan sängyssä reporankana, ja tiedän varsin hyvin että mun pitäis olla jo untenmailla. Huomenna kello soittaa taas tuskallisen aikaisin (6.00) ja uusi työviikko (tällä kertaa onneksi kuitenkin vain neljäpäiväinen) alkaa. Tsemppiä muillekin työn raskaan raatajille, miten tää maailma muuten pyöris jos joku ei niitä duuneja hoitais! :) Loppuun vielä tän hetken lempparibiisi:
//www.youtube.com/embed/_fDQXtrSRx8