Liikunta, YÖK!
Ensin alkuun tän hetken ehdottomasti paras biisi, jonka voitte laittaa soimaan postauksen lukemisen ajaksi:
//www.youtube.com/embed/uXMeRUQmYoM
Sitten asiaan! Ihan oikeesti, nyt tarvitaan jo aika mojovaa potkua persauksille. En edes muista koska olisin viimeksi käynyt Huumalla muuta kuin ripsihuollossa tai muuten vaan hengailemassa henksan kanssa. Olen nyt siinä pisteessä, että kaikki liikunta ( paitsi perjantaiset ratsastustunnit) tuntuu vastenmieliseltä.
This can’t be good.
Paino pysyy hallinnassa ruokavaliolla, ja olenkin todella positiivisesti yllättynyt sokerittoman elämän hyödyistä! Aloitin karkki/herkku/sokerilakkoni 10.3, eli takana on kolme (suhteellisen helppoa) viikkoa ilman ilmiselvää sokeria. Olo on oikein hyvä, ja mieliteot talttuvat aina pienellä järkeilyllä. Silti tiedän, että vaikka ruokavalio alkaisikin olemaan kunnossa tietyiltä osin, niin liikunnan puute kusee mun nilkoille. Asian tiedostamisesta huolimatta ei vaan yksinkertaisesti nappaa.
Mun aikomukset on aina tosi hyvät ja kunnianhimoiset kun varailen jumppia töissä ja kirjoitan niitä kalenteriin. Kuitenkin päästessäni kotiin duunista, en vaan saa itsestäni irti enää lähtöä salille. Tai mihinkään. Ei tätä oikein voi vetää minkään kevätmasennuksen piikkiinkään kun liikkumattomuutta on jatkunut talvesta asti.
Ystävät ovat yrittäneet, lämmin kiitos heille siitä, mutta olen avun ulottumattomissa treeniangstini kanssa.
Aloittaminenhan on aina kaikista vaikeinta. Pitkät tauot treenissä kerryttävät ainakin mun aivoissa pelkoa ensimmäisestä kerrasta; mitä jos miä kuolen ja oksennan enkä jaksa mitään ja oon nolo. Sitäpaitsi se on ihan kauheen rankkaakin ja vaivalloista. Mikään treenimuoto ei sitäpaitsi just nyt kuulosta kivalta.
Mun treeniviha on kasvanut niihin mittoihin, joiden syövereissä myös muiden treenaaminen ja innostus asiaan ärsyttää valtavasti. Ainoastaan siksi, että muiden reippaat fb-päivitykset ja tarinat CT-saleilta muistuttavat mua itseäni siitä, että olen sohvaperuna. Ainakin just tällä hetkellä. Se on muuten jännä, miten yhden elämän osa-alueen fleguilu ja haluttomuus vaikuttaa myös niihin muihin osa-alueisiin! Esimerkiksi tää blogin kirjoittaminen ja videoiden tekeminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. En edes tiedä mitä sitten OIKEASTI haluaisin tehdä! Olo on kuin uhman pyörityksessä taistelevalla kaksivuotiaalla;
”Haluatko treenata ja voida hyvin?”
”En.”
”Haluaisitko sitten olla vaan sohvalla ja lihoa?”
”En.”
”Mitä ihmettä siä sit oikein haluat?”
Ai miten kivasti tiivistyi ajatukset noihin kolmeen kuvaan! :D