Miten musta tuli valokuvaaja…
Vuonna 2006 eräänä loppukesän aurinkoisena ja lämpimänä iltana otin ensimmäisen kerran järjestelmäkameran käteeni. Sen omisti ystäväni Liisan poikakaveri ja saatiin se lainaan superfantsuja galtsukuvia varten.
ja voi luoja miten fantsuja niistä tulikaan! 😀 Rakastuin palavasti kuvien laatuun ja päätin samana vuonna hankkia itselleni oman, ekan järkkärin.. Hain käytetyn, jo elämää nähneen Canonin EOS 350D:n Helsingistä ja se palveli mua uskollisesti ja turhia nikottelematta viisi pitkää vuotta. Sillä on otettu lukemattomia kuvia ja nyt se toimii kaverini Nooran ensijärkkärinä. Innostuin kuvailusta niin paljon että rupesin haalimaan kavereita malleiksi ja ”urani” alkuaikoina Mansikkalahti oli kuvauspaikkana kova sana. Alla Tonin ja Nellin ihana herkkiskuva:
Tämä kuva oli itseasiassa niin hyvä että se päätyi myös kyseisen pariskunnan hääkutsuun <3 Kaikki toi tunne ja rakkaus <3
Kuvailin Tonia ja Nelliä myös erikseen, yllä Tonnottimesta vanhalla hylätyllä tehtaalla otettu posekuva, josta olin silloin superylpeä!
Studiokuvauksia harrastin alkuaikoina vähemmän toimitilan puuttumisen takia, mutta loppujenlopuksi Toni järkkäsi mulle silloisen työpaikkansa takahuoneeseen oman pikkuisen studion, jossa taustana toimi musta turkispeitto ja valaistuksena raksalamppu konttorituolin päällä :D Tää vaan todistaa ettei kuvaus ole loppuviimenään mitään järisyttävää välineurheilua, vaan simppeleilläkin seteillä voi toteuttaa itseään. Laadusta en nyt kyllä sano mitään, antaa kuvien puhua puolestaan :D
Ekana Boren promokuvat, ensimmäinen oikea komennukseni:
Seuraavaksi Diamond Heelsin promot:
Ja sitten valikoima studiossa kuvattuja ystäviä:
No, sitten mulla vaihtui duunipaikka ja sain luvan kuvailla Fitergon treenisalissa tuntien välissä. Se avasi ihan uuden mahdollisuuden ottaa enemmän keikkaa ja opetella kameran säätöjä paremmin. Samoihin aikoihin hankin itselleni ensimmäiset studiolamput, jotka vaihdoin myöhemmin salamoihin. Ensin mulla oli Elinchromen kahden tuikun D-Lite-setti, mutta hetkellisessä uskonpuutteessa tulevaisuuteeni valokuvaajana myin sen pois. Myöhemmin hankin Cyberphotosta Venuksen kahden salaman paketin ja sillä pusketaan keikkaa edelleenkin. Kertaakaan en näiden neljän (?) vuoden aikana ole joutunut vaihtamaan välähdyspäätä kumpaakaan salamaan. Ihan uskomatonta. Pelottavaa myös, sillä odotan sitä päivää kun jompikumpi posahtaa kesken keikan! Pitäisi kai olla kaukaa viisas ja ostaa varalle ainakin yksi tuikku.
Suosittelen kyllä studiosalamoiden hankkimista, harrastelukäyttöön riittää tehottomampikin setti. Esimerkiksi tämä Dörrin kahden tuikun paketti. Omat Venuksen salamani maksoivat yhteensä reilun 400€. Ei paha ollenskaan!
Otin asiakseni myös opetella meikkaamaan mallini itse, jolloin pystyin tekemään kokemuksesta kokonaisvaltaisemman myös niille tytöille jotka eivät oikein itse meikkausta hallinneet. Tytöille jotka tulivat studiolle epävarmoina ja kertoivat olevansa surkeita kuvattavia. Sitten laitettiin vähän meikkiä nassuun ja otettiin imartelevia kuvia ja loppujen lopuksi kaikista suurin palkinto oli se ilo ja ylpeys joka mallin kasvoilta paistoi kun näytin hänelle valmiita otoksia. ”En uskonut että musta saisi tällaisia kuvia!!”
Kun lähes kaikki kaverit oli kuvattu läpi, siirryin jotenkin kummasti lapsiin. Oikeastaan siihen tarvitaan aluksi vain yksi tyytyväinen äiti, joka sitten kertoo/näyttää kuvat kolmelle ystävälleen, jotka sitten haluavat myös tuoda lapsensa kuvattavaksi, kerta ovat kuulleet musta hyvää. Verkosto on valmis.
Ylläolevasta kuvasta lapsikuvausrumba oikeastaan lähti liikkeelle. Kuva on otettu mun ekaa näyttelyä varten (pidettiin pari-kolme vuotta sitten Pub Albertissa) ja poiki niin paljon kyselyjä ja kehuja että voin kiittää kuvan pikkuneiti Linne-Lottea oikeastaan melkein kaikesta <3 ja tietysti sen äitiä Leniä <3 Love you!
Kokosin näyttelyn erilaisista miljööpotreteista, mutta tuskastellessani kuvien epätaiteellisuuden ja inspiraation puutteen kanssa totesin, että olen hyvin pitkälti kaupallinen kuvaaja. Hyvä niin! Arvostan niitä kuvaajia joilla riittää näkemystä ja luovuutta näyttelyihin ja omaperäisiin ja oivaltaviin taidekuviin. Mulla ei riitä kärsivällisyys :D
Lapsikuvaus on yksi hauskimmista kuvauksen muodosta mitä tiedän. Yksikään setti ei oikeastaan ole samanlainen kun ei sitä yksivuotiasta voi pyytää istumaan nätisti ja hymyilemään ja kallistamaan päätä vasemmalle. Tai voooooooi, mutta ei se tee niin. En pysty ymmärtämään kuvaajia jotka varaavat yksivuotiskuviin parikin tuntia aikaa! Oon kuvannu lapsia nyt viimiset neljä vuotta ja kertaakaan mulla ei oo (yhden lapsen kanssa) menny puolta tuntia kauempaa.
Kuvaussessio menee lähestulkoon poikkeuksetta näin:
1. Lapsi saapuu vanhempineen, vanhemmat kertovat että kotona on tosi nauravainen eikä vierasta, lapsi katsoo minua kauhuissaan ja miettii että mitähän hittoa nyt tapahtuu.
2. Siirretään lapsi, vanhemmat ja kimpsut ja kampsut (lempipehmolelu, keinuhevonen, vaihtovaatteet) yläkertaan studiotilaan ja istutetaan napero taustakartongille. Testataan valot ja otetaan pari lämmittelykuvaa. Lapsi istuu järkyttyneen näköisenä paperilla ja ihmettelee vilkkuvia valoja.
(tämä kuva ei päätynyt asiakkaalle lähetettyjen kuvien joukkoon :D)
3. Kuvataan pokerinaamaista lasta n. 10minuuttia, jonka jälkeen stereoista pauhaava hilariushiiri tai fröbelinpalikat alkaa tehoamaan ja lapsi on tottunut valoihin ja mun naamaan, saadaan nauru- ja hymykuvia ja vanhemmatkin rentoutuu. (ennen tätä on selitelty vaivaantuneena että kyllä se kotona nauraa!)
4. Noin 15-20 minuuttia aloituksesta: tarvittavat kuvat on saatu aikaiseksi, ja tässä vaiheessa lapsi on riehaantunut ja haluaa juosta kumoon mun salamat ja mennä tassut edellä läpi taustakartongista. Hauskuuteen on hyvä lopettaa.
(myöskään tämä ei ollut valmiiden kuvien joukossa, miksiköhän? :D )
Lapsikuvaus on antoisaa ja hauskaa, lisäksi olen sitä mieltä että kun kuvaat 1-3-vuotiasta niin siinä sun taidot vasta punnitaan. Tarvittavat kuvat täytyy saada salamannopeasti ja heiluva kohde tarkennettua laadukkaasti muistikortille. Silti se on kivointa mitä tällä alalla tiedän.
Toiseksi eniten työllistävä genre on häät, mutta siitä olen tehnytkin jo oman postauksen aiemmin.
Mun kalusto koostuu tällä hetkellä seuraavista elementeistä:
1. Keikkakamera Canon EOS 5D
Ostin (sain ihanalta lähipiiriltä synttärilahjaksi) kyseisen yksilön käytettynä vanhalta lehtikuvaajalta, joka oli kiertänyt kameran kanssa maailmaa Afrikkaa ja Aasiaa myöten. Jännä fiilis ajatella että tämä kone on nähnyt niiiiin paljon enemmän kuin minä.. Loistopakkaus, mutta toisaalta vielä silloin tällöin turhauttaa kun en osaa hyödyntää sen potentiaalia täysin.
2. Keikkakameran objektiivit:
Sigman 70-300mm, Tamronin 18-200mm ja Sigman 18-50mm. Näistä käytän eniten tuota ensimmäistä telezoomia, vaikka sen valovoima onkin aika sontaa.
Nuo kaksi muuta ovat lähestulkoon käyttämättömiä, sillä ostin ne vanhaan croppikennolliseen kameraan ja nyt kun ne istuttaa täyden kennon koneeseen, niin kulmiin muodostuu ikävät mustat alueet. Voisin periaatteessa myydä ne pois. Anyone? :)
3. Kääntyväpäinen irtosalama
Sigman EF-500 DG ST blaa blaa blaa.. ei hajuakaan mistä noi kirjainyhdistelmät on lyhennelmiä… tämä kapistus istutetaan kameran salamakenkään (5D:ssä ei ole kiinteää salamaa joten tämä on aika ehdoton, varsinkin hääkeikoilla..) Kääntyvällä päällä saat kimmotettua valon esim. katon tai seinän kautta, jolloin se se pehmenee ja imartelee kohdetta. EF-500:ssa on hienovalmis mode joita käytän itse; TTL (laskee ja arvioi kohteen etäisyyden kamerasta ja antaa valoa sen mukaan juuri sopivasti – kätevää). Oikein mainio peli kaikenkaikkiaan. Eikä ollut kallis, olisko ollu maksimissaan parisataa?
4. Studiokamera
ns. kakkoskamerana mulla on lähestulkoon pelkästään studiokuvauksia varten Lumixin G2. En osaa yhtään käyttää sitä keikoilla mutta studiossa se toimii paremmin kuin hyvin. Lisäksi sillä saa kuvattua HD-tasoista videokuvaa, tällä vehkeellä on siis filmattu kaikki mun hienoakin hienommat tutoriaalit :D Kittilinssinä tuli ostettaessa mukana tuo 14-42mm, jota käytän potrettikuvauksissa. Ostin tähän lisäksi tämän telezoom-linssin keikkakäyttöä varten, mutta se toimii kyllä lähinnä videokuvatessa ulkona hienon blurrinsa takia.
Joo, siinä se. En todellakaan koe olevani millään muotoa alan asiantuntija, ja varmasti tietyt jutut voisi tehdä helpommin/tehokkaammin/järkevämmin kuin mitä itse teen, mutta homma toimii tällä hetkellä mulle. Olisi kiva joskus päästä jollekin intensiivikurssille opiskelemaan tota teknistä puolta kuvaamisesta, plus valaisukikkoja ja esim. valotusmittarin käyttöä. Ensin pitäis hankkia pari lisätuntia vuorokauteen :D Mun neuvo aloitteleville kuvaajille on se et räplätkää ja tutkikaa sitä kameraa, kokeilkaa eri säätöjä, erehtykää ja onnistukaa ja nauttikaa siitä valokuvaamisesta taiteena, harrastuksena ja elämäntapana. How deep <3 Kysymyksiä saa esittää, en kuitenkaan välttämättä osaa vastata niihin. Onneks voi aina googlettaa :D hahah!
ps. käykää katsomassa mun portfoliota täältä: Milka Rantamo Photography