Olipahan paskaa palvelua…

1IMG_9504.jpg

Vausti on tunnettu loistavasta palvelustaan. Siksi olikin jännittävää päästä kokeilemaan, mitä kehno palvelu siellä tarkoittaa. Minut ja Marko kutsuttiin Vaustin #kehnonpalveluniltaan, jossa konseptina oli siis syödä mahtavaa ruokaa höystettynä ihan paskalla palvelulla ja plot twisteillä! Illan Vaustin väen kanssa järjestivät XAMKin restonomiopiskelijat, ja korjatkaa jos olen väärässä, mutta se oli ensimmäinen laatuaan Kotkassa. On täällä toki pari ravintolaa, jossa kehno palvelu tulee ihan luonnostaan, kai heitä voi sitten kutsua edelläkävijöiksi tässä asiassa. 

1IMG_9495.jpg

Meidät ohjattiin viinibaarista kabinettiin, jossa meitä pyöriteltiin pöydästä toiseen ennen oikean järjestyksen löytymistä. Huone oli koristeltu keväisesti koivunoksilla ja jouluaiheisilla yksityiskohdilla, kuten joulukuusella ja meidän pöytää koristaneella pipariukolla. 

1IMG_9491.jpg

Saimme hienot, pienet ruokalistat, joista selvisi mitä tuleman piti ruokapuolella. Ohjelmasta tai muusta illan sisällöstä ei luonnollisesti ollut mitään hajua. Meille tarjoiltiin juomaa mitä kummallisimmista mukeista, Marko sai tuoppiin valkkaria ja minä join omani hillopurkista. 

1IMG_9493.jpg
1IMG_9504.jpg
Alkuruokana oli ihanaa parsakeittoa, joka saatiin itse jonottaa lautaset kourassa soppatykistä. Sopanjakaja niisti kovaäänisesti rullatessaan tykin huoneeseen. Kuulin, kun huoneen perällä joku pyysi punaviiniä, ja tarjoilija kysyi, että ”mitä siä sil teet?” 
Olin unohtanut ilmoittaa kasvisruokavaliostani (en aio tulevaisuudessakaan ottaa siitä ravintolassa tai muiden luona syödessä stressiä, jos tarjolla on vain lihaa, syön lihaa) ja kermaisen parsakeiton päällä oleva pekonimuru maistui taivaalliselta. 

1IMG_9498.jpg

1IMG_9497.jpg

1IMG_9503.jpg

1IMG_9532.jpg

Yhtäkkiä meille ilmestyi pöytään kahdeksantoista erilaista lasia, mutta vain yksi puolen litran vesipullo. Saimme myös vain yhden Avengers-teemaisen servietin jaettavaksi. 

1IMG_9506.jpg
1IMG_9496.jpg

1IMG_9487.jpg

Aina, kun tarjoilivat pyyhkäisivät sisään saattoi jännityksellä odottaa, että mitä nyt tapahtuu. Ensimmäisellä kerralla koko jengille tehtiin omituista ääntä pitävällä lasten lelupyssyllä turvatarkastus, ja sen läpäisseet saivat leiman kämmenselkäänsä. Sen kanssa pääsi vessaan. Tokalla kerralla porukka pakotettiin letkajenkkaan. 

1IMG_9534.jpg

1IMG_9527.jpg

En nyt tähän hätään muista mitä tolla limellä tai viitalla oli virkaa, mutta varmasti jotain tosi tärkeää. 

1IMG_9529.jpg

Pääruokana oli paahdettua hanhea sekä ankkarilletteä, ja voi luoja miten herkullista se olikaan! Sain ruokailuvälineikseni puikot, joilla selviydyin kunnialla viime minuutille asti. Yritin poimia yksittäistä porkkanakuutiota lautaselta, kun se luiskahti puikkojen välistä päätyen vaalealle paidalleni. Kolme nanosekuntia myöhemmin minulle tuotiin haarukka, pesukone oli kuulemma kerennyt pestä. 

1IMG_9520.jpg

1IMG_9505.jpg

1IMG_9521.jpg

Marko sai viivottimella mitattua punaviiniä. 

1IMG_9510.jpg

1IMG_9513.jpg
Juomatarjoilu toimi hyvin tehokkaasti ja mutkattomasti. Erilaisia juomia sisältänyt kärry kiersi huonetta tiuhaan tahtiin, ja Markolle tarjoiltiin esimerkiksi Marskin ryyppy skumppalasiin. 

Jälkiruokana oli vadelmajäädyke valkosuklaakastikkeella. Ei varmaan tarvitse edes yrittää kuvailla, kuinka hyvää se oli. Rakastan täyteläisen ja kirpeän yhdistelmää melkein yhtä paljon kuin suolaisen ja makean yhdistelmää. 

1IMG_9537.jpg

En uskaltanut syödä lautasella ollutta sinistä kukkaa, mutta punaisen söin. Marko sai jälkkärikahvinsa (tasan kaksi ja puoli pumppausta isosta termarista) oikein osuvaan kuppiin:

1IMG_9535.jpg
Joku raukka naapuripöydässä erehtyi pyytämään teetä kahvin sijaan:

1IMG_9540.jpg
Vaikka tarjoilijoiden toilailu olikin äärimmäisen viihdyttävää, hoiti ihana Lauri Yrjölä illan viihde-osuuden loppupään kunnialla maaliin! Hän soitti muutaman oman biisinsä ja yhden toivecoverin. Minua harmitti, olisin halunnut kuulla Egotrippiä 😀 

1IMG_9544.jpg

Pelkäsin etukäteen, että ilta olisi täynnä väkinäistä naurahtelua, kiusallisia tilanteita ja myötähäpeää. En olisi voinut olla enempää väärässä. Vaikka tarjoilijat eivät olleet ammattinäyttelijöitä, he olivat täydellisiä rooleissaan ja vetivät homman ihan putkeen. Uskon tosin, että jokaisen asiakaspalvelijan sisällä asuu pieni (tai isompi) paska palvelija, joka hankalissa tilanteissa vaan tukahdutetaan hymyn ja nyökyttelyn taakse. Tänä iltana restonomiopiskelijat saivat päästää demoninsa valloilleen, ja se oli hulvatonta. Suosittelen ihan ehdottomasti tätä kokemusta kaikille, joilla on pokkaa nauraa itselleen. Vaustissa ruoka on pyhä asia, ja sen laatuun voi aina luottaa, vaikka muut puitteet vähän kyseenalaisia olisivatkin. 

10/10 Tarkiaisilta, kiitos kun saimme tulla testaamaan! <3

suhteet rakkaus suosittelen ruoka-ja-juoma

Terveisiä turvoksista!

v-8997.jpg

Olemme viettäneet tämän viikonlopun kummitätini mökillä ystäväperheen kanssa, ja eilisen herkuttelut (itsetehtyä quacamolea ja salsaa, grilliruokaa, vaikkakin kasvisversioita minulle, silliä ja perunoita, sipsiä jne.) yhdistettynä torstain ja perjantain sushilounaisiin on paisuttanut minut sellaiseen vesisängyn patja-fiilikseen. Kaikki vaatteet, löysätkin, tuntuvat pahalta päällä ja mun pää on kuin se tumma kuu-emoji. Varsinkin kun yritettiin eilen Nellin kanssa saunassa ottaa selfietä savinaamiot kasvoilla. 

Mun keho on nyt parin-kolmen vuoden aikana (Ellen syntymisen jälkeen) alkanut koventaa otteitaan mun kanssa. Aikaisemmin se saattoi hienovaraisesti vihjata, että kokonaisen pitsan syöminen ei välttämättä ole hyvien ideoiden top-kolmosessa, tai että sushipaloja ei kannata liottaa soijakastikkeessa. Nykyään se pistää päälle kovaäänisen hälytystorven ja takoo tosiasiat mun tajuntaan agressiivisemmin kuin ennen. Ja HETI. Minua rankaistaan tekemistäni virheistä niin kovalla kädellä, että olen vihdoin tajunnut alkaa välttelemään niiden tekemistä. 

v-8994.jpg

Sushia syön kerran kahdessa viikossa, vain silloin kun tiedän, ettei seuraavina päiviä ole mitään edustushommaa. Tulista, superrasvaista tai paljon taikinaista hiilaria sisältävät ateriat nautitaan vain ennen sellaisia päiviä, kun tiedän ettei mun tarvitse liikkua kotoa mihinkään ihan vähintään 24 tuntiin. 

Kokeilimme pääsiäisenä Vaustista haettuja Vausti-kasseja, joissa oli kahdelle hengelle pää- ja jälkiruoka. Ihan mieletön idea, päästiin niin helpolla ja kutsuttiin vanhemmatkin syömään meidän kanssa stressittömästi! <3

IMG_9016.jpg

Ruoka oli tosi maukasta, tarjolla oli lammasta ja possunposkea erilaisilla höysteillä. Olen tässä jo pitemmän aikaa yrittänyt (ja onnistunut) vähentää lihansyöntiä koko porukalta, mutta siis varsinkin itseltäni. Siksipä lihan määrä pääsiäisenä oli keholleni taas shokki, ja näin sinä yönä ihan järisyttäviä painajaisia ihmisiä syövistä lumimiehistä ja ihonpalasista. Just to name a few…

v-8992.jpg

Olen jutellut erään vegaaniruokavalioon erikoistuneen personal trainerin kanssa ja aloittelemme meikän kasvisruokavalioon kokonaan siirtymistä ihan näinä päivinä. En aio sen kummemmin kirjoittaa siitä täällä siirtymävaiheen aikana, koska en halua asettaa itselleni turhia paineita, enkä antaa sellaista kuvaa, että tämä on taas yksi uusi projekti/laihdutuskuuri monien joukossa. On totta, että minulla on reilusti ylipainoa, mutta se ei koskaan tule poistumaan laihduttamalla. Simple as that. Pt:ni Laura on apunani seuraavat kolme kuukautta etävalmentajan roolissa, ja koska meillä ei ole mitään muuta tavoitetta kuin uuden ruokavalion totaalinen omaksuminen tässä tulevien kuukausien aikana, niin kaikki mitä tästä seuraa (oli se sitten keveämpi olemus keveämmän olon lisäksi) on plussaa. 

By the way, tässäpä ihan ilmainen ja kullanarvoinen vinkki jollekin omaa konseptiaan miettivälle kotkalaiselle ravintoloitsijalle; take-away ja delivery-palvelu, jossa menu olisi täynnä kasvipitoista, terveellistä ja makromietittyä ruokaa, järjesteltynä kalorimäärien perusteella. Tässä osiossa kaikki annokset 300kcal, tässä 500kcal, tässä 700kcal. Annoksia saisi tilattua kotiin vaikka viikon edestä. Miettikää, kuinka helppoa oikein syömisen aloittaminen olisi!? Minä lähden nyt BodyBalanceen miettimään asiaa pidemmälle. Epätoivoinen nesteenpoistoyritys nro. 3.

Tykkäätkö muuten noista meidän pääsiäispöydän kimpuista? Ne on tehnyt mun äärimmäisen lahjakas ystävä Salla, jonka löydät facebookista täällä: Sammalsydän sekä instagramista samalla nimellä! Ehdoton suositus arkeen ja juhlaan! 

suhteet ystavat-ja-perhe liikunta hyva-olo