Mun ystävä Leni oli lapsineen tänään joulukorttikuvauksissa, ja session jälkeen istuskeltiin kaakaolla meidän olkkarissa ja höpöteltiin mm. meidän kämpän babyprooffauksesta. Meillä on hirveesti tavaraa juuri oikealla korkeudella pikkunäpeille, ja mm. avotakka ja jokaikinen suojaamaton pistorasia vetävät vauvoja puoleensa kuin hunaja kärpäsiä. Tästä puhe kääntyi aasinsillan kautta vahvoihin mielipiteisiin asioista ennen lapsen syntymää, ja niiden karisemiseen todellisuuden iskettyä päin pläsiä. 

Olen aiemmin ollut hyvin vahvasti aina jotain mieltä. Varsinkin pienessä pierussa en todellakaan aristellut kertoa mielipiteitäni kovaan ääneen muille, olettaen, että mun kanssa ollaan luonnollisesti samaa mieltä. Lapsista ja niiden kasvatuksesta mulla erityisesti oli kovasti ennakkokäsityksiä ja harhaluuloja, joita julistin ultimaattisena totuutena. Nyt osa näistä periaatteista on kyllä kumottu ja kadunkin koskaan sanoneeni niitä ääneen. 

Olen tullut vauvan myötä varovaisemmaksi sanomisieni ja julistuksieni suhteen, sillä mikään ei ole nolompaa, kuin joutua pyörtämään puheensa. En myöskään uskalla tämän yhden lapsen perusteella sanoa asioiden olevan niin tai näin, sillä jos meille tulee toinen lapsi, niin sehän saattaa olla täysin Ellen vastakohta! Yhtäkkiä itsestäänselvyytenä pitämäni asiat eivät pädekkään numero kakkoseen ja joudun syömään hattuni. 

Vaikka ajattelin, etten muutu samanlaiseksi kuin ne pahimmat kukkahattuäitilahkolaiset, niin huomaan kuitenkin, että vauvaan hurahtaminen on päässyt tapahtumaan. Kapinoin edelleen kieltäytymällä useimmista tilanteista, joissa on vaarana törmätä lahkokeskittymään ja luiskahtaa rajan pimeälle puolelle laulamaan muskarilauluja (ja jos nyt juuri sinä käyt vauvasi kanssa muskarissa, niin that’s totally fine! Ei vaan oo just mun juttu.), mutta niin vain huomaan hoilottavani pikkuisia kultakaloja pissanlämpöisessä altaassa muiden vanhempien ja vauvojen kanssa joka lauantaiaamu. Ei silmienpyörittelystä tietoakaan! Luin epäuskoisena Kristaliinan Puutalobeibi-postauksen hänen uudesta lempituoksustaan, joka oli oman vauvan pieru, ja ajattelin, että ei jestas miten sekaisin joku voi olla, mutta vasta viikko-pari sitten otin valokuvia sekä järkkärillä, että puhelimella Lypen ensimmäisestä kiinteästä pökäleestä, joka vaippaa vaihdettaessa kierähti vauvan pakaroiden välistä. Olin siitä vain niin vilpittömän ylpeä, se oli niin hieno ja.. no.. kiinteä!

Tekisi mieli laittaa se kuva tähän, mutten aio olla se tyyppi. 

Loppukaneettina siis: Jos oot jotain mieltä, sulje sun suu! Niitäkin on, jotka puhuvat ammatikseen. // Maija Vilkkumaa

Enpäs lopetakkaan vielä, vaan lisään tähän pari kuvaa makkarin tänhetkisestä tilasta:

Noi perhanan keskipalkit on kantavia, eikä niitä saa näinollen pois. Eipä hätiä mitiä! Keskipalkki tehdään pikkuisen leveämmäksi, koteloidaan, ja siihen kiinnitetään telkkari ja tänään saapunut, Smartiasta tilattu sisustussähkötakka! Toiselle puolelle palkkia laitan nojaamaan korkean, valkokehyksisen peilin. Seinät saavat gyproc-verhoilun ja valkoisen maalihunnun, lattialle asennetaan laminaatti. Tässä pohdinkin, että pitäisikö sängyntausseinä tapetoida tai maalata jollain statement-värillä tai -kuviolla? Onko kokovalkoinen vähän tylsä?

Nyt palaan takaisin nettikauppojen ihmeelliseen maailmaan, josta yritän metsästää yöpöytiä ja lamppuja. Impossible!