Viikonloppu (raflaavin otsikko ikinä!)

Mulla oli tänä viikonloppuna vuoden viimeinen hääkeikka, ja lauantaina satanut ensilumi aiheutti hankaluuksia potrettien suhteen, jotka oli määrä kuvata ulkona. Me käytiin heti aamusta vauvauinnin valokuvauksessa, jossa neiti Tarkiainen loisti ässäämällä koko homman ennätysajassa. Poistuttiin altaasta henkseleitä paukutellen, ja kiirehdittiin kotiin valmistautumaan illan rypistykseen. Tai no minä valmistauduin, allaolevassa kuvassa näkyvä parivaljakko tsiigaili lumisadetta.

_MG_6056su.JPG

Markolla oli pekkanen perjantaina, ja se saikin oikein hienosti makkarin remppaa etiäppäin. Nämäkin kuvat ovat jo vanhaa tietoa, sillä nyt kaikki laudat on revitty irti, ja pohditaan, että millä tuo palkki tuetaan, ettei yläkerta romahda niskaan. 

IMG_6051su.JPG

IMG_6054su.JPG

Perjantaina hain myös Valintatalolta kauan odotetun paketin, joka kätki sisäänsä Stokken Steps-syöttötuolin ja erillisen baby setin. Aloin tutkiskella erilaisia syöttiksiä heti Ellen syntymän jälkeen, ja palasin joka kerta tähän sen kerran bongattuani. Vihdoin päätin sijoittaa, sillä suolainen hinta oli pelottanut aiemmin. Kyseinen tuoli on kuitenkin tyylikäs, kestävä, kasvaa lapsen kanssa ja pitää arvonsa useamman vuoden käytön jälkeenkin. I love it! <3

IMG_6052su.JPG

Lauantain hääkeikka hujahti nopeasti ja suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen (meil on selkeesti jotkut 5kk-hulinat meneillään täällä…) kävin ensin Itärannassa kuvaamassa paria vilkasta pikkupoikaa vanhempineen, ja sitten sormet kohmeessa ajelin kotiin. Päätettiin lähteä lounastamaan ja maksimaalisesti hullistelemaan (seuraako kukaan muu facebookissa Pulli-koiraa? Kannattaisi! :D) Pasaatiin. 

IMG_6449su.JPG

IMG_6450su.JPG

Raukalla ainoana leluna rypistynyt kuitti…

IMG_6451su.JPG

Ylläolevassa kuvassa vilahtaa myös mun uusi vaippakassi. Ensin olin sitä mieltä, että höpöhöpö mitään erillisiä vaippakasseja tarvita, onhan mulla laukkuja, mutta jonkun hiton vanhan rantakassin kanssa pelattuani ensimmäiset 4,5 kuukautta päätin pyörtää puheeni ja tilasin tuon roimassa alessa olleen laukun Jollyroomista. Ja kyllä kannatti! 

Hullisteltiin Elpsulle toppapuku ja kauluri, parit joululahjat ja Clas Ohlssonilta alla näkyvä joulutähti ja valollinen havuköynnös terden kaidetta koristamaan! Nyt kun jouluun on enää kuukausi, niin saa luvan kanssa mennä sekaisin! Tänään aion vaihtaa meidän tummanharmaan pöytäliinan punavalkoraidalliseen! Markokaan ei tajua ärsyyntyä aikaisesta jouluhössötyksestä kun sen tekee salakavalasti asteittain.

IMG_6453su.JPG

IMG_6457su.JPG

Ihanku Elssulla olis jotain ihanaa korallinvaaleanpunaista huulikiiltoa! Lupaan, ettei ole 😀

IMG_6458su.JPG

Yksi parhaista ostoksista sunnuntain hullistelureissulta on tuo H&M:n harmaa, maailman pehmein pingviini-paita. Lype tykkää rapsutella pingviiniä.

IMG_6467su.JPG

Iski on hassu!

IMG_6471su.JPG

Toivottavasti sun viikonloppu oli mahtava! 

Suhteet Sisustus Oma elämä Lapset

Remppahommia: MAKUUHUONE

Meidän makuuhuone on nykyisellään vähän ahdas, pimeä ja sisustukseltaan tunkkainen. Sen kyljessä on iso ikkuna, mutta se on sillä puolella taloa, jolle ei paista aurinko tyyliin mihinkään aikaan päivästä. Sängylle (160€) on juuri ja juuri tilaa, ja Ikean iso lipasto haukkaa leijonanosan jäljelle jäävästä tilasta. 

IMG_5998bk.JPG

Makkarissa on kaksi pientä kaappia ja yksi isompi, pieneksi vaatehuoneeksi kai luokiteltava komero. Niiden katosta tippuu purua vaatteille, ja seinät haisevat vanhalle talolle, eikä niissä niin valtavasti kyllä sitä säilytystilaakaan ole.

IMG_5999bk.JPG

IMG_6000bk.JPG

Mun äiti sai maatamullistavan idean tossa tovi sitten, että miksei me puhkaistaisi seinää makkarin ja sen takana olevan minipienen työhuoneen väliltä. Niin, miksei?! Marko makusteli ajatusta muutaman kuukauden, ja lämpeni idealle vasta kun aloin puuhaamaan yläkerran makkarin remppaa aloitettavaksi. Pick your battles!

IMG_6004bk.JPG

Älli ja Tälli

IMG_6007bk.JPG

Intoa puhkuen tyhjentelin kaapit ja Marko tarttui toimeen ja rupesi repimään seinää auki. Tohon huoneiden väliin jää tommonen yläpalkki, johon ajattelin kiinnittää telkkarin. Saattaa jäädä ajatuksen tasolle. 

Nyt seinä on puhkaistu, laminaatti valittu ja tilattu (kanelitammi nimeltään) ja kohta alkaa taas se ihan valtava Gyproc-levyurakka ja ruuvinpaikkojen paklaus… Lopputulos on toivottavasti valoisa, raikas ja ylellinen, vähän niinkuin hotellihuone!

Meillä on nyt parin viikon ajan maisteltu soseita. Aloitettiin bataatista, jota syöpöteltiin ilman allergisia reaktioita tai vatsavaivoja viikon ajan, noin jääpalallisen verran kerrallaan. Sitten vaihdettiin porkkanaan jota syötiin toinen viikko ongelmitta, ja seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla perunaa. Elle tuntuu rakastavan soseita, ja avaa ahnaasti suunsa lusikan lähestyessä. Vauva ei juurikaan työnnä sosetta kielellä ulos, ja vaikka äidinmaito on edelleen pääasiallinen ravinnonlähde, niin tällä hetkellä sosetta menee jopa neljä jääpalallista päivässä! Meille tuli kyllä totaaliyllätyksenä, kuinka hienosti Lype osaa lusikasta syödä. 

IMG_6012bk.JPG

IMG_6017bk.JPG

Nyt sitten imetysaktivistit voi siellä omassa päässään ihan rauhassa miettiä, että voi voi, piloille meni koko vauva kun ei täysimetetty puoleen vuoteen asti. Imetän, ja aion jatkaa imettämistä varmaan noin vuoteen asti, mikäli maitoa tulee ja vauva sitä haluaa. Eikä tämä kyseinen vaavi ole missään vaiheessa ollut virallisesti täysimetetty, sillä se sai jo synnärillä korviketta kun meitsin maidonnousu kesti kolmisen päivää. Jotta sillälailla.

IMG_6019bk.JPG

Omnom!

IMG_6023bk.JPG

Nyttemmin olemme hankkineet muovisia vauvalusikoita, jotka sopii pieneen suuhun vähän paremmin. Niissä on hienoa uutta noituusteknologiaa, joka muuttaa lusikan kärjen valkoiseksi jos ruoka on liian kuumaa. 

Kohta aletaan maistattamaan myös hedelmäsoseita, onko vinkkejä mitä kannattaa testata ekana? 🙂

Koti Sisustus DIY