Miksi en voi lopettaa syömistä?
Kuvassa epätoivoinen kehon puhdistusyritys viikonlopulta
(perussalaattipohja, oliiveja, pähkinöitä, bataattia ja itsetehty porkkana-kvinoa-inkivääri-kevätsipuli-kaprissotku)
Kirjoitin aiemmin tässä postauksessa lopettaneeni alkoholin käytön lähes kokonaan (muutamaa lasillista viiniä kuukaudessa ei lasketa). Kukaan ei uskonut mun oikeasti kykenevän tähän, mutta alkoholin poisjättäminen on ollut yksi helpoimmista dumpattavista asioista koskaan. Juopottelu on kivaa sen hetken, ja seuraavana päivänä on tosi hirveä olo. Siksi päätös luopua alati pahenevista krapuloista häilyvän hetkellisen mielihyvän ja hauskuuden hinnalla oli no-brainer.
Olen melko addiktoituvaa tyyppiä. Jos löydän jotain, josta nautin tai olen tosi kiinnostunut, keskitän kaiken huomioni ja aikani sille. Oli se sitten kirja, peli, sarja, biisi tms. Saatan löytää jonkun hyvän ruuan ja syödä sitä lähes päivittäin, kunnes kyllästyn tai löydän jonkun muun vielä paremman. Hyvänä esimerkkinä edelleen vahvasti jylläävä sushihulluus. Huomaan myös hienoista binge-taipumusta, mun on vaikea katkaista ns. ”putkia” kun niihin ajaudun.
Olen yrittänyt luopua dieetti-ajatuksista, sillä kohdallani ne ovat yli kymmenen vuoden jojoilun jälkeen AINA johtaneet kilojen takaisinvyöryntään korkojen kera. Ei enää mitään supertiukka-aikatauluisia projekteja tai treenejä joista en oikeasti tykkää yhtään. Haluaisin olla lempeämpi itselleni, enkä kieltää mitään mitä kehoni tarvitsee.
Noh, ongelmahan on siinä, että johtuen luultavasti väsymyksestä tai työtahdista, keho viestittää tarvitsevansa nopeaa energiaa. Terveellinen ruoka ei innosta yhtään, vaikka se olisi jonkun muun tekemää. Ja koska syön ravinneköyhiä herkkuja, väsyttää entistä enemmän ja vatsa on ihan hälytystilassa koko ajan. AAARGH mikä kierre! Tätä on jatkunut jo jonkun aikaa, enkä pysty katkaisemaan putkea. Otan itseäni niskasta kiinni ainoastaan silloin, kun tiedän joutuvani lähtemään esim. pidemmälle automatkalle (kuten tänään kun ajoin aamulla Helsinki-Vantaan lentokentälle ja takaisin), koska jos haluan välttää vatsavaivoista johtuvat paniikkikohtaukset ajaessani, minun on syötävä terveellisesti pari päivää ennen reissua.
On karmaisevaa, miten koukussa sitä onkaan ruokaan. TIETYNLAISEEN ruokaan! Voin syödä mahani täyteen kanaa ja salaattia tai vegesapuskaa, mutta en tule kuitenkaan henkisesti kylläiseksi samalla tavalla kuin esimerkiksi isosta sushi-annoksesta tai pitsasta. Mun tekee terveellisen ruuan jälkeen vielä mieli napostella ja syödä jälkiruokaa jne. Siksi esimerkiksi meidän työpaikalla keittiössä sijaitseva Minimarket on turmiollinen lounas-aikaan.
Alkoholi ja roskaruoka aiheuttavat molemmat ihan yhtälailla ensin nopean mielihyvän ja tyytyväisyyden, mutta rankaisevat seuraavana päivänä. MIKSI alkoholin käytön lopettaminen oli niin helppoa, ja herkuttelun lopettaminen tuntuu kuolemalta? Suurin houkutukseni ei enää edes ole sokeri, niinkuin se aiemmin ehkä oli, vaan sipsit, nachot ja mäkkärisapuska. Kaikki suolainen ja rouskuva. Ja se sushi. Oh, suuri rakkauteni…
Teorian tasolla tiedän miten pitäisi syödä, mutta miksi on niin helppoa antaa piutpaut takaraivossa huutavalle omalletunnolle, joka on vahvasti sitä mieltä, että ei todellakaan kannata mennä sinne sipsiosastolle tai ajaa mäkkärin autokaistalle kun kotona on makkarasoppaa?