Kuten aiemmin oon varmaan kertonutkin, niin makeanhimo ei katoa mihinkään. Russel Brandt on sanonut, että jos hän tietäisi ettei huumeidenkäyttö tapa häntä (minkä se tekee jos hän sitä jatkaisi), hän käyttäisi huumeita vieläkin. Hän on lisännyt, ettei tule koskaan parantumaan addiktiostaan. Kaipaan edelleen sokeria, ja lähes pelkästään sokeria, sillä muista hiilareista luopuminen on ollut todella vaivatonta!

Mulla on nyt vähän toivoton olo syömisen suhteen. En ole juurikaan hairahdellut kaidalta polulta (yksi mulle yllärinä tuotu kerroshamppari, eilinen magnum-jäätelö ja lauantaiset kokikset ovat kaikki olleet tietoisia valintoja ja olen nauttinut niistä huolella) mutta nyt hiilariton ja sokeriton syöminen alkaa käydä raskaaksi. En jaksaisi olla koko ajan valmistamassa ruokiani ja miettimässä mitä voin ateriaani lisätä. Olen nyt siinä epätoivon pisteessä, jossa jätän mieluummin syömättä ollenkaan kuin alan väsäämään itselleni ruokaa. Asiaan on pakko puuttua, sillä parin päivän anoilun jälkeen olo on voimaton ja haluan nukkua pitkästä aikaa päikkäreitä. 

Olen onneksi löytänyt smoothieiden vaivattoman maailman. Tilasin testiin Chia-siemeniä ja olen ihan hurahtanut niihin! Liotan ne kookosvedessä ja heitän smoothieblenderiin banaanin, turkkilaisen jugurtin, pinaatin ja mantelimaidon kanssa. Eihän se mikään makujen ilotulitus ole, mutta tarpeeksi kermaista ja tukuisaa täyttämään vatsaa aamuisin. 

Kananmunaan tuli täysstoppi jossain vaiheessa, ehkä pysty kakomatta edes miettimään keitettyä munaa. Tai paistettua tai VARSINKAAN munakasta! Hyi helv… Aamupalapalettini on siis edelleen tosi laiha. 

Liikunta aiheuttaa edelleen kauhun- ja ällönväristyksiä. 

Nyt en edes pyydä mitään tsemppiä, koska ei siitä ole näihin omiin hölmöilyihin mitään apua. Musta on vaan siistiä saada avautua näistä asioista jollain lailla, vaikkapa todistaakseni, ettei blogeissa julkaistu materiaali ole aina niin god-damn-glorious ja joka kerta supermenestyksekästä. Voin luvata, että jos laihduttaminen ja elämänmuutos (yökmikäsana) on sulle hankalaa, niin sitä se on kaikille muillekin jotka sen kanssa taistelee. On helppoa katkeroitua ja ajatella, että elämä on epäreilua kun kaikki muut voi syödä mitä tykkää ja että kukaan ei TODELLAKAAN ymmärrä miten raskasta painon kanssa taisteleminen on. Varsinkin kun intopiukeeta treenivinkkiä ja #cleaneating #instafit #Imalifestyleguru-shaibaa tuutataan joka suunnasta, ja on äärimmäisen vaikeaa olla tuntematta itseään epäonnistujaksi ja luuseriksi jos ei kykene itse muuttamaan itseään treenausta ja parsakaalin ja kaurapuuronsyöntiä rakastavaksi supernaiseksi. 

Mukavampiin asioihin, shall we? Paino on edelleen laskusuhdanteessa ja vyötärö kapenee hyvää vauhtia. Tiedän, että jos tää syömättömyys jatkuu, pysähtyy myös laihtuminen kuin seinään. Ehkäpä aiemman tekstikappaleen mattinäsämäinen purnaus puhdisti lautasen (no pun intended) ja tästäkin porskutetaan läpi. Siis syöminen, miten vaikeeta se muka voi melkein kaheskytkiloselle olla? Häh?  

Ps. Kävin sunnuntaina kaupungilla. Olin tämän näköinen:

Miksei kukaan sanonu mulle ettei boyfriend-farkut ole persevien juttu? Miksen kuunnellut sitä pientä ääntä mun päässä kun sovitin näitä Cubuksella? Miksei ne jo pudonneet kolme kiloa näy MISSÄÄN? Miksi.