4.9.2017 milka rantamo

Viikonloppu; itkua tankotanssitunnilla ja lettuja

Musta on ihan käsittämätöntä edelleen, miten siistiä on, kun työviikon jälkeen on viikonloppu! Viikonloppu, jolloin on OIKEASTI vapaata! Koska mulla on nyt säännölliset työajat, olen voinut haalia itselleni (ja Elpalle) harrastuksia, joihin voi sitoutua. Ellen kanssa käydään tiistaisin aikuinen+lapsi-tanssissa, ja itseäni hemmottelin tankotanssin alkeiskurssilla. Tai no hemmottelusta ei kyllä voi oikein puhua, sillä hommahan on ihan kamalan vaikeaa ja rankkaa!
Mulla oli lauantaina siis ensimmäinen tunti. Kävin aamulla suihkussa, mutta vaikka mulla on ihan terve itsetunto, niin halusin kuitenkin tehdä kevyen meikin, jotta edes naama olisi jollain mallilla ja voisin keskittyä siihen jalkojeni sijaan.

Kurssin ohjeistuksessa käskettiin pukemaan päälle mikroshortsit. Voi luoja, ajattelin. Mun jalat ei todellakaan ole mikroshortsikondiksessa! Siksi päätin ottaa pari kuvaa itsestäni shortseissa, jotta mun olisi sitten helpompi luopua pitkistä housuista tunnilla. Mun pukeutumishuoneessa on tosi kaunis valo, ja selluliitista huolimatta tykästyin kuviin.

Noh, minäpä sitten kivoista kuvista voimaantuneena marssin tunnille, ja sen edetessä tajusin, etten kykene yhteenkään liikkeeseen pyörähdyksiä lukuunottamatta. Olin liian painava. Mun olemattomat käsivoimat eivät jaksaneet kannatella noin kahdeksaakymmentä kiloa ehtaa naista. Ohjaaja tsemppasi ja auttoi kokeilemaan liikkeitä, ja vannoi, että kahden viikon päästä pystyisin tekemään niistä jokaisen ilman apua. Kykenin pitämään reippaan hymyn kasvoillani tunnin loppuun asti, mutta parkkipaikalla autoon päästyäni pillahdin itkuun. Itkin räkä roiskuen omaa nolouttani, pettymystäni, turhautuneisuuttani ja ekaa kertaa ehkä ikinä, painoani. Itkin koko matkan kotiin, ja yritin kotipihalla rauhoittua, mutta eihän siitä mitään tullut.

Menin sisään niiskuttaen ja kyyneleitä hihaan pyyhkien, ja sain selitettyä Markolle mitä oikein vetistelen. Marko halasi ja sanoi, että olen ihan pöljä, ja että tankotanssi on tekniikkalaji, eikä voimalaji. Märisin hiljaa vielä hetken huolestuneen Ellen hyöriessä ympärilläni silittelemässä ja hokemassa ”äiti ikkee, ole iloinen!” ja lopulta sitten vaan lopetin, kun olin saanut asian purettua. Paremmilla mielin lähdettiin käymään Pyhtäällä, ja sieltä suunnattiin viiden pintaan mun isän luokse lettukesteille!

Lettukestit ovat lähes vuosittain järjestettävä illanvietto, jossa ensin syödään mahat pinkeiksi suolaisia ja makeita lettuja, ja sitten nautitaan nestemäisestä puolesta, kunnes on liian kylmä olla enää ulkona. Tänä vuonna juhlittiin Ellen mummun synttäreitä ja mun siskon ja sen poikaystävän 1v.-juhlapäivää! Elle oli tietenkin mukana, ja me lähdettiin yhdeksän pintaan kotia kohti, Markon jäädessä vielä katsomaan matsia ja viettämään iltaa.

Ruoka oli jälleen kerran erinomaista, seurasta puhumattakaan <3 Kotona sänky kutsui kovempaa kuin pitkään aikaan, ja vaikka luulin/toivoin, että vähän myöhempään valvominen tarkoittaisi sitten pidempään nukkumista sunnuntai-aamuna, niin unen näin. Minä luonnollisesti heräsin puoli kahdeksalta, ja ajattelin, että oi miten oivallinen tilaisuus tehdä vähän kuvankäsittelyhommia omassa rauhassa! Pääsin sohvalle, avasin koneen ja tarvittavat ohjelmat, ja makkarista kajahti ”äääiittiiiiiii?”. Se siitä sitten. Koska mulla oli vapaapäivä (niin omituista!!) niin paimensin koko pesueen autoon ja kohti Jumalniemeä, jossa ostin pienen paistinpannun, pari dvd:tä Ellelle, muratin, parit verhot olkkariin ja sitten ihan tosta noin vaan uuden sohvan! Mitä hittoa? En yhtään tajua, mitä tapahtui.

Impulssiostosten jälkeen käytiin kotona syömässä, Elppa nukkui päikkärit ja minä tein vähän kuvahommia. Illemmalla lähdettiin vielä ajelemaan Räskiin, jossa mun sylikummin mökki sijaitsee. He suunnittelevat sen vuokraamista, ja lupasin käydä nappaamassa muutamat kuvat vuokrailmoitusta varten. Mökki on aivan ihanalla paikalla, ja niin kodikkaasti ja kivasti sisustettu, katsokaa nyt: