Writer’s block.
Ihan kauhee inspiraation puute.
Arki on ollut verrattain tylsää lähiaikoina, ja koska Olennaisuuksia ei ole mikään järin yhteiskunnallisesti kantaaottava blogi, niin mitään rönsyilevää mielipidepostausta jostain akuutista asiasta on turha odottaa.
Pitäiskö mun vaan antaa ajatusvirran valua tähän näppikselle? Jaarittelupostaus?
Noh, mulla on tiistaina kampaaja-aika. Meen kokeilemaan Lenin maasta taivaaseen kehumaa SoMaa, joka sijaitsee Kotkassa kaupungintalon takana. Mulla ei ole koko päivänä duunia, joten ollaan sovittu, että Leni tulee tarkkailemaan hiustoimenpiteitä My:n kanssa ja sitten mennään lounastreffeille. Kuulostaapa aikuiselta.
Oon kasvattanu ahkerasti omaa väriä esiin kaiken punaisen, tumman ja vaalean värin alta, ja päätin vaalentaa tukan kesäksi lataamalla kylmänvaaleaa raitaa oman värin päälle sitä kirkastamaan. Lisäksi tavotteissa olisi kevyt ombre-efekti, jotain tähän malliin:
Voi olla et yleislook jäisi vähän tummemmaksi. Katsotaan mitä Maija saa aikaiseksi. Miä käyn niin harvoin kampaajalla, että ne satunnaiset kerrat on aina ihan juhlaa! Rakastan sitä uudistunutta fiilistä mikä kantaa koko päivän.
Tämä tukkasykli meneekin totuttuun tapaan siis vaaleammaksi kesää kohden. Oon pysyny yllättävän kauan tässä samassa värissä/tyylissä, josko tää nyt kestäisi vähän kauemmin kuin puoli vuotta…
Aasinsillalla siitä kivasti siirrytään kesään. En voi sanoin kuvailla kuinka paljon haluaisin jo kuivaa asfalttia, valoisia aamuja ja tuoreita kirsikoita. Ymmärrän, että kaikki oman elämänsä Mahatma Gandhit nyt miettii siellä, että voi ihmisrauniota kun pitäisi elää hetkessä ja nauttia jokaisesta päivästä talvellakin, mut HALOO ootteko kattonu ulos? Eiks teidän sukat kastu tuolla loskalammikoissa? Eiks kenenkään muun tee pahaa herätä aamukuudelta ihan pilkkopimeyteen? Kaikki on niin rumaa. Kuka edes haluaa viettää aikaa ulkona tällaisilla keleillä?
Miä päätin tänään aamulla töihin ajellessani, että pyrin tietoisesti olemaan ens kesänä ULKONA enemmän! Ihan vaan vaikka omalla pihalla ympyrää pyörien, mutta ulkona! En ole matkustelijatyyppi sattuneista syistä, enkä siis kaipaa valkoisia hiekkarantoja jossain päin Aasiaa ja kookospähkinädrinkkejä, mutta järvenrantaa ja makkaranpaistoa ja lempeänlämmintä iltaa täällä Suomessa miä kaipaan tuskaisesti. Nyt kun kuvaan viikolla, niin mullakin on vihdoin mahdollisuus vapauttaa kesäviikonloppuja ihan vaan olemiseen ja möllöttämiseen. En ole ottanut tänä kesänä tuhansia häitä työkalenteriin, koska haluan kerrankin vain olla ja nauttia kesästä! Lisäksi, jos kaikki menee hyvin niin mulla ei varmaan kesällä juurikaan viikonloppuja kummempaa lomaa ole. Siitä lisää ehkä myöhemmin…
Haluaisin kevään myötä elvyttää myös kaksi rakasta harrastustani, uimisen ja ratsastamisen. Me saadaan duunista Tyky-seteleitä juuri sen verran, että saisin hankittua viiden kerran kortin Katajasuolle (iso ratsastuskeskus täällä Kotkassa, lyhyen ajomatkan päässä meiltä). Talvella ratsastaminen on kyllä kivaa, mutta kesäisin siinä on ihan oma fiiliksensä! Uimaan voin tietty mennä hallille ihan koska vaan, sillä luonnonvesiin en uskaltaudu veden kylmyyden takia juuri koskaan edes kesällä. Nössö.
Jos nyt hypätään tulevaisuuden haihattelusta nykypäivään, niin voin todeta ilokseni penkkausmaksimini kasvaneen hivenen. Pusasin viime viikolla Huumalla treenaillessani kaksi puhdasta toistoa ja yhden vähän vajaan 40kg:lla! Hämmästyin asiaa itsekin, kun tarkoituksena oli vain läpällä koittaa nouseeko treenikaverini Lillin sarjapainot edes kerran puhtaasti. Nousihan ne. Eilen raahauduin varsinaisen kuolemansyntimässäysviikonlopun jälkipoltoissa illalla tunnin salitreenille ja Balanceen ystäväni Karoliinan kanssa. Balance on sellainen laji, josta aina miettii tunnin jälkeen, että miksen miä käy useammin kun se on niiiiiin ihanaa. Lisäksi mulla on aika hyvä tasapaino massastani huolimatta (tai ehkä sen takia :D), että pääsen ässäilemään sille tarkoitetuissa biiseissä aina vakaalla suorittamisella.
Ruokavaliossa on vielä rutosti korjaamista, ja olenkin ottanut askeleen oikeaan suuntaan värväämällä Tean avukseni. Olen nyt pitänyt vajaan viikon verran ruokapäiväkirjaa ja ihan siis maallikkonakin sitä tarkastellessa iho menee kananlihalle joidenkin päivien karmeuden edessä. Mun syömisessä on niin perustavanlaatuisia ongelmia, että Teakin kysyi juttutuokiomme päätteeksi, että no mitäs lähdetään korjaamaan ensin? Ja että jos kaikki laitetaan reilaan kerralla niin menen varmaan ihan shokkiin kun muutoksia pitäisi tehdä niin paljon.
Okei, eiköhän tässä ollut jo ihan tarpeeksi täysin turhanpäiväistä löpinää ei-mistään.
PS. Tein jo valmiiksi muuten ens perjantain hauskat, tällä viikolla luvassa vähän jotain erilaista! Stay tuned.