Yhdentekevää löpinää

 

Miä menin tossa vähän aikaa sitten perjantaina istumaan iltaa Nellille ja Tonille. Oltiin sovittu, että miä meen eeltä pitämään Neppikselle seuraa, ja pojat menee ensin katsomaan KTP:n kotimatsin ja tulee sieltä sitten joskus puoli ysin maissa kotiin. Oli tarkoitus syödä tacoja ja hengailla ja rentoilla. Noh, kun äijiä ei sitten pelin päätyttyä kuulunutkaan, soiteltiin perään niinkuin tosivaimot konsanaan. ”Me ollaan käymässä paikassa X, tullaan puolen tunnin päästä!” Joo partiolaisen kunniasanalla. Päätettiin aloittaa aterioiminen ilman jätkiä, ja nautiskeltiin tacoja:

Me myös suunniteltiin vähän Nellin hoitolan facebook-sivujen joulukalenteria. Siellä on makeita arvontoja ja tarjouksia joka päivälle omansa. Kantsii käydä tsekkaamassa täällä! 

Puolentoista tunnin päästä edellisestä kyyläyssoitosta pojille me sitten vähän tuohtuneena soiteltiin uudestaan, että mitäs perkelettä nyt? Ruoka oli jäähtynyt ja koska kello alkoi olla paljon niin meillä molemmilla oli paha mieli kun suunniteltu yhteinen ilta ei mennytkään niinkuin piti. Loppujen lopuksi ne douchebagit ei sitten koskaan tulleet, vaan miä lähdin yhentoista aikaan kotiin ja Nelli meni nukkumaan. Sitä ennen kuitenkiin kirjoitettiin tuutulaulu ja otettiin selfie. Mun silmät on semisti turvoksissa hullun flunssan ja kissankarvan takia. Näytän krapulaiselta. #yolo.

Voitte kuvitella kuinka kylmää kyytiä mr. Tarkiainen sai tuta sinä yönä könytessään kotiin joskus kolmen aikaan, ja toki vielä seuraavana päivänäkin. Puhuin sille ekan kerran yhden sanan lauseen joskus kuudelta illalla, kun se varovaisesti kysyi minne olen menossa. ”Kauppaan.”

Joskus pitää vähän kyykyttää, ettei vastaava toistu.