Työnhaun ihan hirveä vaikeus

Viime viikolla kirjoitin yhtä työhakemusta muistaakseni ainakin neljä päivää, tai no en siis neljä päivää putkeen, mutta joka päivä ajattelin että nyt teen sen ja vien sen. No aina tuli ilta, tuli aamu ja jatkoin vaan. Mun työhakemukset saattaa olla paskoja, mutta ainaki oon ite hionut niitä niin pitkään, miettinyt ja analysoinut jokaista sanavalintaa ja välimerkkiä. Se on tarkkaa, sopiiko johonkin kohtaan paremmin ajatusviiva vai puolipiste. Totta kai olin sitten vielä hyvä työtön, ja käytin aikani hyvin silläkin tavalla, että menin itse työpaikalle paikan päälle.

Suoraan sanottuna mua jänniti ihan sairaasti, mietin sanavalintoja päässäni koko kävelymatkan ja olin valmis täyttämään jokaisen keskustelussa tulevan hiljaisen hetken oman osaamiseni markkinoinnilla. No, jännitin vähän turhaan, mutta oli tosi hyvä, että olin miettinyt valmiiksi about 20 minuutin verran puhuttavaa itsestäni, koska vaikka suurin osa ajatuksista katosi pieruna saharaan, sain kuitenkin siitä vähästä mieleen jääneestä kerrottua hyviä asioita itsestäni.

Oli myös aivan ihanaa, että sain oikeasti tavata itse yrittäjän, eikä paikalla ollut vaan työntekijä ottamassa paperit tiskin taakse. Mahtavaa, että vaivannäköni kannatti edes sen verran, että pääsin itse henkilökohtaisesti tapaamaan sen tyypin, jonka yrityksestä tykkään ihan mahottomasti, jopa sen verran että väsäsin useamman päivän verran yhtä a4-kokoista tekstiä itsestäni. Vaikka monesti kuulee töitä saavan parhaiten juuri itse menemällä paikan päälle, on vastassa yleensä se kylmä totuus, että eihän suurissa yrityksissä ole mitään mahdollisuutta päästä puhumaan niiden kanssa, jotka rekrytointipäätöksiä tekevät. Mutta, suosittelen menemään arkena niin sanottuna virka-aikana, jolloin todennäköisimmin on myös isoja jehuja paikalla firmoissa.

En ole mikään työnhakuasiantuntija, mutta mää oon varmaan saanu kaikki työpaikkani olemalla kiva ihmisille. En koskaan ajattele uusista ihmisistä, miten voisin hyötyä heistä – itse asiassa olen ollut pöyristynyt, kun minulle on selvinnyt tällaisia ihmisiä olevan oikeasti olemassa. Kai on aina niitäkin ihmisiä, jotka paasaa kilteistä tytöistä, jotka pilaa kaiken ja että pitää olla vähän röyhkeä voidakseen menestyä. Menestymisestä en siitäkään juuri tiedä, mutta minä vain pärjään ja menestyn omalla mittapuullani aika hyvin. Minä ainakin muistan ne ihmiset, jotka ovat olleet minulle mukavia, ja heille minä tarjoaisin pomona työpaikan tai suosittelisin omalle pomolleni hyviä tyyppejä palkattavaksi.

Muistan myös ikävät ihmiset, heillekään en toivo pelkkää kipua ja tuskaa elämässä, mutta en silti ehkä auttais heitä työpaikka-asioissa.

 

img_20160208_110505815.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *