Se oma ala

Tällä hetkellä unelma-ammattini on kuvataideopettaja. Olen halunnut sitä todella jo lukion ensimmäiseltä tai toiselta luokalta asti.

Olen hyvä suomalaisen koulutuksen tuotos. Yläasteelta lähtiessä keskiarvoni oli jotain 8-9, Ylioppilaskirjoituksissa kirjotin eniten C-kirjaimia ja amiksessa arvosanani olivat melkein kaikki kolmosia (asteikolla 1-3). Minulla on hyvät perustiedot oikeastaan kaikesta. Pystyn keskustelemaan hyvin monenlaisista asioista ihmisten kanssa yleistietoni ansiosta. Minulla ei kuitenkaan oikeastaan ole mitään, mitä osaisin erityisen hyvin.

Taitoni ja ominaisuuteni ovat hankalasti tuottavaksi muutettavia. Olen esimerkiksi sosiaalisesti lahjakas, siitä on melkeimpä kaikkialla hyötyä. En kuitenkaan osaa vetää siitä mitään suoraa viivaa. Kun vertaa vaikkapa teknistä lahjakkuusta ja sosiaalista lahjakkuutta (missä ei siis lähtökohtaisesti ole kyllä mitään järkeä, kaipasinpa vaan jotain esimerkkiä), on teknisestä lahjakkuudesta helppo vetää johtopäätös, että tekninen ala voisi olla hyvä vaihtoehto! Sosiaalisesti lahjakas voi toki mennä vaikkapa hmm sosiaaliallle? Sosiaalista lahjakkuutta voi käyttää tosiaan ihan kaikkialla, mutta tarvitseehan tekniikkaakin nykyään joka paikassa? Ajattelenko sittenkin liian rajoittuneesti?

Minulla on suuri halu tehdä ja toimia oikein. Yksi suuri pelko alan valinnassa varmaankin on väärin valitsemisen pelko. Olen tehnyt nyt jonkinlaisia valintoja ja yrittänyt edetä yhdellä uravaihtoehtopolulla, panostukseni ei vain ole tuottanut tulosta ja alan olla kärsimätön. Minun vahvaan oikeudentajuuni ei meinaa mahtua se, että opiskelulla, työkokemuksella ja monien eri tekniikoiden osaamisella ei saa korkeakouluopiskelupaikkaa.

Miten tässä onkaan voinut käydä näin? Yhteiskunta, opettajat, työkkärin tädit ja vanhemmat kertoo meille aina, että kun jotain vain haluaa tarpeeksi, ja tekee töitä tavoitteidensa eteen, yksilö kyllä palkitaan. Ehkä se meni noin yksinkertaisesti vielä joskus vuosikymmeniä sitten, ehkä se ei ole mennyt koskaan sillä lailla kaikkien kohdalla. Kuinka kauan minun pitää vielä jatkaa tätä?

Olen hataralla ajatuksen tasolla asettanut itselleni kymmenen hakukerran rajan. Silloin alan olla jo niin vanha, että täytyy varmaankin vain keksiä jotain muuta. Nyt olen hakenut vasta neljä kertaa. Eli en ole kokenut vielä puoliakaan maksimitavoitteestani. Silti toivon ihan todella kovasti, että keksisin ennen sitä kymmenettä kertaa jotain muuta. Aivot käskee keksiä jotain ”järkevämpää”. Samalla en ihan ymmärrä, miksei se, mitä varten olen jollain lailla tehnyt töitä jo ala-asteelta lähtien ei olisi järkevää?

Voisinko olla empaattisuudessani ja ihmisläheisyydessäni hyvä hoitamaan ihmisiä? Auttaisiko oikeudentajuni työskentelemään ihmisten oikeuksien ajamisen parissa? Kannattaako minun enää ollenkaan opiskella mitään taiteeseen liittyvää? Onko taideopinnoissa käytetyt vuodet menneet hukkaan? Minne mää ihan oikeasti olen matkalla?

Kun katselen opiskelemassa olevia kavereitani, huomaan etteivät hekään voi olla varmoja mistään. Minä ymmärrän sen erittäin hyvin. Heidän epävarmuutensa kuitenkin pohjautuu ehkä enemmän, mihin se kyseinen tutkinto ja opiskeluala heidät viekään. Minun epävarmuuteni johtuu valinnan vapaudesta ja omista rajoitteistani, koska toki tajuan etten minäkään ihan joka alan opintoja tai työelämää pystyisi tekemään.Uskon, että epävarmuutta vähän pienentäisi se tieto, että on tehnyt elämässä edes sen verran jotain oikein, että on päässyt opiskelemaan sinne kouluun, mihin on halunnutkin.

Silti en voi olla varma mistään.

 

Mihinköhän tää tie vielä vie?

img_20151010_172514285.jpg

 

Olen alkanut myös kiinnostua muiden tarinoista, miten he ovat päätyneet omalle urapolullen ja millaisia kokemuksia on matkalle mahtunut. Kerro oma tarinasi! Minkä alan tyypit tutkii ihmisten uravalintoja? Tää voi olla mun juttu!

btw, olen myös hyvä tiskaamaan

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *