Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Lasten vesirokko jatkuu. Mies ehdotti, että käväisen aamulla lenkillä – sillä on ns. aamusta iltaan -päivä eli luvassa oli kohtalaisen pitkä setti pitkin seiniä kiipivän ei-enää-niin-sairaan-mutta-karanteenissa-olevan sairastuvan kanssa.

Ja minäpä läksin. 

Vajaat puoli kilsaa hujahtivat ihanassa happirikkaassa vesisateessa. Hiekkatie rullasi alla kuin unelma. Kattelin maisemia ja ajattelin niitä kaikkia hyviä juttuja, jotka tänään kirjoittaisin. Miten illalla vielä tekisin joogan tai kahvakuulahommelin tai jonkun HIIT-jumpan tai jotain muuta tuommoista reipasta ja kehittävää. (Yeah, sure.)

Ja sehän oli sitten siinä. Noin neljän minuutin mittaisen juoksun jälkeen. Just sopiva, lenkkarinmentävä pikku kuoppa tiessä. Nilkan yli ympäri. Reikä rikoossa ja klommo itsetunnossa. Sattui aivan s**tanasti. 

Kuinkahan pitkään tuommoista ilmeisesti ihan perustason nivelside-venähtymää pitää lepuuttaa jotta pystyis sitten taas lenkkeilemään ihan kunnolla kun se aika taas koittaa? Ja milloin se aika koittaa? Entä saaks joogaa jos se ei satu?

Liikuntagurut, apua.