Minä pidän kirjoittamisesta, paljon. 

Noin. Nyt se on laitettu tuohon alkuun ja riittävän isolla. Se on nimittäin suurin syy siihen, miksi tämä Lilyn osanen on olemassa.

Opin lukemaan tosi pienenä ja siitä lähtien kuljin koko lapsuuteni kirja kourassa, päin seiniä kävellen. Luin Neiti Etsivät, Viisikot, Montgomeryt ja sen sellaiset. Teinityttösenä ahmin kaikki Untinen-Auelit ja Kaari Utriot mitkä räpylöihini sain. (Yritin lukea Luolakarhun Klaania uudestaan joskus päälle parikymppisenä. En pystynyt.)

Sitten jossain vaiheessa aloin kuuntelemaan musaa sillä korvalla, että näissä lauluissakin vissiin halutaan sanoa jotain. YUP:n ja CMX:n tekstit jostain 90-luvun alku- ja keskivaiheista veivät ensimmäisinä mennessään. Sitä kautta löytyivät Bulgakovit ja sen sellaiset. Aikuisiällä olen yrittänyt ottaa kiinni Coheneista ja muista klassikkotekstittäjistä, jotka eivät ihan viistoistvuotiaalle vielä auenneet. 

Kuvassa on aukeama Jussi Valtosen esikoisesta Siipien kantamat. Suosittelen vilpittömästi kaikille, Valtonen on TODELLA hyvä kirjoittaja ja tekstissä on ihan hullu imu. Finlandia-duuni on vielä ns. lukulistalla. 

Kirjoittaminen on mahtavaa siksi, että siitä on niin kovin moneen. Kokonaista kirjaa en varmaan herra paratkoon edes ikinä uskaltaisi yrittää kirjoittaa, mutta viime aikaiset sormiharjoitukset laulunkirjoittamisen kanssa ovat olleet sekä kannustavia että kiinnostavia. Duunissa tuotan asiatekstiä ja yritän jatkuvasti päästä lavertelemisesta kompaktimpaan ilmaisuun (se on #muuten vaikeaa). Twitteristä pidänkin formaattina siksi, että se pakottaa tiivistämään. 

Yksi asia häiritsee ja riivaa alati: koko ajan pitäisi lukea enemmän. Surffaan somessa illat, vaikka aivan hyvin voisin lasten mentyä nukkumaan poimia romaanin, laittaa lukuvalon päälle ja lähteä sellaiseen päänsisäiseen reissuun. Hiihtolomalla lapsuudenkodissa luin viikon aikana kolme romaania, vaikka päivät heilahtivat pulkkamäessä ja uimahommissa. Kotiin palattuani yritin jatkaa samaa tahtia, mutta Irvingin Välisarjan avioliitto ei sitten puhutellutkaan enkä jaksanut etsiä korvaavaa luettavaa. Näin pienestä se on välillä kiinni. 

* * *

Vaikka ei kukaan kysynytkään, niin silti kas tässä lista viime aikain (kuukausien tai vuosien, ei kai sillä niin väliä?) top 3 -asioista kirjoittamiseen liittyen. 

1) Kirja: Stephen King – Kirjoittamisesta / On Writing. Aivan helvetin hyvä kirja kenelle tahansa minkä tahansa luovan duunin tekijälle. Kompakti kertomus siitä, miten yksi kovasti tunnettu kirjailija on päätynyt kutsumusammattiinsa ja miten samasta haaveilevat voisivat harjoitella mm. aivotyön ja istumalihasten yhdistämistä. 

2) Lenkkeily. Popit soimaan (tai ei, jos ei tykkää) ja tietä alle (ei, en osaa juosta metsässä). Siinä vaiheessa kun homma rullaa ja kilometrit karkaavat tossun alta kuin varkain, huomaa ajatuksenkin liikkuvan tosi livakasti. Veri alkaa kiertää aivoissa. Eikä tarvi juosta! Kävelykin käy! Tai tanssiminen. Sillä saa ainakin kanssakulkijoiden huomion helposti. Ai mistä tiiän?

3) Aikarajoitettu harjoittelu. Lauluntekoklubin alkajaisiksi treenasimme niin, että vedimme joka kokoontumisen päätteeksi hatusta arpomalla kolme sanaa, joiden ympärille pitää seuraavaksi kerraksi kirjoittaa biisi. Kun asettaa itselleen tuollaisia hölmöltä kuulostavia rajoitteita, on paljon helpompi hyväksyä se ettei lopputulos ole välttämättä se ihan omin tai timanttisin mahdollinen. Pakko (tai ”pakko”) kehittää nopeutta ja antaa näkökulmia. Voi kuulostaa vähän kikkailulta, mutta suosittelen kokeilemaan. Löysin just syksyisen muistikirjani, jossa oli omasta mielestäni jopa yllätävänkin kelpo teksti joka oli rakennettu sanojen jääpala, kirjahylly ja epävarma päälle. Ei se nyt mikään helmi ole, mutta valmiihko laulu. Syntyi vartissa.