Ladataan...
Olipa kerran aamurusko

Hei pitkästä aikaa! Kuten arvasin, niin tämä blogin päivitys unohtui alta aika yksikön :( Tai en tiedä unohtuiko se, mutta melkoinen tovi on kuitenkin vierähtänyt. Tässä reilun parin kuukauden aikana on tapahtunut tosi paljon kaikenlaista, mm. minun piti tehdä blogipäivitys vauvakutsuista, jotka mulle järjestettiin syyskuussa. Varmaankin voin ainakin kuvien muodossa niistä jotain postata myöhemmin. Pariin kuukauteen on sisältynyt myös useita kontrolliultria ja muutamaan kertaan ollaan käyty päivystyksessä käyrillä, kun olen säikähtänyt Auroran liikkumattomuutta. Auroran tilanne on tällä hetkellä ihan hyvä. Tyttö on kasvanut kovasti ja omakin olo alkaa olla jo aika tukala mahan kanssa. Olemme toiveikkaita, että Aurora saavuttaa kolmen kilon rajapyykin sektioon mennessä. Niin, sekin päivä on lyöty lukkoon! Haluamme pitää sen kuitenkin salaisuutena, sillä asian ympärille liittyy niin paljon jännitystä muutenkin. Koen, että stressaan vaan turhaan jos tiedän, että ihmiset odottavat uutisia kuumeisesti. Vaikka varmasti kaikki ymmärtävät, etten ole heti somen ääressä kertomassa vatsa auki leikkauspöydällä kun A otetaan ulos. Koen kuitenkin itselleni ja perheelleni parhaaksi, että saamme ensin itse rauhassa tutustua tyttäreemme ja omia hänet ihan täysin itsellemme vähäksi aikaa, ennen kuin jaamme hänet maailmalle. <3 

Olemme päässeet myös tutustumaan lasten teho-osastolle, jonne Aurora viedään heti syntymän jälkeen, ja jossa mekin tulemme viettämään useamman viikon. Meiltä on n. 60km matka sairaalaan, mutta kaikeksi onneksi asumiskuviokin järjestyi. Ystäväni siipalla on niin kutsuttu kaupunkiasunto, jonka he antavat meidän käyttöömme koko siksi aikaa, kun A:ta hoidetaan sairaalassa. Meidän ei siis tarvitse ajella päivittäin "kotiin nukkumaan" niin sanotusti. Ihmisten lämpö ja välittäminen jaksaa hämmästyttää minua päivästä toiseen <3 

Kävimme tänään toiseksi viimeisessä ultrassa ennen sektiota. Yksi kontrolliulta on vielä, minun pyynnöstäni. Sektioon ei ole enää pitkä, mutta koen, että pysyy pääkoppa paremmin kasassa jos kuitenkin seurataan tilannetta vielä. Kohjuhan on iso. Se on kooltaan n. 8x9cm, lääkärin sanojen mukaan vauvan pään kokoinen suunnilleen :( Toistaiseksi olemme selvinneet tiedon kanssa hyvin, onhan Aurora ollut reipas, virkeä ja liikkuvainen. Rakennepoikkeamasta on muodostunut vain yksi hänen ominaisuutensa. Kohju on kasvanut sitä mukaa kuin Aurorakin, mutta onneksi ei ole kasvanut kuitenkaan niin sanotusta vauvan ohi! Tänään jotenkin kuitenkin konkretisoitui tuo kohjun koko sekä alkoi pelottaa miten sitä itse pysyy kasassa, kun sen kohjun oikeasti NÄKEE. En toki tarkoita, että se tulisi aiheuttamaan kuvotusta tms., vaan lähinnä olen huolissani omasta henkisestä jaksamisesta siinä kohdassa. Aurora on meidän rakas pieni tyttö, jolla on oman päänsä kokoinen kyhmy selässä. Jokainen voi yrittää omalle kohdalleen miettiä, miten pystyy sen tilanteen lopulta käsittelemään. En tällä hetkellä oikeastaan edes kykene ajattelemaan sektiota pidemmälle. En ainakaan itkemättä. Millainen kohju lopulta on, miten paljon Auroralla on kipuja ja miten se kohjun leikkaus sujuu. Tuntuu, että luhistun jos ajattelenkin asiaa. :( Kunpa voisin kärsiä Auroran puolesta, mutta en voi! On vain koetettava ajatella, että tyttö on hyvissä käsissä, hän saa parasta mahdollista hoitoa ja kipujakin varmasti lääkitään kaikin tavoin. 

Parin viime viikon aikoina olen valvonut öisin aika paljon. Pelko kohtukuolemasta on ollut vahvasti läsnä. Sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä Auroran MMC:n kanssa, en siis ajattele, että MMC voisi aiheuttaa kohtukuoleman vaan se pelko kumpuaa jostain muualta. Luulen, että vaikka Aurora olisikin terve niin pelko olisi silti läsnä. En tiedä tokkopa yhtä vahvana, mutta kuitenkin. Auroralla on usein tapana liikkua päivisin hyvin aktiivisesti mutta olla öisin hiljaa jopa tunteja. Kun herään yöllä vaikka vessaan tai juomaan, enkä tunne liikkeitä toviin, menen paniikkiin. Minua on rauhoittanut taas vanha ystäväni kotidoppler, jolla olen saanut sykkeet kuuluviin ja olen saanut itseni ymmärtämään, ettei tyttö ainakaan sillä hetkellä ole kuollut. Kerran tosin aamulla Aurora oli kaiketi sellaisessa asennossa, ettei doppler löytänyt sykeääniä. Lähdimme samantien käyrille, ja kaikkihan oli tietenkin hyvin. Nuo hiljaiset, valvotut yöt ovat kuitenkin kuormittaneet itseäni todella paljon, ja henkinen jaksaminen on taas ollut aika kortilla. Sovimmekin lääkärin kanssa tänään, että mikäli ennen sektiota tulee vielä huoli Auroran liikkeistä tai voinnista, niin pääsen tarvittaessa muutamaksi päiväksi "lepäämään" osastolle, ympärivuorokautiseen seurantaan. Kun tiedän, että apu on aivan käden ulottuvilla niin nukun luultavasti yöni kuin tukki. Jo pelkkä tieto siitä, että huoleni otetaan tässä kohtaa vakavasti, ja että voin milloin vain soittaa ja ilmoittaa tulevani tarkkailuun, helpotti omaa oloa <3.   

 Tässä nyt pikaisesti meidän kuulumiset. Katsotaan kirjoittelenko vielä jotain ennen A:n syntymää vai palaanko asiaan vasta kun neiti on maailmassa. Kuullaan! <3   

 

Ladataan...

Ladataan...

Otsikkokin sen kertoo mistä tällä kertaa kirjoitan. Katsotaan kuinka tämä kuvien lisääminen päivitykseen onnistuu, vai meneekö mulla hermot :D 

Minulle oli heti selvää, että varsinkin kun odotan esikoistani niin haluan ehdottomasti avustuksen pakkauksena, en rahana. Ja uskon, että jos joskus lisää lapsia siunaantuu niin pakkauksen otan silloinkin. Jotenkin tämä on konseptina niin ihastuttava ja hieno asia, että haluan sen ihan konkreettisesti hyödyntää. Olen jo vuosien ajan ollut utelias näkemään mitä äitiyspakkaus minäkin vuonna pitää sisällään, ja olenkin käynyt Kelan sivuilla sisällöt aina kurkistelemassa. Vuoden 2017 pakkaus viehätti itseäni kovasti, ihastuin varsinkin sen sisältämään pöllökuvioiseen peitemakuupussiin, sillä onhan Auroran (ja kahden keskeytyneen raskauden) yhtenä työnimenä ollut Pikku Pöllö! Olinkin salaa hieman harmissani, kun tuo kyseinen pakkaus jäi saamatta, varsinkin kun tämä 2018 vuoden pakkaus ei herättänyt samanlaista ihastusta kuvien perusteella. Ystäväni kuopus syntyi marraskuussa-17 ja heillä siis on tuo vanhempi pakkaus, joten hän lupasi antaa meille sen pöllökuvioisen makuupussin ja ottaa vaihdossa tämän vuoden 2018 lammaskuvioisen, joka tämäkin tosi suloinen kyllä. 

Aluksi mietin, että venytän äitiysavustuksen hakemista mahdollisimman pitkään. Pelotti ajatus siitä ettei kaikki olisikaan hyvin ja sitten olisi iso äitiyspakkaus näkösällä pyörimässä. Avustustahan ei voi edes hakea ennen kuin on se 154 raskauspäivää täynnä mutta ajattelin, että odotan ihan viimeiseen asti ennen kuin laitan hakemuksen Kelaan. Vaan jotenkin se mieli tässäkin kääntyi sinne plussan puolelle ja päätin, että what the heck, tätä riemua multa ei kyllä kukaan vie vaikka mitä tapahtuisi! Säilötään se laatikko vaikka sitten jonnekin varastonperukoille jos niikseen tulee, mutta tästä ilosta minä aion päästä nauttimaan! 

Niinpä laitoin hakemuksen Kelaan muutama viikko sitten ja tällä viikolla sitten noudimme miehen kanssa pakkauksen lähimarketista innosta piukeina! 

Tuntui ihan samalta kuin jouluna!

  Ensimmäinen kurkistus kannen alle.

Meidän 6v. kaniherra Täpläkin pääsi heti tekemään tärkeää laadunvalvontaa! 

Oli kyllä jotenkin tosi ihanaa päästä hipelöimään yksitellen jokaista tuotetta! 

Pakkauksen tuotteita purettuna. Pahoittelut petaamattomasta sängystä, mulla on selvästi vielä treenattavaa tämän kuvien esillepanon kanssa :D 

Aivan ihastuttavia kuoseja oli tämän vuoden pakkauksessa kyllä!

Näihin puolipotkareihin liittyy hauska tarina. Aurora on eräässä ultrakuvassaan sellaisessa asennossa, että hän näyttää aivan pingviiniltä (voin julkaista kuvan jossain vaiheessa). Eräässä ryhmässä hän saikin sitten työnimekseen Pingu. Ja nyt sitten pakkauksesta paljastui samalla kuosilla olevat puolipotkarit :D 

Yhdet omat lempparit.

Nuo huopatossut on kyllä söpöimmät ikinä! 

Valkattiin Siipan kanssa vielä omat suosikkimme pakkauksesta ja tässä ne yhteiskuvassa. Alimmaisena harmaa karhu-pupu -kuosinen kevyttoppahaalari, pingupöksyt, sydänpöksyt, sateenkaarisukat- ja tumput, norsupehmoriepu, kissabody, erityisesti Siipan mieleen ollut kaupunkibody, huopatossut, eläinkuosinen univiltti, maistelututti sekä raidallinen unipussi. 

Pakkaukseen livenä tutustumisen jälkeen olenkin sitä mieltä, että oikeastaan tämä tämän vuoden pakkaus onkin paljon mieluisampi ja kivempi kuin se viime vuotinen. Ei harmita siis enää lainkaan, että se jäi saamatta. 

Auroralla alkaa olemaan nyt tosi paljon jo kaikenlaista, olen hieman höpsähtänyt kirppareilla varsinkin vaatteiden suhteen. Mutta kun ne vaan ovat niiiiin kivoja ja ihania ja edullisia! Saa nähdä pääsevätkö kaikki ihanuudet edes käyttöön asti, teen jossain vaiheessa postauksen Auroran vaatevarastostakin kyllä. Viime aikoina ollaan saatu myös paljon kaikenlaista muuta vauvatarviketta, hoitoalustoja, vaippoja, lakanoita, peittoja...Auroran mumma ja kummitätikin olivat juuri ostaneet tytölle vaatteita, hoitoalustan ja minulle imetystyynyn. Meillä on isommat hankinnat vielä täysin tekemättä, mutta aivan kohta on pakko ainakin se lipasto hommata, että saadaan nämä vaatteet jonnekin mahtumaan. Hoitopöytää meille ei tule, sillä koen sen epäkäytönnöllisenä ja tarpeettomana meille. Hoitoalusta kylppärissä pesukoneen päällä toimii varmasti oikein hyvin, sillä siellä ne vauvan pesutkin hoidetaan. Vaunut ja sängyn ehtii myöhemminkin, sillä niille ei edes ole käyttöä Auroran ekoina viikkoina kun ollaan kuitenkin varmaan melko pitkään sairaalassa. Mutta palataan näihin hankintoihin myöhemmissä postauksissa, tässä kaikki nyt tältä erää. 

Kuullaan taas :)   

Ladataan...

Ladataan...

Huomaa, että paluu arkeen on koittanut kun en ole töiden lisäksi kauheasti jaksanut muuta tehdä. Jaksan töissä tosi hyvin, vaikka liitoskipuja, alaselkäkipua ja kaikenlaisia juilintoja onkin alkanut ilmaantua, mutta kotona en sitten jaksakaan paljon mitään. Blogissakin päivitysväli piteni heti, kun arki alkoi. Toisaalta on ollut ihana päästä arkeen taas kiinni, minulla todellakin on enää pari kuukautta töitä jäljellä. Tuntuu hurjalta miten nopeasti aika lopulta on kulunut! Vaikka en malttaisi millään odottaa äitiyslomaa ja että pääsen tutustumaan ihanaan tyttäreeni, on silti pakko myöntää, että tulen kyllä ikävöimään töihinkin. Pidän ja nautin työstäni äärettömän paljon, mutta onneksi se työpaikka siellä minua sitten odottaa milloin ikinä päätänkään sinne takaisin palata! Mutta tässä nyt tosiaan tämä viimeinen osa näistä rakenneultran jälkeisistä viikoista. 

Pieni hengähdystauko Kotiseudulla ja ystävien ihana hääjuhla piristi kyllä mieltä. Maanantain ja tiistain vietin lähinnä kotioloissa, en tehnyt mitään erityistä. Taisin pystyä keskittymään kirjan lukemiseen ensimmäistä kertaa yli viikkoon, ja ahminkin heti kerralla monta sataa sivua! 

Keskiviikkona saavuimme jälleen äitiyspoliklinikalle, jossa ajat olivatkin reippaasti myöhässä ja tuntui ikuisuudelta odottaa omaa vuoroaan. Minulla oli vatsakin ihan jännityksestä sekaisin, joten ramppasin odotustilan vessassa aika tiuhaan. Lopulta meidät kutsuttiin huoneeseen, jossa vastassa oli lääkäri, hoitaja sekä lastenneurologi. Lääkäri kehotti minua samantien ultrattavaksi ja minähän reippaana tottelin. Neurologi tuli myös lähemmäs seuraamaan ultrausta. Tuossa vaiheessa paikalle saapuivat myös lääkäri sekä erikoistuva lääkäri lasten teho-osastolta. He sanoivat, että voisimme sitten lopuksi keskustella heidänkin kanssaan mieltä askarruttavista asioista vauvan hoitoon liittyen, vaikka palaveeraisimmekin tarkemmin heidän kanssaan vielä myöhemmin.  

Ultran aikana pääasiassa ultraava lääkäri ja neurologi keskustelivat keskenään, joten me lähinnä Siipan kanssa kuuntelimme ja yritimme ymmärtää mitä he puhuivat. Lääkäri tarkisti pikkuaivojen ja isojen aivojen tilan ja mainitsi, että tytön kallon hydrokefalus on jonkun verran suurentunut. Tämä tuli hieman yllätyksenä, koska en muistanut, että meille olisi edellisenä maanantaina puhuttu hydrokefaluksesta mitään. Minua alkoi tietysti myös samantien huolettaa, sillä minä olin ymmärtänyt, että hydrokefalus muodostuu MMC:ssä yleensä vasta syntymän jälkeen. Ja nyt se oli jo jonkin verran raja-arvojen ylikin. Lääkäri siirtyi ultraamaan seeleä, ja kuulosti todella yllättyneeltä kun paikansi sen sakraalialueelle, eli aivan alimmalle mahdolliselle tasolle. Hän mainitsi, että jopa sakraalialueen yläosa näyttää vielä ihan normaalilta, joten seele sijaitsee siis todella alhaalla. Lääkäri vilkaisi myös sydäntä ja pari muuta asiaa, tarkemmalle syynille ei ollut tarvetta kun rakenteet oli jo kahteen kertaan katsottu. Sain luvan nousta ultrauspöydältä ja ryhdyimme käymään löydöksiä läpi.   

Neurologi selitti meille todella yksityiskohtaisesti sen, mistä meningomyeloseelessä on kyse sekä selitti, millaisia asioita hän työssään hoitaa tämän poikkeaman tiimoilta. Moni asia olikin meille jo ennestään tuttua, olimmehan selvitelleet niitä parin viikon aikana tuon tuostakin. Jossain vaiheessa neurologi taisi oikein naurahtaakin, että huomaa kyllä, että olemme hyvin perillä asioista. Saimme neuvon pysytellä poissa amerikkalaisilta nettisivuilta, mutta muuten saimme siunauksen omatoimiselle tiedonhaulle ;)...Saimme tietää, että koska seele on niin alhaalla, sr luultavasti tulee vaikuttamaan Auroran liikuntakykyyn joko todella vähän, tai sitten ei lainkaan. Neurologi kertoi millaisia apuvälineitä seelen vuoksi liikuntarajoitteiset usein käyttävät, jotkut tarvitsevat niitä koko ajan, jotkut silloin tällöin, jotkut eivät lainkaan. Puhuimme, että suurimmat vaikeudet tulevat todennäköisesti olemaan Auroran suoliston ja virtsarakon toiminnan kanssa. Näitä asioita ryhdytään seuraamaan jo heti syntymästä saakka. Vaippaikäisenähän nuo nyt ei haittaa, mutta luultavasti Auroralla tulee koko loppuelämän ajan olemaan hankaluuksia pidätyskyvyn ja suoliston toiminnan kanssa. Näihinkin on kuitenkin olemassa runsaasti erilaisia keinoja, joilla pystytään helpottamaan ja parantamaan elämänlaatua, että vältetään ainakin jatkuvat vahingot. Keskustelimme pikkuaivojen tilasta sekä ilmaisin huoleni hydrokefaluksesta. Tähän lasten teho-osaston lääkäri sanoi, että vauvan kallo on hyvin joustava ja venyväinen, mitään ei kukaan pysty sadan prosentin varmuudella sanomaan, mutta että luultavasti se kallo kuitenkin venyy ja joustaa sen verran, ettei ole syytä huoleen. Hydrokefalustahan saatetaan jossain vaiheessa joutua hoitamaan asentamalla shuntti, jonka tarkoitus on poistaa ylimääräinen neste aivokammioista. Jonkin verran keskustelimme myös kehitysvamman mahdollisuudesta liittyen rakennepoikkeamaan. Ja edelleenkään kukaan ei pysty sanomaan mitään täysin varmaa, mutta neurologin puheiden perusteella jäimme siihen käsitykseen ettei MMC+kehitysvamma kulje mitenkään erityisesti käsikädessä. Riski on ehkä jonkin verran suurempi, mutta yleensä ne ovat sitten kaksi toisistaan irrallista asiaa. Saimme kysellä neurologilta kaikkea mahdollista mitä mieleen juolahti ja hän vastaili todella selkeästi ja ymmärrettävästi. Lopuksi kysyimme häneltä, että mikä hänen näkemyksensä Auroran ennusteen suhteen on, voiko tyttö elää hyvää ja suhteellisen normaalia elämää MMC:stä huolimatta? Neurologi vastasi jotain sen suuntaista, että hän ei näe sille estettä, tilanne vaikuttaa suhteellisen hyvältä, mutta että ainoastaan aika näyttää mitä on edessä. Tuo kommentti vahvisti entisestään päätöstämme siitä, että otamme vastaan tämän lapsen, tuli mitä tuli.

Lasten teho-osaston lääkärin kanssa kävimme pikaisesti läpi niitä asioita, mitä tulisi olemaan edessä syntymän jälkeen. Palaveeraamme teho-osaston lääkäreiden kanssa vielä myöhemmin sekä pääsemme tutustumaan osastolle, nyt kävimme asioita läpi vain pikaisesti. Lääkäri vahvisti sen mitä olin ehtinyt pelätä: Aurora tulee syntymään suunnitellulla sektiolla melko pian täysiaikaisuuden (rv 37+0 ) tullessa täyteen. Vaikka minulle onkin kaikista tärkeintä se, että Aurora saatetaan maailmaan mahdollisimman turvallisesti, minua harmitti silti kovasti. Olin ehtinyt kovasti toivoa ja odottaa alatiesynnytystä, sekä synnytyksen kokemista alusta loppuun supistuksineen, kipuineen, kaikkineen. Yritän kuitenkin ajatella, ettei tämä toivottavasti ole ainoa mahdollisuuteni siihen kokemukseen, toivon vain ettei yksi sektio aiheuta minulle liikaa jännitystä ja pelkoa mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla. Onneksi minua lohdutettiin muiden äitien taholta myös sillä, ettei se alatiesynnytys aina ole välttämättä niin hieno ja upea kokemus mitä monesti saa lukea ja kuulla. Sitä voi kuvitella ja ajatella kaikenlaista, valmistautua vaikka miten, mutta aina on mahdollisuus, että kaikki meneekin perustavanlaatuisesti pieleen. Mistä sitä tietää, vaikka minullekin olisi toisessa tapauksessa käynyt niin ja mahdollisessa seuraavassa synnytyksessä olisin suorastaan anellut sektiota. Tällä kertaa minä nyt joka tapauksessa synnytän sektiolla, koska se on kaikkein turvallisin tapa tyttäreni syntyä. <3 

Puhuimme myös siitä, että Auroran seele leikataan ensimmäisen vuorokauden sisällä syntymästä ja että me emme tule kotiutumaan päivissä, kuten äidit ja vauvat normaalisti. Aurora viettää sairaalassa useita viikkoja syntymän ja leikkauksen jälkeen. Toivomme kovasti, että saamme pienen tonttutyttömme jouluksi kotiin <3 Jossain vaiheessa pääsemme juttelemaan myös sosiaalityöntekijöiden tms. kanssa, jotka puolestaan kertovat meille Auroran hoidon ja kaiken siihen liittyvän taloudellisesta puolesta. Tehohoito ei ole halpaa, mutta eipä tuo raha saa tässä asiassa olla este. Tarvittaessa otamme sitten vaikka lainaa, sitä, jota ei tarvinnut lopulta ottaa ivf-hoitoja varten, kun Aurora ilmoitti tulostaan ja raskaus näyttää onnistuneen. Oman asunnon ostohaaveet siirtyvät kuitenkin jälleen jonnekin hyyyyyyyvin kauas tulevaisuuteen, mutta ihan sama. Tyttäreni hyvinvointi on kaikkein tärkeintä. Ja sitä paitsi keksin niin paljon plussia vuokra-asumisen puolesta, ja miinuksia omistusasuntoa vastaan, ettei oikeastaan haittaa yhtään. 

Lopuksi kävimme vielä hoitajan kanssa läpi niitä asioita, mitä emme olisi hyvien uutisten päätteeksi halunneet edes ottaa puheeksi. Mutta ne oli pakko ottaa, koska ne molekyylikaryotyyppi-tulokset eivät olleet vielä tulleet. Hoitaja koitti rauhoitella, että todella harvoin niistä mitään löytyy, mutta sanoi ymmärtävänsä meidän pelkomme. Pelkäsimme siis, että sieltä löytyisi jotain todella vakavia poikkeamia kromosomeissa tai geeniperimässä. Esimerkiksi jotain sellaista, jonka vuoksi Auroran elinmahdollisuudet olisivat olemattomat tai niitä ei olisi kohdun ulkopuolella lainkaan. Tai jotka mahdollisesti aiheuttaisivat tyttärellemme tuskia ja kipuja. Minulla oli tuolloin menossa rv22+5, ja raskauden keskeytys pitäisi tehdä aivan viimeistään 24+0. Tuohon olisi aikaa vain reilu viikko. Lupa pitäisi anoa Valviralta, ja sen myöntämiseen menisi oma aikansa. Hoitaja sanoi, että Valvira käsittelee lupahakemukset kaksi kertaa viikossa. Jos molekyylikaryotyypitys-tuloksia pitäisi odotella seuraavaan viikkoon, niin keskeytykseen saataisiin lupa käytännössä samana päivänä kun esilääkitys pitäisi jo aloittaa. Eli rv23+6 joka olisi seuraava torstai. Hän muistutti, että saisimme kyllä luvan jo pelkästään meningomyeloseele-löydöksen perusteella, se että Valviralta tulisi hyväksyvä päätös, ei sitoisi ja pakottaisi meitä silti vielä mihinkään. Hoin sataan kertaan keskustelun aikana etten haluaisi puhua tästä asiasta ollenkaan (ja tämän kirjoittaminenkin tekee kipeää), mutta ne olivat asioita jotka oli vaan pakko miettiä, Auroran vuoksi. Hoitaja keksi, että hänpä soittaa labraan ja kysyy, että missä vaiheessa tutkimuksemme sillä hetkellä on ja saimmekin tietää, että tulokset tulisivat luultavasti kuluvan viikon loppuun mennessä. Hoitaja sanoi, että mikäli päätyisimme keskeytykseen, meidän tarvisi käydä täyttämässä paperit erillisellä käynnillä. Hän lupasi, että soittaisi heti kun saisi tulokset ja katsoisimme sitten miten edetään. (Noin, sainpa tuonkin kappaleen oksennettua ulos. En haluaisi enää edes ajatella, että olen oikeasti joskus keskustellut lapseni elämän päättämisestä, hakemisesta siihen lupaa "varmuuden vuoksi". Mutta tuossa kohtaa olimme pakkoraossa, olimmehan selvillä mitä kaikkea niissä tuloksissa oikeasti voi olla pielessä). 

Lopulta lähdimme vastaanotolta suhteellisen kevein mielin. Vaikka puuttuvat tutkimukset vielä kummittelivat takaraivossa, olimme kuitenkin saaneet Auroralle hyvän ennusteen. Ainakin pelkän MMC:n kanssa elämä tulisi olemaan hyvää. Haastavaa kaikin puolin toki, mutta aivan ehdottomasti hyvää, kun lähtötilanne ja uskomus oli se, ettei Auroralla kenties ole mahdollisuutta selvitä kohdun ulkopuolella. 

Molekyylikarytyypitystulokset saapuivat seuraavana aamuna puhtaina. Eivät nekään tietenkään ihan kaikkea pois sulje, mutta ainakaan niiden perusteella Auroran kromosomistossa tai geeneissä ei olisi poikkeamia. Ne eivät myöskään kyllä kertoneet syytä sille, että mistä MMC Auroran kohdalla johtuu, eli luultavasti kyse on vain todella huonosta tuurista. Jotain on mennyt pieleen siinä vaiheessa Auroran kehitystä, kun selkärangan olisi pitänyt sulkeutua. Syy miksi raskaana olevien suositellaan syövän foolihappoa on juurikin se, että sen puutos voi vaikuttaa näiden hermostoputkien sulkeutumiseen sikiöllä. No, minä olen syönyt foolihappoa jo sen reilu kolme vuotta, siitä saakka kun aloimme vauvaa yrittämään. Olen kysynyt lääkäreiltä, että onko minusta mahdollista tutkia mahdollinen foolihapon imeytymishäiriö verikokeella, mutta olen saanut vain hyvin ympäripyöreää vastausta. Jos jossain vaiheessa alamme harkita Auroralle sisarusta, niin ilmeisesti saan foolihapon jatkossa ihan reseptillä, sillä minun täytyy syödä sitä suunnilleen kymmenkertaisena annoksena normaalista. Tämä on ilmeisesti normaalikäytäntö kaikkien MMC-lapsen saaneiden naisten kohdalla. 

Tällä viikolla maanantain ja tiistain välisenä yönä piipahdimme myös synnytyspäivystyksessä, sillä minulla alkoi yllättäen tulla veristä vuotoa. Voitte uskoa miten paniikissa olin! Ja siis aivan kirjaimellisesti sain paniikkikohtauksen. Tärisin ja vapisin horkassa sängyllä hampaat kalisten kun odotin, että päivystyksestä soitetaan minulle takaisin. Siippa koitti parhaansa mukaan rauhoitella ja otin kyllä lääkkeenkin kun tuntui, että en vaan selviä muuten. Verenvuoto onneksi loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja päivystävä lääkäri sanoi, että suurella todennäköisyydellä se oli vain kohdun limakalvoista peräisin. Kohdun suu oli aivan ummessa ja vauvallakin kaikki hyvin <3 Kohtu näytti punoittavalta ja jonkun verran ärtyneeltä, mutta se on kuulemma hyvin normaalia raskaudessa. Lähdimme kotiin rauhallisin mielin, eikä vuotoa sitten olekaan tuon jälkeen enää ollut. 

Melkoiset viikot tässä siis on takana! Nyt kun olen käynyt läpi aikalailla yksityiskohtaisesti nuo rakenneultran tapahtumat, niin jatkossa varmaankin päivittelen sitten kaikkea muuta raskaudesta ja siihen liittyvästä. Saatan jopa tehdä postauksia, joissa ei käsitellä raskautta millään tavalla! Varmasti jossain vaiheessa palaan myös kertaamaan vielä meidän lapsettomuustaivaltakin tarkemmin. 

Pysykäähän kuulolla! :)  

 

 

 

 

Ladataan...

Pages