Pieni ihmistaimi kirkuu Emmaljungeissaan naama punaisena täydessä hanuribussissa. Muut matkustajat kiemurtelevat penkeillään epämukavuuttaan, puristavat rystyset valkoisena Stockan kassejaan, huokaisevat ja mulkaisevat välillä vihaisesti kulmiensa alta – ei lasta, vaan itse pahoilasta: lapsen äitiä, joka ei osaa, mutta yrittää rauhoitella jälkikasvuaan, keinutella vaunuja, piristää lelulla. Itse katson äitiä helpotuksesta huokaisten – ihanaa kun jollain muullakin on joskus tuollaista!

Seuraa suoraan kopioitua Wikipedian määritelmää sanasta vertaistuki:

”Vertaistuki on järjestelmällistä tukitoimintaa kahden ihmisen välillä tai ryhmässä. Vertaistukeen osallistuvat ovat tasavertaisia keskenään ja toimivat yleensä sekä tukijoina että tuettavina. Vertaistuki perustuu samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpieläneiden ihmisten keskinäiseen tasa-arvoisuuteen, keskinäiseen solidaarisuuteen, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen. Varsinaisten vertaistukijoiden lisäksi vertaistukitoiminaan voi liittyä myös ryhmän tai keskustelun ohjaaja.

Vertaistukea voidaan käyttää psykologisena hoitomuotona terapian sijasta tai sen tukena. Vertaistuella voi olla terapeuttinen vaikutus osallistujiin.”

Ai että voi olla terapeuttinen vaikutus osallistujiin? No ihan varmasti on, mikään ei hellitä kuristavaa otetta palleasta tiukan elämäntilanteen aikana, kuin se että joku sanoo ”hei mäkin oon kokenut jotain samanlaista.” Eikä sen aina tarvitse olla suuri elämänkriisi mistä kaipaa vertaistukea: joskus on ihanaa kun kuulee ettei joku toinenkaan saa ikinä teetettyä paperikuvia albumia varten tai että muutkin äidit ovat joskus kuitanneet lapsen lounaan mehulla&paahtoleivällä, kun nassikka irvistää itse vaivalla tehdylle jauhelihakeitolle .

Esimerkkejä arkipäivän tilanteista on helppo keksiä kymmeniä. Ensimmäisenä vaikka ymmärtäväiset  kommentit, jotka sain edelliseen postaukseeni, joka käsitteli vauvanitkua ja äidin turhautunutta oloa. Työpaikalla uusi kesätyöntekijä jännittää ja sohlaa alussa, mutta mikä onkaan parempaa balsamia noloille mokille, kuin sermin takana istuvan konkarin muistelut omasta alusta: ”hei mäkin sain tuon ohjelman ihan tilttiin ensimmäisenä vuonna kymmeniä kertoja, kyllä säkin tän ERPin otat kohta haltuun jos minäkin opin!”. Autonsa betoniporsaaseen mällännyttä ottaa päähän elämää enemmän, mutta helpottaa hieman kun puoliso ei annakaan huutia vaan kertoo kuinka itse on joskus tehnyt samoin (tai viisas puoliso ainakin kertoo että läheltä piti-tilanteita on käynyt usein vaikka olisi kuinka hyvä kuski)

AA-liikkeen ryhmäläiset sen jo tietävät: kerrotaan ääneen että hankalaa on tai on ainakin ollut, muut saavat nyökätä vierellä ja tuntea ettei olekaan ainoa maailmassa jolla on ollut rankkoja kokemuksia, töppäilyjä ja heikkoutta! Facebookissa ihailen eniten niitä tuttavuuksia, jotka avoimesti kertovat että nyt on alakuloa tai että ketuttaa niin ettei sitä voi sanoin kuvailla. Itsekin voisin asiassa ryhdistäytyä eikä vaan päivittää postausta, silloin kun on syömässä kivassa ravintolassa miehen kanssa. (Toisaalta, jos tämän vauvaperheen kakofonian keskellä on joskus seesteisempää ja hymyileviä lapsia, niin totta hemmetissä sitäkin haluaa julistaa koko maailmalle ja mieluiten vielä kuvien kera!)

Vielä syvällisemmin aiheesta,avoin, laajempi vertaistuki isolla V:llä voisi olla sitä mitä tämä maa kaipaa. Presidentti Niinistö otti lasten ja nuorten eristäytymisen ehkäisyn (syystäkin) suurennuslasin alle. Esim. koulukiusatut hyötyisivät varmasti vertaistukinetistä, johon vaikka etsittäisiin nuorten ihailemia julkimoita kertomaan kuinka heitäkin joskus kiusattiin koulussa, se oli rankkaa ja puhuisivat miten pääsivät siitä yli. Perhesurmat ovat niin järkyttävä aihe, ettei kukaan voi käsittää miksi joku päätyisi niin hirveään tekoon. Tulee silti mieleeni, hyötyisivätkö hämmentyneet ja avioerouhan alla pahoinvoivat perheenisätkin vertaistuesta: jos joku muu samanlaisessa tilanteessa oleva mies tulisi sanomaan että meilläkin meinaa muija lähteä ja uhkasi ottaa lapsetkin mukaan, mutta eiköhän me tästä yhdessä selvitä?”