Julfest

Kävimme viime viikonloppuna Ruotsissa viettämässä pikkujouluja eli julfestiä. Koko viikonloppu meni syödessä ja juodessa, joten ähky iski useammin kuin kerran.
Lensimme perjantaina Göteborgiin ja vietimme ensimmäisen yön Scandic Europassa. Illalla kävimme kiertelemässä viereisessä ostoskeskuksessa, Nordstanissa, joka on yksi pohjoismaiden suurimmista ostoskeskuksista. Pakollisten ostoksien eli sukkahousujen ja deodorantin lisäksi en ostanut mitään muuta. Meillä oli vain lentolaukut matkatavaroille, joten mitään isoa ei pystynyt ostamaan. Oma laukkuni oli muutenkin jo aivan täynnä. (Olihan siellä mm. kolmet kengät ja takki…)
Illallisella kävimme Pizza Hutissa. Otin valkosipulisen katkarapu pannupizzan ja lasillisen valkoviiniä. Oli todella hyvää. Vatsat täynnä lähdimme pienelle kävelylle ihastelemaan Göteborgin valoja. Kaupungin taloja oli koristeltu valoilla paljon, mutta hyvällä maulla. Kuvassa oleva ”lahjapaketti” oli yksi suosikeistani. Iltakävelyn kruunasi Starbucksin piparkakku latte. Starbucksissa on aina pakko käydä matkoilla ollessa.

FullSizeRender.jpg

Lauantaina heräsin aikaisin ja aamupalalla olimmekin jo klo 8 aikaan. Vältimme pahimman ruuhkan ja saimme nauttia maittavan aamupalan rauhassa. Klo 10 aikaan lähdimme autokyydillä kohti Jönköpingiä. Noin 1,5 tunnin matka meni nopeasti maisemia ihaillessa. Perille päästyämme ehdimme hetken kiertelemään kaupungilla ennen julfestin alkua. Jönköping on ihanan idyllinen mukulakivikatuineen. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, mutta kenelläkään ei tuntunut olevan kiire. Kaupungissa oli useampi kahvila-konditoria, mutta harmiksemme kaikki niistä oli tupaten täynnä. Onneksi löysimme yhden hieman syrjemmässä olevan kahvilan, jonne mahduimme hyvin nauttimaan kupilliset teetä. 
Julfest alkoi iltapäivällä pienellä tietokilpailulla, joka suoritettiin ryhmissä kaupunkia kierrellen. Kysymykset ja vastaukset suoritettiin tabletin kautta. Tietysti ne olivat ruotsinkielellä, joten minun osaltani kilpailu meni muun porukan mukana kulkiessa ja kaupunkia ihastellessa. Harmiksemme kilpailun aikana alkoi satamaan melko kovastikin. Minua se ei ihme kyllä haitannut pahasti (olenhan sokerista) ja katselin mielelläni asuintalojen jouluvaloja ja tein ikkunaostoksia. 

IMG_3171.JPG

Majoituspaikkana, ja osittan julfestin viettopaikkana, oli Jönköpingin uusin hotelli, Vox. Hotelli ja huoneet olivat siistit sekä värikäs sisustus miellytti minua. Huonopuoli oli, että moni huoneista oli todella pieniä ja ikkunattomia. Huoneen kokoa voisi verrata laivan hyttiin. Tilaa saattoi olla kyllä jopa vähemmänkin.
Laittautumisen jälkeen kokoonnuimme yhteen. Oli puheita, joululahjojen jakamisia, juomatarjoilua ja ruotsinkielistä puheensorinaa. Oli aika veikeä tunne, kun ihmiset ympärillä puhuivat kieltä, josta en yhtäkkiä tunnistanutkaan yhtään tuttua sanaa. Minä keskityin enemmän viinin maisteluun.
Linja-autolla siirryimme ruokailemaan VY skybariin. Sieltä oli hienot näkymät Jönköpingin ylle.
Ruotsalainen joulupöytä eroaa suomalaisesta aika paljonkin. Tarjolla oli paljon erilaista kalaa (silliä, silakkaa, lohta), katkaraputäytteisiä kananmunia, peruna- ja punajuurisalaattia, poroa, nautaa ja kinkkua. Ainoat lämpimät tarjottavat olivat keitetyt perunat sekä nakit ja lihapullat. Jälkiruoaksi oli Smålandilaista jouluherkkua ostkakaa. Oletimme sen olevan tavallista/normaalia juustokakkua. Mutta se oli jotain aivan muuta. Näytti ja maistui aivan samalta kuin raaka pannukakku, mutta se oli kuitenkin uunissa paistettua, hyvin löysää, juustokakkua. Jälkiruoka jäi minulta muutenkin väliin, kun sain ähkyn jo pääruoasta.
Ruoan aikana ja sen jälkeen oli snapsien sekä snapsilaulujen vuoro. Itse jätin snapsit väliin, mutta osallistuin laulamiseen. Meitä oli porukassa neljä suomalaista, joten muiden laulaessa ”Hej tomtegubbar” me lauloimme ”Hei tonttu-ukot hyppikää”. Ennen hotellille paluuta oli tietokilpailun vuoro. Aiheena oli elokuvat, tv-sarjat ja musiikki. Ihan hauskaa, mutta hieman tuli mieleen ”hauskat” hääleikit.
Takaisin hotellille päästyämme uni tuli melko nopeasti. Aamulla oli ihana herätä ilman kohmeloa ja aamupala oli jälleen maittava.

IMG_3172.JPG

Lentokentällä olimme ajoissa, joten shoppailulle jäi reilusti aikaan. Minusta on myös ihana istua kahvilla ja seurata ohikulkevia ihmisiä. Pitihän sitä vielä syödäkin ennen lentoa. Perinteeksi on tullut, että Göteborgin reissun päätteeksi syödään O´Learysissä. Tällä kertaa otin Cesar salaatin kanalla. Ja sen verran iso salaatti oli, että vielä kerran tuli ähky.

Kaikinpuolin reissu oli mukava ja piristävä. Silti oli melko väsyttävää, kun joutui koko ajan miettimään mitä ihmiset puhuivat. Ruotsia en ihan hirveästi ymmärrä ja vielä vähemmän puhun, mutta onneksi ihmiset puhuivat myös englantia. Vaikka ymmärsin melkein kaiken mitä englanniksi puhuttiin, jouduin silti koko ajattelemaan mitä puhutaan ja mitä itse puhuisin. Se on niin paljon helpompaa puhua omalla äidinkielellään.
Se mikä on jo muillakin ruotsin reissuilla hämmästyttänyt, on ruotsalaisten ystävällisyys, kohteliaisuus ja pukeutuminen. Moni suomalainen voisi ottaa ruotsalaisista tavoista mallia. Halataan tavatessa ja erotessa, kaikille hymyillään ja ollaan ystävällisiä sekä aidosti kiinnostuneita muiden asioista ja keskustellaan vieraiden ihmisten kanssa myös selvinpäin. Suomalaiset voisivat myös panostaa siistyteen ja siihen millaisissa vaatteissa lähdetään kaupungille tai juhliin. En tarkoita, että pitäisi olla kalliita merkkivaatteita. Jo sopivan kokoiset ja istuvat vaatteet tekevät paljon. Huoliteltu ulkonäkö ei tarkoita meikattuja kasvoja ja hienoa kampausta hiuksissa. Puhtaat ja kammatut hiukset sekä hymy kasvoilla tekee paljon. 
Niissä pieruverkkareissa, risassa paidassa ja muovissa reikäkengissä voi olla omassa kodissa, mutta olisi ilahduttavaa, jos vähän voisi panostaa siihen miltä näyttä ihmistenilmoilla.

Ei mulla muuta. -M-

IMG_3160.JPG

 

Suhteet Oma elämä Matkat