Puerto Vallarta – osa 2
Ajelimme taksilla n. 45 min Puerto Vallartan eteläpuolella sijaitsevalle kasvitieteelliselle puutarhalle, Jardin Botanico Vallartaan. Matka meni melko nopeasti merimaisemia ihaillessa. Puutarhalle olisi päässyt myös paikallisbussilla, mutta bussia olisi pitänyt vaihtaa ainakin kerran ja tunnelma olisi ollut melkoisen tiivis ja hikinen. Lapsen kanssa matkustaessa oli taksi huomattavasti mukavampi vaihtoehto.
Puistossa oli lyhyitä ja hieman pidempiäkin kävelyreittejä. Pisimmällä reitillä olisi ollut mahdollisuus käydä joessa uimassa. Omalla vastuulla tietenkin. Me kävelimme vain yhden lyhyimmistä reiteistä. Eksyimme hieman polulta vaikka reitit olivat merkitty kylteillä. Liukastuin alamäessä irtohiekkaan ja viidakossa kävely jäi siihen. Ennemmin ihastelin kukkien väriloistoa sekä lintuja ja perhosia. Kukkia ja kasveja oli valtavan paljon, mm. orkidea- ja ruusutarha, kaktuksia, vesikasveja, saniaisia ja hedelmäpuutarha. En voinut muuta kuin ihmetellä ääneen miten kauniilta kaikki näytti. Paikallisten kertoman mukaan puisto on vieläkin upeampi sadekauden jälkeen. Nyt puisto oli kuivimmillaan, mutta silti mielestäni todella upea ja näkemisen arvoinen.
Puistossa oli myös ravintola sekä kauppoja, joista pystyi ostamaan taimia, ruukkuja ja matkamuistoja. Hintataso oli hieman kalliimpi verrattuna kaupungin hintoihin ja ruoka oli ihan hyvää. Ravintolan kupeessa oli lintujen ruokintapaikka sekä vesiallas, jossa ui koikarppeja ja niitä sai ruokkia. Myös opastetulle kierrokselle olisi ollut mahdollisuus osallistua.
Olimme etukäteen lukeneet, että puistossa on paljon hyttysiä. Halusimme suojautua pistoksilta ja ostimme puiston lipunmyynnistä hyttysmyrkkyä. Itse reagoin ulkomailla hyttysten pistoksiin paljon rajummin kuin Suomessa. Puistossa ei kuitenkaan ollut hyttysiä juuri lainkaan. Ehkä, jos olisimme menneet pidemmille kävelyreiteille, niitä olisi siellä ollut enemmänkin.
Puutarha on näkemisen ja kokemisen arvoinen retkikohde. Pääsymaksu oli 200 pesoa /hlö ja se sisälti sisäänpääsyn puistoon kahtena peräkkäisenä päivänä. Sanat ja kuvat eivät riitä kertomaan millainen paikka oli. Se pitää käydä itse kokemassa.
-M-