Dubai – osa 1
Joulukuussa kävin pikkusiskoni kanssa Dubaissa. Halusimme jonnekin missä on lämmintä ja melko lyhyt lentomatka sekä suunnilleen tietty budjetti käytössä. Dubain lisäksi vaihtoehtoina oli Eilat ja Kanariansaaret. Matkatoimiston kautta löytyi sopivan hintainen pakettimatka Dubaihin. Kohde on ollut molempien haaveissa pitkään, joten päätös oli helppo.
Hotellina meillä oli DoubleTree by Hilton Dubai – Business Bay. Matkatoimiston kautta emme saaneet suoraan varattua invahuonetta, koska kyseinen hotelli ei heidän kauttaan ollut esteettömien hotellien listalla. Asia hoitui ottamalla suoraan yhteyttä hotelliin. Jostain syystä matkatoimisto ei pystynyt asiaa hoitamaan.
Huone oli T Ä Y D E L L I N E N ja enemmän kuin osasimme odottaa. Huoneen ovelta alkoi pitkä käytävä jonka varrella oli iso kylpyhuone. Kylpyammeen lisäksi siellä oli tilava suihkunurkkaus ja wc. Sänky oli valtava ja ihan supermukava nukkua. Huone oli sisustettu kauniisti ja värimaailma oli lähellä omaa mieltymystäni. Ilmastointi toimi loistavasti ja huone siivottiin joka päivä. Toiseksi viimeisenä päivänä siivous oli niin tehokas, että meiltä hävisi television kaukosäädin.
Aamupalabuffetissa oli runsas valikoima. Munakasta paistettiin juuri niillä lisukkeilla mitä halusi. Oli myös lettuja, vohveleita, hedelmiä, tuoremehuja ja vaikka mitä. Nälkäisenä ei tarvinnut aamiaiselta lähteä. Palvelu oli ystävällistä. Kuten koko hotellissa.
Allasalue oli mukavan rauhallinen. Aurinkotuoleja oli altaan ympärillä ja oleskelunurkkauksia hieman sivummalla. Altaalla oli koko ajan kaksi hengenpelastajaa. He toivat puhtaat pyyhkeet paikalle saavuttaessa ja mikä hienointa altaalla ei saanut varata tuolia itselleen. Ravintolasta sai ostettua juomia ja naposteltavaa. Hintataso oli suunnillen sama kuin Suomessa.
Hotellin kuntosalilta löytyi kaikki tarpeellinen. Siellä sai rauhassa treenata kaikilla mukavuuksilla.
Emme olleet lähellä rantaa tai aivan ydinkeskustassa, mutta meille paikka oli täydellinen. Rauhallinen Bay Square oli täynnä kansainvälisiä ruokapaikkoja ja kahviloita. Valinnan varaa löytyi paljon. Me kävimme testaamassa alueen intialaisen 25 Degrees Northin, aasialaisen Wok Of Famen, siipipaikan Wingstop Baysquaren ja thaimaalaisen Fuchsian. Hotellimme alakerran aulassa oli Starbucks. Mutta sieltä sai ostettua vain muutamia juomia, mitä kyseisissä kahviloissa myydään. Bay Squaren alueella oli todella rauhallista. Illallakin oli hyvin hiljaista. Hieman ihmettelimme kuinka kauan ravintolat pärjäävät alueella. Ruokalähettejä oli liikkeellä koko ajan. Joten kotiinkuljetukset sekä lounaalla käyvät bisnesmiehet taitavat olla hyvä tulonlähde. Keskellä korttelia oli kauniisti valaistuja vesialtaita. Odotin Dubailta paljon jouluvaloja, mutta harmikseni niitä oli kuitenkin yllättävän vähän.
Ehdoton nähtävyys mikä piti kokea oli 828 metriä korkea Burj Khalifa. Ostimme netistä liput, jotka piti käydä vaihtamassa etukäteen ”oikeisiin” lippuhin. Tämän teimme ehkä turhaan sillä pyörätuolissa on se etu, että pääsimme jonojen ohi. Meitä oli varoitettu pitkästä jonotusjasta. Vaikka olisimme joutuneetkin jonottamaan, ei jono ollut mahdottoman pitkä. Liput vaihdettuamme oikeisiin lippuhin ehdimme käydä syömässä ja nauttimassa auringosta. (Avustaja ei saa pääsylippua Burj Khalifaan ilmaiseksi, siksi ostimme kaksi lippua. Asia selvitetiin ennen lippujen ostoa.) Lippuja ostaessa valittiin myös kellonaika, jolloin haluaa mennä sisälle. Olimme jälleen ajoissa paikalla, mutta turhaan. Jonkin matkaa kuljimme sisäänpääsyltä hisseille. Käytävillä oli tauluja joissa kerrottiin Burj Khalifan rakentamisesta. Melkoinen urakka ja aika huimapäisiä rakentajia ovat olleet. Hissillä muut turistit jonottivat vuoroaan, mutta me pääsimme jälleen jonon ohi. Olimme ostaneet liput sillä ajatuksella, että olemme ylhäällä auringonlaskun aikaan. Taisimme olla vajaan tunnin suunniteltua aiemmin ylhäällä, mutta onneksi maisemien ihailuun ei ollut mitään tiettyä aikarajaa. Pelkäsin etukäteen kuinka pystyn olemaan noin korkealla, mutta 124. kerroksen 465 metriä ei tuntunut yhtään pahalta. Jos menin ihan ikkunoiden viereen ja katsoin suoraan alas, alkoi huippaamaan ja oli pakko siirtyä kauemmaksi. Mutta uskaltauduin jopa isutumaan aivan ikkunan viereen pakollista turistikuvaa varten.
Kokemuksena Burj Khalifa ei ollut mitenkään päätä huimaava (vaikka korkealla olimmekin), ehkä jopa pienoinen pettymys. En tiedä menisinkö enään uudelleen. Mutta kannatti siellä kuitenkin käydä.
Burj Khalifan vieressä oli Dubai Mall, shoppailijan unelma. Maailman suurin ostoskeskus jossa on yli 1300 myymälää ja 160 ravintolaa. Me kävimme vain kourallisessa niistä. Kahtena päivänä piipahdimme ostoksilla. Toisena päivänä ostoskeskuskilometrejä tuli seitsemän!!
En edes tiedä mitä kaikkea kertoisin Dubai Mallista. Se pitää itse kokea. Ehkä sinne ei kuitenkaan kannata mennä, jos Jyväskylän ostoskeskuksissa alkaa ahdistamaan. Ainoa rauhallinen paikka oli kalliimpien liikkeiden osa ostoskeskuksesta. Me viihdyimme siellä parhaiten. Oli mukavaa vain ihastella Louis Vuittonin, Jimmy Choon ja Versacen (muutaman mainitakseni) mallistoja. Ei edes haitannut ettei ollut varaa ostaa kaikkia ihania kenkiä, laukkuja ja mekkoja.
Wc:t olivat joka paikassa todella siistit. Aina oli siivooja paikalla joka kävi pyyhkimässä lattian sekä pöntön jokaisen asiakkaan jälkeen.
Ravintoloiden, joissa me kävimme, hintataso oli samaa luokkaa kuin Suomessa. Juomat (vesi/limu) olivat ehkä vähän halvempia, mutta alkoholi olisi maksanut saman verran kuin Suomessa.
Dubai Mallin ja Burj Khalifan vieressä oli The Dubai Fountain (suihkulähde). Ylhäältä katsottuna se oli hieno. Mutta maantasalla, se oli jotenkin vaisu. Hienosti suihkulähteet ja valot olivat ohjelmoitu liikkumaan musiikin tahtiin. Mielestäni Burj Khalifan seinällä näkyvä valoshow oli kuitenkin paljon parempi ja hienompi.
Matka oli ihana ja teen siitä vielä toisen kirjoituksen blogiini. Suosittelen Dubaita! Joulukuussa kuuden tunnin lentomatkalla saimme nauttia n. + 28 asteen lämmöstä. Vaikka aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta joka päivä, lämpö ei ollut tukalan kuuma.
Jokainen nainen tarvitsee vähän luksusta ja sitä Dubai tarjoaa.
-M-